Turtles tarinoita

Nyt ois tarjolla kolmas os Donnan päiväkirjaa



TMNT (80)
Donnan päiväkirja
Rottamainen juttu

Se päivä alkoi vähän eri tavalla kuin yleensä. Tai mitä muuta voisi odottaa, kun joutuu vanhan vihamiehensä sieppaamaksi. Splinter oli nimittäin nukkunut edellisestä illasta suunnilleen puoleen päivään. Ja minusta Mikeä oli vaikea saada ylös.
- Kuinka hän jaksaa? Don kysyi kuulostaen huolestuneelta.
- Ihan hyvin. Hän tarvitsee vain unta, April sanoi.
Minä ja veljeni lähdimme kävelemään.
- Tämä kyllä kostetaan Silppurille, Leo murahti.
- Mä haluaisin kaataa sitä mutageeniä sen päälle ja muuttaa sen mutanttihamsteriksi, Raph sanoi.
- Eiks korvayökkö ois vähän heikompi eläinlaji? minä kysyin.
Pojat eivät viitsineet vastata.
- Se saa vielä korvata kaiken muuttamalla Splinterin takaisin entiselleen, Don sanoi.
- Mennään! Etsitään se Teknodromi! Raph huudahti.
Pitempiä miettimättä lähdimme matkaan.
- Pysy täällä April, Leo huikkasi vielä.
Olimme etsineet Teknodromia jo pari tuntia, kun Mike huokaisi:
- Miten se on voinu kadota kuin maan nielemänä?
Samaa olin minäkin jo hetken ihmetellyt.
- Eikö voitais jo luovuttaa. Ei me sitä löydetä, huokaisin.
Leo katsoi minua.
- Jos me löydetään Teknodromi, me löydetään Silppuri. Se on meidän ainoa keino saada Splinter takaisin ennalleen, hän sanoi.
Se oli totta. Leo oli oikeassa. Silppuri tiesi varmasti miten Splinterin saisi taas ihmiseksi. Jatkoimme etsimistä. Hetken päästä eteemme osuivat tikkaat, jotka johtivat ylös luukulle. Minä ja Raph nousimme niitä ylös ja avasimme luukun. Paikka näytti epäilyttävästi metrotunnelilta.
- Näkyykö mitään? Leo kysyi.
- Eip. Ei niin mitään, Raph vastasi.
Äkkiä kuulin jotain. Se kuulosti metrolta.
- Ööh Raph, sanoin huolestuneena.
- Täh? Raph kysyi.
Juuri silloin metro tuli mutkasta meitä kohti.
- Metrojuna! Äkkiä alas! kiljaisin ja työnsin Raphin edelläni alas.
Putosimme molemmat muiden päälle.
- Tämä ei sitten ollut minun ideani, Raph mutisi.
Vähän myöhemmin olimme edelleen etsimässä Tekonodromia. Kävelimme putkiston päällä juuri, kun yksi liitoskohta petti Raphin alta ja hän putosi.
- Raph! Leo huudahti.
Säntäsimme putken päähän. Raph roikkui parin putken varassa.
- Voisitteks te heittää köyden? hän kysyi.
Sitten toiseen putkeen tuli halkeama ja Raphin päälle alkoi suihkuta vettä.
- Hyvin menee tänään, Raph puuskahti.
Minua nauratti. Lopulta saimme vedettyä Raphin ylös. Vähän myöhemmin päätimme palata luolaan. Etsintäkierros ei ollut tuottanut muuta tulosta kuin sen, että olimme melkein jääneet metron alle ja Raph oli pudonnut putkelta. Kävelimme kohti luolaa, kun kuulin jonkinlaista outoa loukutusta. Aivan kuin metalli olisi osunut metallia vastaan. Se tuli suoraan luolasta. Jotenkin minusta tuntui, että Splinter oli pulassa. Juoksimme suoraa päätä luolaan ja aivan oikein. Splinter oli pulassa. Hänet oli saartanut lauma pieniä metallisia robotteja, jotka louskuttelivat leukojaan. Lähdimme hyökkäykseen. Vedin viuhkat esiin ja leikkasin parilta robotilta kaulan poikki. Don, Mike ja raph jyräsivät myös robotteja sileksi. Leo onnistui pelastamaan Splinterin. Lopulta saimme robotit romutettua.
- Okei. Kukas siivoaa jäljet? Raph kysyi.
Nostin yhden osan ja huomasin siinä nimen Baxter Stockman.
- Patentti on Baxter Stockmanin nimellä, mut haiskahtaa aika vahvasti Silppurilta, sanoin ja ojensin osan Donille.
- Kuka hullu laittaa nimensä tappoaseeseen? Don ihmetteli.
- Joku jolla on alemmuuskompleksi, Raph veikkasi.
Vilkaisin Raphia vähän tympääntyneenä. Oikeasti se oli kyllä huonoin veikkaus ikinä.
- Baxter Stockman. Ei kuulosta tutulta, Don sanoi.
Splinter nousi Leon avustamana seisomaan ja tukeutui kävelykeppiinsä.
- Ehdotan, että käytämme Aprilin reportterintaitoja hyväksemme, hän sanoi.
Minä ja veljeni nyökkäilimme. Splinter oli oikeassa. Toisaalta, Splinter on aina oikeassa.
- Sinun on parasta tulla mukaan mestari, Leo sanoi.
Lähdimme kävelemään viemäreissä ja nousimme sitten viemäriaukosta ylös. Olimme osuneet aivan Aprilin kotitalon eteen. Nousimme portaita ylös ja soitin ovikelloa. Kun April tuli avaamaan, hän oli aika yllättynyt.
- Osallistuisitteko keräykseen ”Kunnon koteja kilpikonnille”? Raph vitsaili.
Minä puistelin päätäni. April päästi meidät sisälle.
- Mitä te täällä teette? Miten pääsitte tänne? Näkikö kukaan teitä? hän kysyi älyttömän nopeasti.
- Oliko vielä muuta? Raph kysyi.
- Kyllä. Vastatkaa heti, April sanoi.
- Etsimässä Baxter Stockmania. Viemäreitä pitkin. Ei. Selkiskö, Don selitti.
- En minä edes muista mitä kysyin, April mutisi.
Don näytti Aprille robotin osaa.
- Etsimme kaveria, joka rakensi tämän, hän sanoi.
- Hänen nimensä on Baxter Stockman, Leo lisäsi.
- Siinäkö kaikki mitä tiedätte? Hänen nimensä? April ihmetteli.
- Uskomme, että hän on tiimissä Silppurin kanssa, minä sanoin.
April mietti hetken.
- Voin tarkistaa tietokoneelta. Splinter voi levätä makuuhuoneessa. Älkää tuhotko paikkoja, hän sanoi ja poistui työhuoneeseen.
Minä istuin sohvalle ja aloin luonnostella paperille näitä omituisia robotteja. Mallina oli kyllä vain lommoille hakattu pää, mutta sain aika hyvän aikaan. Nostin katseeni paperista vasta, kun April tuli takaisin ja näin poikien aiheuttaneen jonkin verran sekasortoa. Leo harjoitteli tarkkuusheittoja tauluun, Mike käräytti pakastepizzan uunissa ja Raph aiheutti tulvan kylppärissä.
- Minähän sanoin, että älkää tuhotko paikkoja. Löysin sen Baxterin osoitteen. Menkää sinne tekemään tuhojanne, April ärähti.
Lähdin veljieni kanssa vähin äänin ulos. Mulkoilin veljiäni aika pahasti, kun lähdimme etsimään Baxterin asuntoa. Hetken päästä pääsimme perille ja näemmä aika ajoissa, sillä paikalla oli myös neljä foot-ninjaa. Oli aika selvää, että Baxter oli Silppurin leivissä. Don iski roskapöntön yhden foot-ninjan päälle. Mike heitti kahden foot-ninjan ympärille bolan. Raph onnistui houkuttelemaan yhden foot-ninjan kävelemään suoraan viemäriaukkoon. Sitten käännyimme Baxterin puoleen.
- Okei kaveri. Nyt jutellaan, Raph sanoi.
Sidoimme Baxterin lyhtypylvääseen ja Mike tutki hänen taskunsa. Sieltä löytyi pieni kauko-ohjain.
- Osaatko selittää mikä tää on? Mike kysyi.
- Se on mouserin kaukosäädin, Baxter sanoi.
- Onko niitä enemmän? minä kysyin.
- Ei minulla, mutta Silppurilla on, Baxter vastasi.
- Ja missä Silppuri on? Leo kysyi.
- Ja sitä minä en kerro, Baxter äyskähti.
- Olisi parasta alkaa puhua tai saatan heittäytyä pisteliääksi, Raph sanoi ja veti esiin sain.
- Se on vanhassa talossa Viherkatu 10. Siellä kaikkien mousereiden pääkaukosäädin on, Baxter sanoi todella nopeasti.
- Näitteks. Mikään ei voita terävää älyä, Raph sanoi ja työnsi sain vyöhönsä.
- Viherkatu on kaupungin toisella laidalla. Miten ihmeessä me sinne päästään? Mike ihmetteli.
Vilkaisin kadun varteen parkkeerattua vaaleankeltaista pakettiautoa.
- Miten olis auto? minä kysyin.
Mike löysi auton avaimet Baxterin taskusta ja Don nappasi ne. Nousimme autoon. Tavaratila oli täynnä tavaraa.
- Tutkia. Paikantimia. Näistä sais aikaan vaikka mitä, Don mutisi ja käynnisti auton.
- Mä luulin, ettet sä osaa ajaa, Raph ihmetteli.
- En mä osaakaan, Don myönsi.
Minä aloin miettiä.
- Huomasitteks miten helposti ne robotit löysi Splinterin, minä kysyin.
- Joo ja? Raph sanoi.
- Meinaan, et jos niitä nyt on satoja…, vaikenin kun tajusin koko jutun.
Saman taisivat tajuta pojatkin.
- April ja Splinter!!!! huusimme yhtä aikaa.
Don teki uukkarin ja kaahasi nasta laudassa takaisin kohti Aprilin kämppää. Kun olimme päässeet perille huomasimme, ettei ylös pääsy olisikaan niin helppoa. Mouserit olivat romauttaneet portaat.
- Entäs hissi? Mike kysyi.
- Unohda. Ne on tuhonnu kans sen vaijerit, sanoin vilkaistessani hissi kuiluun.
Kori oli jossain kellarissa. Juoksimme ulos ja suoraan rakennustyömaalle. kiipesimme ylös ja tartuimme köysiin. Heilautimme itsemme Aprilin kämpän parvekkeelle ja kävimme hyökkäykseen romuttamaan mousereita. Hetken päästä katosta alkoi tippua palasia.
- Paikka on romahtamassa! Nyt häivyttiin, Leo huudahti.
Ryntäsimme parvekkeelle ja jäimme roikkumaan köysien varassa, kun rakennus romahti.
- Enää ei tehdä niin tukevia rakennuksia kuin ennen, April mutisi.
- Ja nyt etsitään Silppuri, Raph sanoi ja heilautti itsensä ja Aprilin rakennustyömaalle.
Vähän myöhemmin olimme päässeet pakettiautolla Viherkatu 10:neen. Talo näytti siltä kuin sitä olisi käytetty jonkun kauhuleffan kulisseina. Sellaisen jossa on joko aavekartano tai motelli, jota pitää pähkähullu. Nousimme autosta.
- Okei. Mikäs on suunnitelma, kysyin.
- Yritän saada tästä ohjaimesta voimakkaan noilla tavaratilan kamiolla. Ekaks pitää kuitenkin päästä pääkaukosäätimestä eroon, Don sanoi.
- No sit mennään, Raph sanoi.
Mike pysäytti hänet.
- Hei eiks ois parempi et kaks hoitas sen sammuttamisen? hän ehdotti.
Arvelin Miken tarkoittavan itseään ja minua.
- Sopiihan se. Kerro terveisiä, Raph sanoi ja läimäytti Mikeä selkään.
- Ajattelin, et yrittäisit saada minua luopumaan suunnitelmasta, Mike yskäisi.
Minä ja Mike lähdimme kohti taloa. Livahdimme kellari-ikkunasta sisään ja ryömimme hetken perustuksissa, kunnes tulimme ilmanvaihtoventtiilille. Mike irroitti ritilän ja pääsimme sisälle.
- Tää on liian helppoa, mutisin.
Juuri kun olin päässyt sanomasta sen, edessämme olikin jo Silppuri laseraseen kanssa.
- Menossa jonnekin kilpikonnan poikaset? hän kysyi.
Hetkistä myöhemmin istuimme selät vastakkain sidottuina tuoleissa.
- Tämä oli huono idea Mike, sihahdin ja yritin päästä jotenkin vapaaksi köysistä.
- Jo on kumma. Täytyyhän näistä köysistä jotenkin päästä irti, Mike ähkäisi.
- Älkää liikkuko, kuului äkkiä matala ääni.
Olisi ollut vähällä hypätä kattoon, jos en olisi ollut sidottu. Joku kuitenkin vapautti meidät. Kun nousimme ylös leukani loksahti auki. Vapauttajamme oli pieni aivoja muistuttava olio.
- Olen kyllä kuullut aivokääpiöistä, mutta sä olet kyllä yliveto, Mike sanoi.
- Kuunnelkaa. Kaukosäädin on yläkerrassa, olio sanoi.
- Hetkinen nyt. Miksi meidän pitäis uskoa puhuvaa aivoa? minä ihmettelin.
- Tässä ei nyt ole aikaa riidellä. Ystävänne ovat vaarassa. Kiirehtikää, otus äyskähti.
Silloin tajusin jotain. Jos emme sammuttaisi kaukosäädintä, mouserit tekisivät muista selvää. Tartuin Mikeä käsivarresta ja säntäsin ulos huoneesta. Juoksimme toiseen kerrokseen ja potkaisin oven auki. Silppuri kääntyi ympäri ja nappasi laseraseen. Hän alkoi tulittaa. Minä ja Mike vedimme aseemme esiin ja loikkasimme pois laserin tieltä. Loikkasin kaukosäätimen eteen ja huusin:
- Hei peltipurkki! Koitas osua!
Silppuri ampui minua kohti, mutta loikkasin juuri ajoissa pois tieltä. Laser osui kaukosäätimeen. Silppuri karjui raivosta. Minä ja Mike otimme hatkat. Kun juoksimme käytävässä, huomasin, että katosta alkoi putoilla laattoja. Don oli onnistunut saamaan mouserit hallintaansa. Ongelma oli vain se, että me olimme vielä sisällä. Samassa kaasujohto räjähti ja koko rakennus sortui. Luulen menettäneeni tajuntani hetkeksi, sillä kun avasin silmäni lojuin vatsallani kattolevyn alla. Työnsin levyn pois päältäni ja nousin ylös. Leo, Don, Raph ja April olivat juosseet paikalle.
- Oletko kunnossa? Leo kysyi.
- Juu, luulisin. Hetkinen. Missä Mike on, huudahdin.
- Tuolla, April henkäisi ja osoitti jonnekin taakseni.
Käännyin ympäri ja minusta tuntui, että sydämeni jätti lyönnin väliin. Mike lojui oven alla vain käsi ja jalka näkyvissä. Ryntäsin hänen luokseen.
- Mike! Sano jotain! Sano! huusin ja vedin oven hänen päältään.
- Mä sitten tykkään piilosleikistä, Mike vitsaili.
Minun teki mieli iskeä Mikeä oikein kunnolla päin näköä. Romahtaneen rakennuksen keskellä oli jo tutuksi tullut valtava monttu. Raph vilkaisi monttuun.
- Hei kaverit. Teknodromi on hävinnyt, Raph ilmoitti.
- Se Silppuri alkaa ottaa mua todella huiviin, Don mutisi.
Lähdimme takaisin autolle.
- Ette ikinä usko, mitä me siellä sisällä nähtiin. Siellä oli aivokimppu. Ja sillä oli suu ja silmät ja se puhu meille, Mike kertoi.
- Puhuvat aivot vai? Raph kysyi epäillen.
- Jeah. Aika outoa. Eiks vaan Donna? Mike sanoi ja kääntyi katsomaan minua etupenkin selkänojan yli.
Olin vieläkin aika käärmeissäni Miken tempusta, joten pidin katseeni luonnoslehtiössä ja mutisin:
- Mä en osallistu tähän keskusteluun.
Don katsoi Mikeä.
- Kuule Mike. Sä oot varmaan syöny taas yhden pizzan liikaa, hän sanoi.
Piirsin lehtiööni kuvan omitusesta aivo-oliosta. Jotenkin minusta tuntui, että tämä kaveri, niin omituiselta kuin hän näyttikin, olisi vaarallisempi kuin päältä näytti
Kommentoikaa pliis

Ninjatar kirjoitti:
Kommentoikaa pliis

tää oli mahtava lisää. itte haluisin kirjottaa uuden tarinan samalla kissa AU:lla kuin viimeksi, kiinnostaisko?

Kiva et tykkäät . Kiinostaa kyllä mut kokeiles keksiä jotain sellasesta kuin Kenelle kellot soivat. Nyt kans jatkuu Teini-ikäisten haltijasoturien tarina.

Leo oli seisonut jo jonkin aikaa ikkunan vieressä katsellen pihamaalla olevaa aukkoa. Kraangit olivat hyökänneet maan alta ja siepanneet Donnan. Lopulta hän kääntyi veljiensä, Nahkapään ja Danielin puoleen.
- Okei pojat. On aika painua maan alle, hän sanoi.
Don, Raph ja Mike nyökkäilivät. Nahkapää astui edemmäs.
- Tulen mukaan, hän sanoi.
Haltijat katsoivat ystäväänsä hieman huolestuneina.
- Oletko varma. Et pärjää hyvin maan alla. Ja Kraangit varmaan haluisivatkin vanhan orjansa takaisin, Leo mainitsi.
Nahkapään ilme muuttui päättäväiseksi.
- Teen sen Madonnan takia, hän sanoi.
Haltijat katsoivat toisiaan ja nyökkäsivät. Oli aika painua maan alle.
Kommentoikaa pliis

Varoitus näin ens alkuun. Tää tarina on sitten mun ekoja kirjoituksia joten älkää ihmetelkö jos se on ihan kauhee.

Monan syntymäpäivä

Viime syntymäpäiväni koin aikamoisen ilmiön. Ennen juhlien alkua löysin salaperäisen jalokiven kujaroskiksesta. Pujotin sen koruun, jonka laitoin kaulaani. Puin ylleni sinisen paidan, violetit pikkuhousut, punaiset lenkkitossut ja oranssin viitan. Bileet sujuivat ensi alkuun ihan hyvin kunnes ikkunasta loikkasi sisään foot-ninjoja. Leo, Don, Raph ja Mike hyökkäsivät kohti ninjoja. Tuijotin taistelua jonkin aikaa, kunnes huomasin kaulakoruni alkaneen hohtaa. Samassa nousin ilmaan ja kaikkien ällistykseksi ammuin plasmapallon käsistäni. Ninjat lähtivät nopeasti käpälämäkeen. Bileiden jälkeen päätin piilottaa korun yöpöydän laatikkoon.
Kommentoikaa pliis

Ihan näin pienellä varoituksella tää on sitten mun ekoja tarinoita joten tää saattaaolla aika aloittelijatasoa.



Turtles ja Neutriinot

Hei kilpparifanit. Me ollaan ryhmä nimeltä kilpikonnajuniorit. Minä on Mona. Siskoni on TV-toimittaja ja minä olen luokkamme paras uimari. Vieressäni istuu Ira. Hänenkin siskonsa on 6-kanavalla töissä, mutta hän ei ole TV-toimittaja vaan sihteeri. Ira käyttää silmälaseja kuten siskonsakin. Iran vieressä istuu Nick. Hänellä ei ole siskoa eikä veljeä. Hän on orpo. Me kaikki pidämme ninjoista, mutta minä olen ainoa jengissä, jolla on musta vyö judossa. Minulla on aina koulun jälkeen judoharjoitukset viemärissä. Kerran kun kaverini olivat huoneessani, konnakänny soi. Se oli eteisessä ja menin vastaamaan. April oli varmaan unohtanut sen, koska hänellä oli kiire toimitukseen. Nick ja Ira tulivat mukaan ja katsoivat olkani yli, kun avasin konnakännyn.
- Mikä tuo on? Näyttää pieneltä puhelimelta, Ira sanoi.
Vastasin konnakännyyn sanomalla:
- Mona täällä, jos kysyt siskoani, hän on töissä.
Kun kuulin sisareni kertomien ninjakilpikonnien äänet, ponkaisin pystyyn. Olin luullut, että ne kilpparit olivat tarua, mutta nyt tajusin sen olevan totta. Selvitin kohtaamispaikan ja saman tien huomasin, että minun ja kavereiden pitäisi laskeutua viemäriin. Olimme jo pukemassa saappaita ja lamppukypäröitä. Portaita alas tullessamme tapasimme Iran siskon Irman, joka oli tulossa hakemaan Iraa.
- Odota vielä pikku hetki, meillä on niin kuin vähäsen viemärihommia, Ira sanoi ja juoksi meidän peräämme.
- Meillä on yksi semmoinen projekti alligaattori vauvoista, Nick sanoi.
Pian olimme jo ensimmäisen viemäriluukun luona, jonka löysimme. Kohta juoksimme pitkin viemäriputkia etsien kilpikonnia, vaikka Ira valitti koko ajan että hänellä oli kostea ja kylmä olo.
- Voitaisko palata maan pinnalle syömään, Ira valitti.
- Ei, ensin kilpikonnat ja sitten vasta syömään, sanoin minä.
Äkkiä jostain kuului kalinaa.
- Olihan ne sun polvet? kysyin Nickiltä.
Ira kurkisti seuraavan mutkan takaa ja kysyi:
- Mikä on iso ja näyttää hiukan ihmiseltä ja on kuin sarvikuono?
- Olisiko Rocksteady, sanoin minä.
- Kyllä ja nyt häivytään tästä viemäristä ennen kuin se nappaa meidät, Ira huusi ja kiisimme pitkin viemäriputkia etsien viemäriluukkua.
Löysimme lopulta sopivan, kiipesimme täysillä ylös ja panimme paikoilleen viemärin luukun.
- Huh, pari tuumaa lisää ja se olisi tarrannut jalkaani, sanoin minä.
Kun kävelimme kohti pizzeriaa, joku veti meidät hämärälle kujalle. Se oli Leo tosi hyvässä salapoliisiasussa. Meinasin jo melkein huutaa ällistyksestä, mutta Leo tukki minun suuni.
- Yritätkö sinä muka paljastaa meidät? Don kysyi.
- Sori, taisin innostua liikaa, sanoin minä nolona.
Äkkiä ohi lensi rakettiauto.
- Näinkö harhan vai lensikö tuosta äsken ohi rakettiauto? minä kysyin.
- Jep, näit oikein. Jack on lähtenyt taas ulottuvuus X:stä maapallolle kavereittensa kanssa, Mike sanoi.
Juoksimme Turtlejen ilmalaivalle ja nousimme ilmaan. Äkkiä huomasin Neutriinojen alla liikkuvan pakettiauton.
- Hei tuolla liikkuu pakettiauto, Ira sanoi.
- Hienoa, Silppuri on taas vauhdissa, Raph sanoi.
- Kuka ihmeen Silppuri? kysyi Nick ihan äimän käkenä.
- Päällikkömme vanha vihollinen, Leo vastasi.
Samassa pakettiautosta lensi ohjus suoraan kohti Neutriinojen autoa. Kiinnitin jo benji-köyttä vyöhöni ja toisen pään kiinnitin ilmalaivaan. Sitten hyppäsin Pocahontas-hypyn ja sukelsin alas kohti autoa. Kun tulin kohdalle autoin Jackin ja Daskin pois autosta, mutta Karan auttaminen oli hankalaa, sillä hänen jalkansa oli juuttunut etuistuimien väliin. Yritin irrottaa jalkaa, mutta kun auto tippui yhä alemma, benji-köysi pysähtyi ja vetäisi minut takaisin. Kun benji-köysi pompotti minua ylös - alas, tunsin itseni ihan jojoksi. Pakettiauto näkyi selvästi, mutta sieltä tulevat tyypit näkyivät aika huonosti, joten nappasin taskustani digikiikarit. Digikiikarin linsseissä näkyi kaksi mutantti DNA:ta ja yksi ihmis DNAja yksi avaruus DNA. Painoin eräästä napista kiikarin sivussa ja kiikarien digilinssit vaihtuivat tavallisiksi. Linsseissä näkyi Silppuri, Rocksteady ja Bepop ja puoliksi muusina oleva rakettiauto ja Karakin näkyi puoliksi. samalla huomasi Miken hyppäävän laskuvarjolla ilmalaivasta alas. Perässä hyppäsivät Nick ja Ira. Minäkin lähdin mukaan, kun irrotin benji-köyden vyöstäni ja vetäisin laskuvarjon auki. Mike oli päässyt auton katolle ja me olimme taas menneet piiloon takaovien taakse. Minusta oli aika omituista seurata pakettiautoa. Äkkiä minä ällistyin, kun pakettiauto suuntasi kohti metrotunnelia. Suljimme silmämme ja kun avasimme ne, olimme isokokoisen pallomaisen tankin edessä. Mike oli kadonnut ja niin olivat myös mutantit ja se peltinaamainen kaveri. Kun liikuimme teknodromin ympärillä, päätimme kiivetä sen katolle. Kun katsoimme ikkunasta, minä olin jo melkein sanomassa, että Mikellä on taas ongelmia. Ikkunasta näkyi selvästi kuinka Rocksteady piti Mikestä kiinni ja Silppuri puhui Mikelle. Seuraavaksi laskeuduimme katolta ja kävelimme kohti seuraavia ovia. Kun tulimme sisään ja kävelimme parin käytävän läpi, meillä oli ongelma. Meidät oli nähty piilokameroista ja Rocksteady oli meidän perässämme. Juoksimme pitkin käytäviä me edellä ja Rocksteady perässä. Saman tien jouduimme umpikujaan.
- Kävisikö tuplajalkakamppi? minä kysyin.
Teimme jalkakampin ja ryntäsimme pakoon.
- Mä vihaan noita tenavia, Rocksteady huusi meidän peräämme.
Äkkiä Bepop sai meidät kiinni ja me olimme kiikissä. Samassa meidät vedettiin ilmastointiputkien sisälle.
- Pojat mitä te täällä teette? Ira kysyi.
- Mitä sen on väliä missä Mike on? Leo kysyi.
Äkkiä 5 metrin päässä kuului Miken ääni:
- Et voi tehdä sitä Karalle.
- Äkkiä ohjussiiloon, huusin minä ja pojat ja muut kaverit juoksivat minun ohitseni täyttä päätä, niin että pyörin ympyrää.
Juoksin heidän peräänsä. Löysimme lopulta oikean luukun. Katsoimme kaikki yhtaikaa kun Silppuri paineli joitakin nappuloita lähellä ohjuksia.
- Näyttää vähän samalta kuin siinä leffassa, jonka näimme viime viikolla, Leo sanoi.
- Mitä siinä leffassa tapahtui? Ira kysyi.
- Muistaakseni jotain siihen suuntaan, että sankarin ystävät olivat ohjussiilossa ja roisto paineli nappuloita jossain ohjaimen lähellä, Don sanoi.
- Antakaas kun arvaan: Action man Robot attack? Nick kysyi.
- Aivan oikein, kilpparit huusivat yhteen ääneen.
- Okei. Nyt pitäisi keksiä suunnitelma, Raph sanoi.
- Jos te hyökkäätte Silppurin kimppuun niin me pelastetaan Mike ja Kara. Mä jaan ryhmät, minä sanoin.
Äkkiä muistin Mandyn, joka kiusaa minua aina. Mandy on pahempi kuin Silppuri, mutta tämä seikkailu saa kyllä sillä jauhot suuhun. Sen sisko on yhtä tyhmä kuin Mandy, koska se on blondi. Samassa tunsin, että joku tarrasi minua jalasta ja vetäisi minut alas. Ennen kuin tipahdin tarrasin luukun reunaan. Pojat yrittivät vetää toiseen suuntaan ja Rocksteady ja Bepop toiseen.
- Hei, herätys! Mä katkeen kohta, minä huusin.
Pojat vetivät tuplasti ja minä lensin ilmastointikanavaan.
- Au, mun nenä! minä sanoin, kun olin törmännyt suoraan seinään.
Kun minut oli vedetty irti seinästä, minä sanoin, että nyt kyllä hyökätään ohjussiiloon ja vähän äkkiä. Minut laskettiin ensimmäisenä alas tarkastamaan ympäristöä, mutta Rocksteady tarrasi minua ja kauluksesta.
- Mikäs sua vaivaa, tipu? Rocksteady kysyi.
- Ei mikään! Mutta nyt sulle alkoi lopputili, kuule, minä sanoin ja pamautin Rocksteadya kalloon.
DONG! Rocksteady käveli hetken aikaa ja sitten se pyörtyi. Minä olin jo piiloutunut pahvilaatikoitten taakse, kun Bepop ryntäsi esiin.
- Rocksteady, mikä sua viivyttää? Bepop kysyi ja samassa pamautin sitä päähän.
- Okei reitti on selvä, minä sanoin.
Pojat ja kaverit hyppäsivät alas ja minä, Don ja Ira juoksimme auttamaan Karaa ja Mikeä. Jostain kumman syystä Silppuri oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ainakin saatiin Mike ja Kara pelastettua. Rynnistimme täyttä päätä ulos teknodromista. Neutriinojen auton kokoamiseen, meni ainakin tunti, mutta vihdoin se tuli valmiiksi. Neutriinot lähtivät X-ulottuvuuteen ja me viemäriin. Päämaja oli kyllä aika tavalla sotkussa.
- Mitä täällä on tapahtunut? Leo kysyi.
- Missä Särö on? Don kysyi.
- Ja miksi seinässä on viesti? minä kysyin.
- Sanoinko minä viesti seinässä?
- Joo, sanoivat Nick ja Ira yhteen ääneen.
Ira luki seinän viestin:
Tulkaa judo- ja karatesalille, jos uskallatte. Silppuri.
Ira luki aika tavalla äimistyneenä.
- Uskalletaan, sanoivat kilpparit yhteen ääneen.
- Jos te uskallatte, niin sitten mekin! minä sanoin.
Juoksimme viemäreissä ja tulimme lopulta judo- ja karatesalin alle. Menimme viemäriputkia pitikin toiseen suuntaan ja tulimme lopulta viemäriluukulle. Nostimme kannen. Olimme judo- ja karatesalin vieressä. Don ojensi meille imukuppikengät ja me juoksimme äkkiä sisälle ja kiipesimme seinää pitkin ylös. Kun seisoimme katossa niin kuin kärpäset, minusta tuntui, että minun olisi syytä soittaa kilppareilla.
- Ojentaisitko konnakännyn? kysyin Nickiltä.
Nick antoi minulle konnakännyn ja minä avasin sen ja huusin sinne:
- Miksi meidän pitäisi pelastaa eläin, meidänhän piti pelastaa ihminen?
- Päällikkömme on eläin, Raph sanoi.
- Ja voisiks sä olla huutamatta konnakännyyn. Mult meni melkein tärykalvo!
- All right, all right! minä sanoin.
Ira taputti minua aika ällistyneenä selkään ja osoitti sitten isokokoista muurinmurtaja. Ainoa asia jonka pystyin kuulemaan oli kun Särö sanoi:
- Teitpä sinä minulle mitä tahansa, voittavat kilpikonnani sinut lopulta.
Samassa pojat tulivat sisälle. Me irrotimme imukuppikengät ja ponkaisimme lattialle.
- Sanoitpa sattuvasti päällikkö, Leo sanoi, Silppuri, yritäpä hipaistakaan häntä, jatkoi hän.
- Ei askeltakaan tai karvainen senseinne katkeaa keskeltä kahtia, Silppuri sanoi uhaten miekalla narua, joka piteli jättikokoista muurimurtajaa.
- Että huomenna pitikin olla historian tunti, minä sanoin.
Äkkiä meidän entinen fysiikanopettaja ryntäsi sisään kummallisella vehkeellä vieden puolet seinästä mukanaan.
- Terveisiä rottajahdista, jahuu! hän huusi.
- Baxter, Leo huusi nähdessään meidän fysiikanopettajan.
Minä, Nick ja Ira katselimme ympärillemme, kun Leo, Don, Raph ja Mike hyökkäsivät Baxterin vehkeen kimppuun. Baxter lennähti ulos vehkeestä ja Silppuri uhkasi edelleen narua.
- Ira, auta poikia ennen kuin tulee tuplavahinko, mina sanoin.
- Nick, hyökkää Baxterin kimppuun. Näyttää siltä, että se on Silppurin puolella. Ja minä hoidan, Silppurin, jatkoin.
Hyökkäsin Silppurin päälle. Äkkiä tunsin kuin käärme olisi tuijottanut minua silmiin. Samassa Baxter lensi minun naamani eteen. Silppuri huomasi tilaisuutensa ja löi minua piikeillä poskeen. Kierähdin muurinmurtajan ja Särön väliin. Samassa huomasin, että köysi oli poikki. Viilto oli katkaissut köyden. Nappasin maasta lasin sirun ja nousin pystyyn. Viilsin Säröä pitävät köydet poikki ja juoksin Särön kanssa pois muurinmurtajan tieltä. Silppuri oli taas hävinnyt kuin tuhka tuuleen Baxterin kanssa. Seuraavana päivänä näytin historiantunnilla filmin, jonka Nick oli salaa kuvannut. Kun filmi oli loppunut kysyin Mandylta:
- No, uskotko nyt, että olen ollut kilppareiden kanssa seikkailemassa?
- En, näytä edes yksi todiste siitä, että se on totta, Mandy sanoi.
Vetäisin hiukset sivuun ja näytin naarmuja, jotka Silppurin piikit olivat jättäneet poskeeni.
- Voi ei nyt joudun syömään selostukseni ninjoista, kuten lupasin, Mandy huokaisi.
- No kumman kanssa syöt selostuksesi, ketsupin vai sinapin? kysyin minä ja koko luokka alkoi nauraa, kun Mandy hampaat irvessä alkoi syödä selostustaan.
Siinä kaikki tältä kerralta. Oho nyt pitäisi äkkiä päästä viemäriin ennen kuin Mike syö kaikki pizzat. Nyt mentiin kaverit. Kaikki huusivat:
- Jahuu nyt päästään viemäriin ja syömään
Kommentoikaa pliis

Samaa sarjaa edellisen kanssa eli ekoja tarinoitani



Turtles ja Japanin kruunuprinssi

Ai, kuka on Japanin kruununprinssi? Hän on Hirohito, uusin jengiläisemme. Sinä perjantaina, kun hän tuli kouluumme, niin se viikonloppu ei ollut entisellään. Istuin väsyneenä pulpetissa ja olin melkein ainoa, joka ei ollut haukotellut viiteen minuuttiin. Sitten opettaja sanoi äkkiä, että luokallemme tuli uusi oppilas. Poika tuli luokaan ja kumarsi tosi syvään. Tytöt olivat haltioissaan paitsi Mandy. Hän oli oudon näköinen, ihmeissään ja tyytyväinen yhtä aikaa.
- Nimeni on Hirohito Mori, poika sanoi.
Hirohito lähti kävelemään pulpettirivien väliin ja istui lopulta Iran viereen. Ira nappasi uskonnon kirjan ja peitti sillä kasvonsa. Koulun jälkeen luokkamme tytöt töllöttivät Iraa suu auki. Tiesin kyllä miksi. Ira on luokan pinko eikä kukaan poika ole kiinnostunut hänestä.
- Hei, haluatko liittyä meidän jengiin? kysyin ihan ohimennen.
- Toki, Hirohito sanoi innostuneesti.
Pyysin häntä tulemaan meille. Huoneessani hän rupesi täyttämään lomaketta.
- Olenko ninjamainen? Olen. Jos harrastat itämaisia taistelulajeja, niin mitä niistä? Judoa, Hirohito puheli itsekseen.
- Tämä ei nyt ehkä kuulu lomakkeeseen, mutta tiedätkö sinä kilpikonnat? minä kysyin.
- Ai tiedänkö? Olen niiden suurin fani, Hirohito sanoi.
En jäänyt odottamaan lisäselityksiä, sillä taskussani oleva konnakänny soi.
- Taisi tulla pelastushommia, sanoin, kun sain puhelun loppuun.
Pian olimme jo viemärissä kilpikonnien päämajassa.
- Särö on varmasti siepattu, Leo sanoi.
- Ai miten niin? Ira kysyi.
- No katso olohuonetta, Don sanoi.
Todellakin olohuone oli romuna ja jäljistä päätellen kidnappaajat olivat Rocksteady ja Bepop.
- Tämä on minun syytäni. Olisi pitänyt lähteä opiskelemaan Sydneyhyn, Hirohito sanoi.
- Miten niin? Nick kysyi.
- Olen Japanin kruununprinssi, Hirohito sanoi masentuneena.
- Maahan! Raph huusi äkkiä.
Seinään lensi teräväkärkinen veitsi ja siinä oli viesti.
- Tuokaa prinssi minulle tai ette saa nähdä päällikköänne enää koskaan. Silppuri, luin.
- Minulla on idea, Hirohito sanoi.
Rupesimme muuttamaan Nickiä Hirohitoksi ja Hirohitoa Nickiksi. Olin melkein kuolla nauruun kun näin Nickin Hirohiton näköisenä. Nickin oli määrä mennä Silppurin päämajaan. Me jäimme odottamaan merkkiä. Hirohiton merkki oli kun Nick sanoi: Isää et kyllä saa alas valtaistuimelta. Juuri silloin merkki kuului ja syöksyimme ikkunan läpi. Joko Silppuri oli arvannut juonen tai sitten me olimme tehneet harhaliikkeen. Sillä hetkellä meidän päällemme putosi häkki. Silppuri työnsi Nickin myös häkkiin.
- Tiesin, että olisitte tulossa, Silppuri sanoi.
- Missä on Särö? Leo kysyi.
Rocksteady ja Bepop tulivat juuri sillä hetkellä Särö mukanaan varastoon.
- Me saatiin se pomo, Rocksteady sanoi.
- Hienoa, sitokaa heidät, Silppuri sanoi.
Samassa huomasin, että meidät oli sidottu yhteen.
- Hei haiseeko täällä bensa? Ira kysyi.
Todellakin Rocksteady ja Bepop valelivat ympäristöämme bensalla. Hei haloo! Bensa palaa. Kuulin kun Silppuri sanoi:
- Nyt loppuu kilpikonnien taru.
Sitten kuului räväkkää naurua ja liekkejä alkoi näkyä ympäriinsä. Äkkiä tunsin kuinka ympärilläni oleva köysi alkoi löystyä. Joko ne olivat Leon miekat tai sitten Raphin tikarit, mutta sitten köysi katkesi. Ryntäsimme ulos, mutta joku puuttui. Särö.
- Haen hänet, Leo sanoi.
- Ei. Minä haen hänet, Hirohito sanoi ja ryntäsi varastoon.
Tullessaan takaisin hän näytti melkein superrangerilta. Hirohito piteli Säröä harteillaan. Särö oli kunnossa, mutta tajuton.Häivyimme varastolta juuri ennen kuin palo- ja poliisiautot ilmestyivät näkyviin. Maanantaiaamuna Mandyn kasvoilta paistoi viha. Kaiken lisäksi Ira on alkanut tottua Hirohiton läheisyyteen.
Kommentoikaa pliis

Tän tarinan pohjana on yksi Nokka Pokan jakso ja enimmäkseen tää on käsis. Toivottavasti tykkäätte




Ufokuume

Radio: Lentävät lautaset ovat saaneet aikaan valtaisan ufokuumeen.
April: (sulkee radion) Voi hyvä luoja. Kohta saan lentävän raivonpuuskan. Pomoni on lomalla ja saan vihdoinkin tilaisuuden jymy juttuun. Ja sitten joudun raportoimaan jostain ufoista.
Vernon: (mutisee jotain)
April: Hei Vernon. Saitko sen ilmastoinnin jo korjattua? Tiesin, että olisi pitänyt ottaa se Pohjoisnavan keikka.
Mike: Hei, jos sä haluut ison jutun silloin sun täytyy tinkiä jostakin.
Raph: Äh, mun aivot sulaa. Tingi siitä huumoria.
Don: Jeah, mistä sä nyt vauhkoot?
Mike: Lentävistä lautasista, alieneista. Haluan päästä yhteyteen jonkun oudon kanssa.
Vernon: Pahuksen vehje.
Leo: Pyydä alienit avuks.
Vernon: Lentäviä lautasia. Ja pyh!
Mike: Limua. Leiki et se on kylmää.
April: Kiitti Mike.
Mike: Sori April. Anna anteeks.
Etumaisen auton kuski: Hei äläs kiilaa siihen kelmi.
Bepop: Tervetuloo. Tää on ufomaailma. Mä olen Be Pop. Jos etitte lentäviä lautaisia, tulitte oikeeseen paikkaan.
Leo: 20 taalaa!?
Don: Aika tiukkaa.
Raph: Huijauksen makua.
Leo: Ufo-hinnat, sanon mä.
Mike: Eikä. Mä haluun et ne on aitoja.
Don: Umpava zumpava. Viekää minut johtajanne luo.
Mike: Mä tuon teille näytteen oikeasta ufo-havainnosta.
Raph: Hei, oikeesti ainoo ufo-havainto on sen myyjän paksu lompakko.
Leo: Et sä usko meitä?
Don: Kysy Apriltä tai Vernonilta.
April: Mitä? 100 taalaa yö? Parkkipaikasta?
Vernon: 100 taalaa!?
April: Voimmeko keskustella lentävistä lautasista?
Vernon: Lentävistä lautasista, just joo.
April: Teemme uutisreportaasia ja…
Bepop: TV! Miksi ette heti sanoneet? Puoleen hintaan. Mä vien teidät kierrokselle ufo-tarkkailu-onnikalla.
April: Ufo-tarkkailu-onnikalla?
Bepop: Kyllä neiti. Liput vaan 10 taalaa. Saatte puolet halvemmalla. Se alkoi yli kuukaus sitten ku ite näin ensimmäisen.
April: Niinkö? No joku epäileväinen henkilö saattaisi luulla, että keksitte kaiken vain saadaksenne rahaa.
Bepop: En, neiti. No tässä ollaan ufo-tarkkailu kukkulalla. Jos katsotte tuonne, näette minne lautaset laskeutuivat.
Raph: Uuu laskeutumisjälkiä.
Mike: Älkää viittikö. Mä uskon et ne on totta.
Leo: Hei alienjälkiä.
Mike: Missä?
Vernon: Böö
Vernon: Jiaauuts
Vernon: Hei au, au. Hei varo vähän. Auts.
Mike: April hei. Voidaanko me jäädä yöksi?
April: Mike. Kaikki täällä on huijausta.
Mike: Ne on tosia. jos ufo näyttäytyy enkä mä nää sitä?
Bepop: Poika puhuu asiaa. Työ on kaput, jos häivytte. Minä takaan et lautaset näyttäytyy.
Vernon: Joo just.
April: Hyvä on, jäämme yhdeksi yöksi.
Vernon: Jiaauts!
Bepop: Mitä sanot pomo? Huvipuisto, kauppoja, sisävessoja. Maailman ufo-pääkaupunki. Siis jos ufot vaan tulee. Ja nehän tulee pomo. Eiks jeh?
Mike: Näeks sä mitään?
April: Vastaus on ei. Kuten 5 minuuttia sitten.
Mike: Hei kuulik sä ton?
April: Aika hyvä.
Mike: Aika kehno.
Raph: Okei, huono pila myönnetään.
April: Tiedän, Mike, uskot asiaasi, mutta hoaah tiedäthän.
Mike: Teidän hymynne hyytyy vielä.
Raph: Ainakaan meistä ei tule ötökän ruokaa.
Raph: Ou.
Vernon: (mutisee)
April: Raph! Lopeta tuo metelöinti jooko.
Muut: Ou vau!
April: Vernon pian! Hae kamera! Hae kamera!
Mike: Okei, se on saapunut. Tähtien välinen alus. Ainakin 300 metriä halkaisijaltaan. Valot vilkkuvat satunnaisesti. Moduulinen viesti. Kovia ääniä, jotak ovat todella epäsäännöllisiä. Mä en usko tätä! Tää on mahtavaa! Jaiks!
April: Vernon.
Vernon: Lentäviä lautasia. Ja pyh. Äääk!
April: Uskomatonta. En tiedä mitä sanoa.
Vernon: No minä tiedän. Apua!
Mike: Olin oikeessa! Mä tiesin! Jee!
April: En usko tätä! En vain voi uskoa tätä!
Raph: Se oli mahtavaa!
Mike: Nukutaan ulkona siltä varalta et ne palaa!
Leo, Don ja Raph: Hyvä idea, veli!
Vernon: Palaavat!?
April: Mieletöntä. Kunhan pomoni näkee tämän.
Mike: Odota! Kelaa takas. Siinä! Se läpäisee Vernonin ihan kuin se ei olisi oikea.
Raph: Miten niin ei ole oikea? Me näimme sen.
Mike: Me näimme jotain. Olisivatko lentävät lautaset aineettomia? Ei!
Don: Mitä sä meinaat? Sehän oli ufo!
Mike: Joo, mut missä todisteet?
Leo, Don ja Raph: Todisteet!?
Leo: Ufo melkein laskeutui päälles ja sä haluat todisteita!
Don: Sähän se niihin ufoihin uskot!
Mike: En mä tiedä. Tää koko juttu voi olla jonkinlainen petos.
Raph: Voi juku! Sä oot outo. Me häivytään.
April: Mitä mietit, Mike?
Mike: Sama se ootko maasta, Marsista vai guruplaneetalta. Avaruusalukset on silti tehty jostain. Metallista, puusta tai vaikka nenäkarvoista siis jostain kiinteästä. Näitä ei oo. No niin sama se.
Bepop: Hei, sinä poika. Olet varmaan innoissas. Harva näkee oikeita lentäviä lautasia.
Mike: Jos ne vaan oikeita.
Bepop: Totta kai ne on. Minun pikku kaupungistani tulee kuuluisa.
Mike: Ja sinusta tulee rikas.
Bepop: Joo. Mutta pitää ihmisillä olla jotain mihin uskoa. No, öitä poika!
Mike: Jotain mihin uskoa.
Mike: No onks siell ketään! Äh niinpä. Vau alienien laite.
Vernon: Okei se niistä marsilaisista.
Alien: Hroa.
Mike: Projektori! Tää on projektori. Mua on huijattu. Hä. Hetkonen noi lenkkarit mä tiedän. Te kaks.
Bepop: Ikävää, että sotkeudut muiden asioihin, skidi. Tosi ikävää. Mä käskin tehdä kauppalistan. En tyhjentää koko kauppaa.
Mike: Jos te kaks vangitsitte mut, niin kans syötätte mut.
Rocksteady: Tämä tästä vielä puuttui. Suurisuinen penska, jolla on yhtä suuri vatsa.
Mike: Onko pulmia, pahikset? Hällä väliä, oottehan rikkaita. Paljonks ootte tienannu riistämällä ihmisiltä unelmat?
Bepop: Ei niin paljon kuin tullaan tienaamaan. Jos saadaan pidettyä sut erossa tämän päivän lehdistötilaisuudesta.
Mike: Entäs sitten. Ennemmin tai myöhemmin mut löydetään.
Rocksteady: Älä oo siitä niin varma, skidi. Tää autiomaa on meidän. Joskus ihmisiä katoaa. Pysyvästi.
Mike: Taisitte muuten unohtaa jotain.
Bepop: Pirskatti, poika. Oot pahempi kuin pomo.
Mike: Ja muistakaakin sitten ne donitsit.
April: Alukset eivät siis näyttäytyneet uudelleen. Ei hätää! Jäämme tänne kunnes saan lisää kuvia. Vernon! Mitä on tapahtunut.
Vernon: Hirviö ulkoavaruudesta!
April: Hirviö ulkoavaruudesta?
Leo: Hei onko tää se sun hirviös?
Vernon: Jeah.
Leo: Hei, outoo. Mistä lähtien avaruusoliot on käyttäny Bepopin lenkkareita?
Don: Ja Mike on kadonnu.
Raph: Hei veljet, tulkaa kattomaan! Nää putos varmasti kuljetusmoduulista. Sirittäviä sokerimuroja. Hei outoo. Nä on Miken lempimuroja.
Leo: Juustonaksuja, Mars-tanko, Tupla-suklaapatukoita. Vau, näkin on Miken herkkuja.
Raph: Joo, missä se on? Sitä ei oo näkyny. Hei piiloon!
Leo: Minne ne on menossa?
Raph: Ei kun, missä ne kävi?
Don: Kerrokaramelleja. Karkkeja tahmean kerroksen ympärillä. Kuinka se voi syödä kaikkea tätä kamaa?
Leo: Sulle kannattais kertoa vähäsen ruokaympyrästä.
Mike: Veljet. Mikä makso?
Raph: Vau! Nehän tarjoo hyvät ruuat. Onks sulla lisää kerroskarkkeja?
Mike: Kuinka löysitte mut?
Don: Seurattiin kolesterolia.
Raph: Mitä on tekeillä?
Mike: Te ette kyl usko tätä.
Raph: Jotain outoo vai?
April: Herra Pop. Kuinka monta ufo-havaintoa olette nähneet.
Bepop: Jotain 100 luulisin. Yks taitaakin olla just tulossa. No alienit menee ja tulee niin kuin tykkää. Ei ne kyllä yleensä näin myöhään oo tullu. Vauh! Mitäs minä sanoin?
Mike: Tervehdys maan asukkaat. Plääh!
Raph: Ungala pungala!
Leo: Näytänkö kahelilta.
Bepop: Mitäs tykkäätte alieneista? Eikö ookin hassuja?
Mike: Sori tyypit! Kaikki on huijausta. Teitä huijattiin korkeatasoisella diaheittimellä. Lähdössä johonkin, Bepop?
April: Superprojektori? Mistä hän sen sai?
Mike: Se on armeijan omaisuutta. Jonkinlaista koevälineistöä kai.
Sotilas: Kiitos pojat. Me jatkamme tästä.
Raph: Alieneita ei siis ole.
Don: Joo, en enää ikinä usko niihin. Vaikka ite näkisin.
Mike: Hei meitä siis huijattiin. Mutta mä uskon niihin. Ja jonain päivänä ne tulee tänne.
Kommentoikaa pliis

Tää on ensimmäinen TMNT leffa josta kirjoitan joten toivottavasti tykkäätte

TMNT Movie (1990)
Donnan päiväkirja

Aah. New York. Eri kansallisuuksien sulatusuuni ja meikäläisen kotikaupunki noin 15 vuoden ajalta. Nimeni on Donna ja olen asunut Nykissä koko ikäni. Tai, no, jos ihan tarkkoja ollaan Nykin alla viemäreissä. Olen nimittäin kilpikonna, mutta en mikä tahansa viemäristä alas vedetty lemmikkikilpikonna. Olen mutanttininjakilppari. Minä ja veljeni Leo, Don, Raph ja Mike olemme viettäneet hiljaiseloa aina näihin päiviin asti, kun tapasimme ystävämme Aprilin ja Caseyn ja päihitimme Silppurin. Miten se tapahtui? Siinäpä vasta tarina.
Sen päivän piti olla ihan tavallinen, mutta eihän se ollut. Ensinnäkin erikoisuus oli siinä, että pääsimme ensi kertaa maan pinnalle. Myönnetään, että olin yhtä innostunut kuin lapsi karkkikaupassa. Leo johti meidät pinnalle. Viiletimme kattoja pitkin jonkin aikaa ja lopulta jäimme katselemaan New Yorkin valomerta. Todella kaunista.
- Okei, eiköhän täs ollu tarpeeks. Lähdetään kotiin, Leo sanoi.
Me muut voihkaisimme ja käännyimme jo lähteäksemme, kun Don äkkiä huudahti:
- Hei kaverit! Katsokaa!
Viereisen talon edustalla oli nähtävästi ryöstö käynnissä. Joukko rikollisia oli käynyt nuoren naisen kimppuun.
- Sitä on autettava, henkäisin.
Leo nyökkäsi ja kääntyi Raphin puoleen.
- Valot pois, hän sanoi.
Raph virnisti, veti esiin sain ja heitti sen päin katulamppua onnistuen rikkomaan sen. Pimeyden turvin loikkasimme katolta suoraan konnien kimppuun. Pimeän avulla roistot eivät edes älynneet mikä iski. Äkkiä alkoi kuulua poliisiautojen sireenien ääni.
- Jeparit! Nyt haneen täältä! huudahdin ja kiskaisin Miken mukaani.
- Vou! Mike huusi.
Sujahdimme kaikki viemäriin juuri ennen kuin poliisiautot ilmestyivät paikalle. Äkkiä Raph huomasi jotain. Hänellä oli vain yksi sai.
- Mun sai unohtu, Raph sanoi.
- Unohda se sai ja ala tulla, Leo sanoi ja jatkoi juoksuaan me muut kannoillaan.
Kuulin kuitenkin, kun Raph kiipesi viemärin kannelle ja nosti sitä. Hän ei kuitenkaan noussut pinnalle. Sen sijaan hän voihkaisi:
- Ou mään. Hitsi!
- Mikä mättää? kysyin.
Raph laskeutui alas ja huokaisi turhautuneena:
- Se mimmi nappasi sain.
Lähdimme kävelemään kohti kotia. Minä, Leo, Don ja Mike intoilimme taistelustamme roistoja vastaan.
- Hyvät naiset ja herrat! Sankarit on palannu kaupunkiin! Mike hihkui.
- Asiaa! Leo huudahti.
- Päheetä! minä hihkaisin.
- Bossa nova! Don hihkui.
Minä, Leo ja Mike käännyimme ällistyneinä ympäri.
- Bossa nova? Leo kysyi.
- Chevy nova? Don ehdotti, mietti hetken ja kiljaisi sitten:
- Erinomaista!
Siitä se hihkunta muuttui pelkkiin ulvauksiin. Raph maleksi perässä murahdellen ja mutisten aina välillä:
- Ou mään.
- Heitä yläkolmonen! hihkaisin, kun olimme kotiovella.
Teimme yläkolmosen ja menimme sisälle. Raph tuli perässä ja murahti:
- Hitsi!
Heti kun pääsimme sisälle, menimme tapaamaan mestariamme Splinteriä. Tiedän, mitä mietit. Jos me olemme kilpikonnia, niin mikä mestarimme on. Salamanteriko? Joo ei. Hän on rotta. Splinter valitsi Leon johtajaksi ja sekös ottaa Raphia päähän. Raph on kerta meistä kovin harjoittelija ja rajuin taistelija, mutta vinha ero hänen ja Leon johtotyylissä on se, että siinä, missä Raphilta kärähtää helposti pinna, Leo on harvinaisen tyyni tyyppi. Leo polvistui mestarimme eteen.
- Kävimme ensimmäisen taistelumme, mestari. Niitä oli monta, mutta me… Leo ei ehtinyt pidemmälle, kun sanoin nopeasti:
- Taistelimme hyvin.
Onnistuin juuri ja juuri estämään häntä sanomasta:
”Rökitimme ne.”
- Nähtiinkö teitä? Splinter kysyi.
Me puistelimme päitämme. Kuten tavallista Splinter alkoi saarnata. Opetukset ovat kyllä ihan kivoja, mutta välillä saman jutun toistaminen saa meidät tuntemaan itsemme viisivuotiaiksi. Mike livahti puhelimeen tilaamaan pizzaa.
- Juustoa, sieniä, pepperoonia… kuului saarnan seasta.
Splinter vaikeni hetkeksi, kun hän huomasi Miken.
- Ja, kun mä sanon ei anjovista, mä meinaan ei anjovista. Jos sä laitat siihen anjovista niin oot pulassa, Mike sanoi juuri, kun Splinter heitti häntä kirjalla.
- Michelangelo! hän ärähti.
- Siinä kaikki. Kello käy, kamu, Mike sanoi ja laski kuulokkeen.
En voinut olla tirskumatta. Splinter huokaisi ja kehotti meitä meditoimaan illan tapahtumia. Ajattelin tehdä pienen keskittymisharjoituksen. Istuin lattialle, painoin käteni yhteen ja suljin silmäni. Yritin keskittyä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun pojat pistivät mankan soimaan. Vanhahtava jazzmusiikki alkoi soida kaiuttimista. Musiikki vei mukanaan ja aloin jorata muiden kanssa. Splinter painoi käden otsalleen ja puisteli päätään.
- No onhan tää tavallaan meditointia, Mike sanoi.
Huomasin Raphin olevan lähdössä johonkin etsivän kamppeet päällään.
- Hei, minne menet? kysyin.
- Ajattelin mennä leffaan. Käyks se? hän vastasi.
Kohautin olkiani ja jatkoin joraamista. Raph olisi varmaan lähtenyt siitä huolimatta, vaikka olisin sanonut mitä. Myöhemmin minä ja Mike istuimme viemäriritilän alapuolella odottamassa pizzakuskin saapumista. Olin napannut mukaan luonnoslehtiöni ja piirtelin aikani kuluksi. Mike oli jo pariin kolmeen kertaan yrittänyt kurkkia kuvaa olkani yli.
- Usko nyt jo. Mä näytän tän sit, kun se on valmis ja se ei todellakaan ole valmis, ärähdin.
Juuri silloin Don tuli paikalle skeittilaudan kanssa.
- Miten menee? hän kysyi.
- Mites tässä. Yks taiteilija ja yks todella utelias kurkkija, mutisin.
Don istui meidän viereemme ja katsoi ylös ritilästä.
- Kaunis ilta, hän totesi.
Nyökkäsin ja keskityin taas piirokseeni.
- Pizzakuskilla on 30 sekkaa aikaa, Mike sanoi.
Hetken oli hiljaista. Sitten Don katsoi meitä.
- Tota, ootteks koskaan ajatellu, et millaista ois, jos Splinteriä ei enää ois? hän kysyi.
Minua puistatti. En halunnut edes ajatella asiaa. yksi pahimmista peloistani oli nimittäin nähdä perheeni kuolleena. Mike näytti pitkään harkitsevan, mitä sanoisi. Ajattelin jo hetken hänen sanovan jotain syvällistä.
- Aika loppu. Kolme taalaa pois, Mike sanoi.
Don puisteli päätään ja minä pyörittelin silmiäni. Hetken päästä kuulin aivan selvästi moottoripyörän ajavan paikalle ja pysähtyvän.
- Pizzakuski, kuiskasin.
- 221. 221 ja kahdeksasosa. 221 ja kahdeksasosa. Just. Missä on 221 ja kahdeksasosa? pizzakuski jupisi.
- Alapuolellas, toope, totesin.
Näin, kun kaveri loikkasi muutaman metrin ilmaan. Mike ojensi rahat ritilän raosta ja huikkasi:
- Hivuta se tänne.
Kuski tuntui epäröivän hetken, mutta sujautti sitten pizzalaatikon ritilän raosta samalla, kun nappasi rahat. Minä nappasin pizzan. Kuski aikoi kai ja lähteä, kun kääntyi takaisin ja sanoi:
- Täs on kymmenen. Se tekee kolmetoista.
- Kaks minsaa myöhässä, kamu, Mike totesi.
- En löytänyt tänne, kuski älähti.
- Viisas mies sanoi: ”On kunniallista antaa anteeksi, mutta älä maksa täyttä hintaa myöhästyneestä pizzasta”, Mike sanoi.
Minä ja Don hihitimme. Pizzakuski lähti mutisten jotain sellaista kuin ”luulin toimittaneeni kaikille”. Hetken päästä olimme päässeet takaisin luolaan pizzan kanssa. Mike heitti pizzan ilmaan ja Leo veti esiin miekkansa.
- Tsekatkaas tätä. Uus viipalointikone. Se viipaloi, pilkkoo ja tekee kolmenlaisia ranskalaisia, Mike sanoi, kun Leo viipaloi pizzan ilmassa.
Viipaleet laskeutuivat lautasille paitsi yksi, joka putosi Splinterin päähän.
- Hups, hihitin.
- Nuoret, Splinter hymähti.
Sitten aloimme syödä. Pizza oli ihanan mehevää ja juusto venyi kuin kuminauha. Parasta ikinä. Myöhemmin, kun olimme jo nukkumassa, heräsin hätkähtäen painajaiseen. Splinter lojui kuolleena verilammikossa ja suuri varjo nousi hänen yllään teräspiikit kimallellen. Nousin ylös ja kävelin keittiöön hakemaan lasin vettä. Silloin kuulin ääniä olohuoneesta. Raph ja Splinter puhuivat.
- Olet yrittänyt hallita vihaasi. Jos annat sen patoutua sisimpääsi, katkeroitat sydämesi. Tiedän, että sinulla on vaikeaa, mutta olen aina kanssasi, poikani, Splinter sanoi.
Kurkistin olohuoneeseen ja olin aika varma, että näin Raphin itkevän kynttilöiden valossa. Minun kävi hieman sääliksi Raphia. On sitä tiimin koviksellakin tunteet. Seuraavana aamuna en maininnut mitään kuulemastani keskustelusta. Siitäkin huolimatta, että Raph tuntui lukevan naamani ilmeen. Sen ansiosta uppouduin luonnoslehtiööni. Sain ensimmäiset piirustusvälineet kuusivuotiaana ja olen piirtänyt siitä asti. Veljet tuppaavat sanomaan, että lyijykynä on toinen aseeni, mutta eikös vain ole olemassa sanonta:
”Kynä on miekkaa mahtavampi.”
Nostin katseeni lehtiöstä vasta, kun Mike avasi telkkarin. Edellisenä iltana pelastamamme nainen haastatteli poliisipäällikköä.
- Eiks me jelpitty tota tyttöä eilen illalla? kysäisin.
- Jep, sehän se, Don totesi.
Mike pussasi TV-ruutua.
- Oon rakastunut, hän sanoi.
Puistelin päätäni ja käänsin katseeni takaisin lehtiöön. Äkkiä huomasin jotain. Raph oli häipynyt.
- Hei, näkiks kukaan, minne Raph katos? kysyin.
Pojat kohauttivat harteitaan ja keskittyivät TV:seen. Huokaisin ja aloin itsekin seurata uutislähetystä. Nainen vaikutti ihan kivalta kaverilta. Olisi varmaan kiva tutustua häneen. Usko pois, jos satut asumaan neljän pojan kanssa saman katon alla, alat pikku hiljaa kaivata naisseuraa, vaikka olisitkin poikatyttö. Äkkiä Raph potkaisi oven auki ja tuli sisälle reportterityttö sylissään. Nousin sohvalta ja tuijotin Raphia suu auki samoin kuin muutkin. Raph ei virkannut sanaakaan, vaan laski reportterin makaamaan sohvalle. Lopulta Leo sai kielensä liikkeelle.
- Ooks sä hullu? hän kysyi.
- Joo, Leo. Oon hullu, okei. Ihan sekaisin, okei, Raph ärähti.
- Miks? minä kysyin.
- Miks? Miks ei. En mä tiedä. Ajattelin vähän sisustaa. Pari koristetyynyä ja TV-reportteri. Mitäs luulisit, Raph ärähti.
Puistelin päätäni. Sitten huomasin paikalle tulleen Splinterin.
- Raphael. Mitä tapahtui? hän kysyi.
- Hänen kimppuunsa käytiin metrossa, joten toin hänet tänne. En keksinyt muutakaan, Raph selitti.
- Se on se uutistyttö, Don sanoi.
- Voidaanks me pitää se? Mike kysyi.
- Mikey! ärähdin ja kolautin häntä takaraivoon.
Splinter oli pitkään vaiti.
- Tuokaa haaleaa vettä, sieni ja ttynyjä, hän lopulta sanoi.
- Selvä juttu, sensei, sanoin, kun säntäsimme eri suuntiin.
Kun tulin takaisin tyynyjen kanssa, minusta tuntui äkkiä siltä, että joku tarkkaili meitä. Katsoin Raphia.
- Ootko varma, ettei sua seurattu? kysyin.
Raph nyökkäsi vastaukseksi. En olisi varmaan kuulutkaan Raphin vastausta, sillä nainen oli juuri palannut tajuihinsa ja kiljui aika kovaa nähdessään Splinterin.
- Moi, Don huikkasi.
Huuto sen kuin yltyi, kun nainen huomasi meidät.
- Voi luoja, olen kuollut. Ei, tän täytyy olla unta. Okei, mustiin pyjamiin pukeutuneet tyypit kävivät kimppuuni. Ja tuon rotan näin parkkipaikalla. Ja teidät kaverit ööh… en tiedä miten selitän teidät, nainen sopersi.
- Tiedän on parasta rauhoittua, Splinter sanoi.
- Se puhuu, nainen sanoi ällistyneenä.
- Rauhoittukaa niin selitämme kaiken, neiti O’neil, Splinter sanoi.
- Ja tietää nimeni. Loistavaa. Miksi en koskaan näe unta Harrison Fordista, nainen mutisi.
- Miten Indiana Jones ja Han Solo liittyvät tähän? minä ihmettelin.
- 15 vuotta sitten olin vielä tavallinen rotta japanilaisen ninjutsumestari Hamato Yoshin lemmikkinä. Matkin hänen liikkeitään häkissäni ja opin niin ninjutsun salat. Kun muutimme Amerikkaan, minusta tuli ensi kertaa koditon. Tongin viemäreissä ja yritin löytää jotain käyttökelpoista, kun löysin rikkoutuneen lasipurkin ja viisi pientä kilpikonnan poikasta, Splinter kertoi.
- Ne olitiin me, Mike pisti väliin.
- Suu kiinni, Mike! me muut sanoimme miltei kuorossa.
- Poikaset uiskentelivat vihreänä hohtavassa liemessä. keräsin pikkuiset vanhaan kahvipurkkiin suojaan yön yli. Seuraavana aamuna koin järkytyksen, koska kilpikonnat olivat tuplasti sen kokoisia, mitä olivat edellisenä iltana olleet. Huomasin myös itsessäni muutoksia, mutta se ei ollut mitään siihen verrattuna, mitä seuraavaksi tapahtui. Yksi niistä puhui, Splinter kertoi.
- Miken eka sana oli pizza, naurahdin.
- Lisää sanoja seurasi ja aloin kouluttaa heistä ninjoja. Ja he ovat Leonardo, Splinter esitteli.
Leo istui hieman ryhdikkäämmin.
- Michelangelo
- Se oon mä, Mike sanoi ja osoitti itseään.
- Donatello
Don hyräili hieman.
- Raphael
Raph käytti saita hammastikkuna.
- Ja Madonna
Heilautin kättäni.
- En taida nähdä unta, vai mitä? nainen kysyi.
- Pelkäänpä, että et, totesin.
Hieman myöhemmin olimmekin jo saattamassa neiti O’neilia tai oikeammin Apriliä kotiin.
- Oletteks te kaverit varmoja, et reitti on oikea? hän kysyi.
- 11 ja Bleeker? Mike kysyi ja nuuhki hetken.
- Eip. Tää on vasta 9.katu, hän totesi.
- Just, April mutisi.
Hetkeä myöhemmin olimme päässeet Aprilin kotikadulle. April nousi pinnalle ja kääntyi sitten katsomaan meitä.
- Pyytäisin teidät mielelläni sisään, mut mulla on tarjolla vaan pakastepizzaa, hän sanoi.
Mike nousi harvinaisen nopeasti ylös ja hihkaisi:
- Menoks sitten!
- Lausuit taikasanan, totesin kiivetessäni Miken jälkeen ylös viemäriaukosta.
- Syötteks te pizzaa? April ihmetteli.
- Eiks kaikki? minä, Mike ja Don, joka oli noussut perässäni ylös kysyimme.
April ei tainnut oikein osata vastata, sillä hän vain viittasi meitä seuraamaan.
- Hei, sanoks joku pizza? kuului Leon ääni aukosta.
- Asuks sä antikavriaatissa? kysyin Aprililtä.
- No itse asiassa sen yläpuolella, April vastasi.
Sitten hän kysyi:
- Tuota, mitä haluatte pizzojen päälle?
- No sitä tavallista. Kuoriaisia, sieniä… Mike luetteli.
April katsoi häntä suu auki.
- Se oli vitsi, Mike sanoi.
Hetken päästä istuimmekin jo Aprilin keittiössä ja nauroimme Miken imitaatioille.
- Ehkä voitan. Ehkä en. Mitä luulet? Adriaan! Mike huusi.
- Rocky, minä naurahdin.
- Hei, täs tulee toinen, Mike alkoi jo innostua.
Raph oli katsellut jo hetken aikaa Aprilin akvaariokaloja, kun hän nousi huokaisten:
- Voi ei. Ei Cacneya.
- Senkin likainen rotta. Sinä tapoit veljeni. Senkin likainen rotta, Mike sanoi ja heilautti sitten päätään alaspäin.
Me ulvoimme naurusta.
- Toi on varmaan Splinterin suosikki, April nauroi.
- No, ööh, me mutisimme.
- Se oli vitsi, April sanoi.
Meillä meni hetki tajuta, mutta aloimme sitten nauraa.
- Hei, kaverit. Meidän on lähdettävä kotiin. Splinter huolestuu muuten, Leo sanoi ja nousi ylös.
Me muut aloimme valittaa, mutta lähdimme kuitenkin seuraamaan Leoa. April saattoi meidät ovelle ja avasi sen.
- Milloin tapaamme uudestaan? hän kysyi.
- Sitten, kun saat pizzanvaraston täydennettyä, Mike huikkasi.
- Mikey! ärähdin ja kolautin häntä takaraivoon.
Kun pääsimme kadulle, sujahdimme viemäreihin ja lähdimme kotia kohti. Matkalla juttelimme uudesta ystävästämme.
- Se on varma. Se rakastaa meitä. Imitaatiot tekivät tehtävänsä, Mike naureskeli.
- Niin varmaan, hymähdin.
- Seis, Leo henkäisi ja pysähtyi niin äkisti, että törmäsin häneen.
- Miks me pysähdyttiin? kysyin, mutta en tarvinnut vastausta, sillä näin sen.
Kotiovessamme oli iso aukko. Aivan kuin se olisi potkaistu hajalle. Mieleeni palasi edellisenä yönä näkemäni painajainen. Säntäsin Leon perässä sisälle toivoen samalla, ettei sensei löytyisi kuolleena.
- Ei ruumista. Mitä tahansa muuta, mutta ei ruumista, ajattelin.
Luola oli täydellisen sekasorron vallassa. Huonekalut olivat palasina, tyynyjen täytteet pursuivat ulos, TV:n ruutu oli säröillä ja lattia oli lasin- ja ruukunsirpaleiden peitossa. Olin sen verran huolissani, että säntäsin tarkistamaan jokaisen huoneen varmistaakseni, ettei Splinter sittenkin olisi lojunut jossain pahasti haavoittuneena. Omasta huoneestani en löytänyt muuta kuin piirustusvälineeni, jotka olivat ihme kyllä kunnossa. Samassa kuulin Raphin tuskaisen raivonkarjaisun. Nappasin piirustusolkalaukkuni ja säntäsin olohuoneeseen. Raph hakkasi sailla sohvatyynyä, josta olivat kyllä jo kaikki täytteet ulkona. Syöksyin Raphin luo ja tartuin häntä ranteesta.
- Ei viitsitä pistää paikkaa pahemmin hajalle. Mä tiedän miltä susta tuntuu ja mä tunnen ihan samoin, Sanoin hänelle rauhoittavasti.
Raph huohotti hetken ja painoi sitten päänsä olkaani vasten itkien hiljaa. Minullakin olivat kyyneleet herkässä, joten käännyin katsomaan Leoa kuin kysyen:
- Mitä tehdään, Leo?
- Tänne ei ainakaan voida jäädä. Ne voi tulla takaisin, Leo sanoi.
- Mutta minne me sit voidaan mennä? Don kysyi.
- Ehdotan Apriliä, Mike sanoi.
Me muut nyökkäilimme. Hetken päästä olimme palanneet Aprilin asunnolle. Kun April avasi oven hän näytti todella yllättyneeltä.
- Mikä hätänä? hän kysyi.
- Splinter, Leo sanoi hiljaa.
- Mitä hänestä, April ihmetteli.
- Hän on kadonnut, minä kuiskasin.
April nyökkäsi ja päästi meidät sisälle. Myöhemmin heräsin taas hätkähtäen painajaiseen. Nyt kuitenkaan verilammikossa ei lojunut Splinter vaan Raph. Vilkaisin veljiäni, jotka nukkuivat lattialla. Ojat olivat antaneet minun vallata sohvan, koska Leo arveli minun olevan järkyttynein tapahtuneesta. Olin kertonut matkalla hänelle painajaisestani. Nousin ylös ja menin keittiöön hakemaan lasin vettä. Olin juuri saanut lasin täytettyä ja kohotin sitä huulilleni, kun kuulin jonkun sanovan takanani:
- Etkö saa unta?
Pelästyin sen verran pahasti, että pudotin lasin. Leo nappasi lasin ja ojensi sen minulle.
- Anteeksi, jos säikytin, hän sanoi.
- Ei hätää. Olen vain hieman hermona, sanoin, vaikka huomasin käteni vapisevan.
Leo katsoi minua kuin lukien ilmeeni. Huokaisin onnettomana.
- Olen niin pahoillani, Leo. Minusta tuntuu, että olen muuttumassa jonkinlaiseksi näkijäksi. Painajaiset muuttuvat todeksi. Entäs jos me kaikki kuolemme, sanoin ja tuijotin yhä lasissa olevaa vettä.
Leo halasi minua isovelimäisesti. En mahtanut sille mitään, mutta aloin pillittää kuin pikkuvauva. Leo hyssytteli ja silitti päätäni kuin joskus silloin, kun olimme pieniä.
- Unesi ovat vain sattumaa. Älä syytä itseäsi äläkä itke enää, hän kuiskasi.
Nyyhkytin hieman, kuivasin silmiäni ja hymyilin.
- Juo vaan vetes ja yritä käydä nukkumaan, Leo sanoi hymyillen.
Nyökkäsin, join veden ja palasin nukkumaan sohvalle. Uni oli kuitenkin jossain todella kaukana. Seuraavana aamuna kuulin alitajuisesti, kun joku koputti oveen.
- Mike. Jätä mut rauhaan. Viel viis minuuttia. Kello ei ole vielä edes soinu, mutisin unisesti.
Sitten havahduin. Emmehän me olleet kotona vaan Aprilin kämpillä. April tuli juuri silloin ulos makuuhuoneesta ja kysyi:
- Kuka siellä?
- Se olen minä. Charles, kuului oven takaa.
April hätkähti.
- Se on pomoni. Voisitteks te… April ei ehtinyt pidemmälle, kun olimme jo piiloutuneet.
Olin piiloutunut keittiön työtason taakse. Kuulin, kun April puhui pomonsa kanssa jostain jutusta. Kurkistin tason takaa ja sydämeni oli hypätä kurkkuun. Aprilin pomon poika näki pöydän alle piiloutuneen Miken peilistä. Sujahdin nopeasti piilostani ja kiskaisin Miken työtason taakse. April tuli pomonsa kanssa kylpyhuoneesta.
- Danny, käske isäsi rauhoittua, hän sanoi.
- Sitä mäkin toivon, Danny mutisi.
Kun Charles ja Danny olivat lähteneet, me tulimme esiin piiloistamme.
- Se oli likellä, Mike sanoi.
April hätkähti yllättävää ilmaantumistamme.
- Pitäisköhän sun vaihtaa kofeiinittomaan? kysyin.
Myöhemmin April lähti töihin. Me jäimme kämpille pitämään taloa pystyssä. Istuin sohvalle ja kaivoin luonnoslehtiöni esiin. Toivoin, että piirtäminen saisi ajatukseni selkeytymään. Sitten Mike avasi TV:n. Uutiset olivat juuri alkaneet ja toimittaja haastatteli Apriliä metrohyökkäyksestä.
- Sinut siis pelasti joku newyorkilainen? toimittaja kysyi.
- Joo todellakin. Yleisesti on sellainen käsitys, että jos joku tarvitsee apua, jengi katsoo muualle, April naurahti.
Vilkaisin virnistäen Raphia. April katsoi kameraan.
- Jos katsot tätä. Kiitos Raphael, hän sanoi.
Minä, Leo, Don ja Mike vihelsimme ja katsoimme Raphia.
- Hei, kattokaa. Raph punastuu, Don naurahti.
- Enkä, Raph sanoi.
- Oot aika vahvasti punainen, Don naureskeli, kunnes Raph heitti sain hänen jalkojensa väliin.
- Okei, ehkei sittenkään, Don mutisi.
Raph kiskaisi sain lattiasta irti ja puuskahti:
- Mitä me nyt tehdään?
- Miten niin, mitä me nyt tehdään? Leo kysyi.
- Splinter on tuolla jossain, Raph ärähti.
- Me tiedetään, et se on tuolla jossain, Leo sanoi.
- Tappelu? Don kysyi.
- Tappelu, minä ja Mike myönsimme.
- Keittiöön? Don kysyi.
- Keittiöön, minä ja Mike myönsimme, nousimme ylös ja lähdimme keittiöön.
Leon ja Raphin riidat ovat aika yleisiä ja tavallisesti päättyvät siihen, että Raph lähtee ulos viilentämään hermojaan. Ja niin kävi nytkin.
- Ai jaa! No jos otan asenteeni ja häivyn! Raph ärähti ja lähti ulos ovet paukkuen.
- Sopii! Ei me sua tarvita! Leo huusi hänen peräänsä.
Olin tarkkaillut veljiäni keittiön ovelta, kun Mike kysyi:
- Hei, Donna. Maistuisko sipsit?
- Joo, ei kiitti, sanoin huokaisten.
Jotenkin minusta tuntui, ettei tämä riita päättyisi kuten yleensä. Hieman myöhemmin April oli tullut takaisin.
- Hieno haastattelu, April, Mike sanoi.
- Kiitti, Mikey, April sanoi hymyillen.
Mike katsoi minua ja Donia innostuneena.
- Se sanoi mua Mikeyks, hän sanoi ja oli siistiytyvinään.
Minä puistelin päätäni huvittuneena.
- Mitään uutta? Leo kysyi.
- Ei vielä, mutta haastattelu uusitaan iltapäivällä. Pyysin soittamaan tänne, jos jotain ilmenee, April sanoi.
Leo nyökkäsi huokaisten. April taputti häntä poskelle ja käveli kohti keittiötä, kun hän kääntyi ympäri ja kysyi:
- Missä Raphael on?
- Se on ulkona viilentymässä, sanoin.
- Ajattelin näyttää teille alakerran antikvariaattia. Pitäiskö hänet hakea? April sanoi.
Me vilkaisimme toisiamme ja sanoimme yhteen ääneen:
- Nääh. Se on parempi jättää rauhaan.
April kohautti olkiaan ja lähti johdattamaan meitä alakertaan.
- Pidän kauppaa auki vain osan ajasta. Lähinnä isän takia. Hän rakasti romua. Joo, vähän hullua, April naurahti.
- Ei se ole, Don totesi.
April hymyili hänelle ja avasi oven.
- Valmiina? hän kysyi ja sytytti valot.
Liike oli täynnä roinaa. kaikkea löytyi aina vanhoista pyörän osista kiinalaiseen teesettiin. Ihailin teesettiä, mutta huomasin sitten kirjahyllyrivistön täynnä kirjoja. Tutkin hetken hyllyn sisältöä, kunnes huomasin tutun nimen eräässä selässä. Se oli Christopher Hart.
- Hei vau! hihkaisin.
- Mitä? Mikä se on? April kysyi tullessaan vierelleni.
- Christopher Hartin Mangaopas Piirrä vampyyrejä! Se on ainoa, joka multa puuttuu, hihkaisin.
- Ota se vaan, jos haluat. Toi on lojunut hyllyssä jo aika kauan, April sanoi hymyillen.
Aioin juuri kiittää Apriliä, kun huomasin Miken lähestyvän Leoa takaapäin symbaalien kanssa.
- Parasta tukkia korvat, sanoin ja peitin korvani.
Mike läjäytti symbaalit yhteen ja Leo oli vähällä hypätä kattoon säikähdyksestä. Hieman myöhemmin palasimme ylös.
- Raph on ollut poissa jo kauan. Eiks kantsis lähteä etsimään? April kysyi.
- Älä huolestu. Raph varmaan tulee paikalle tuossa tuokiossa, Don sanoi ja juuri silloin Raph putosi kattoikkunan läpi asuntoon.
- Hyvin ajoitettu, totesin, kun riensimme Raphin luo.
- Onko hän…? April kysyi.
- Ei. Elossa on, mutta niukin naukin, Leo sanoi koetettuaan Raphin pulssia.
Juuri silloin hajonneesta kattoikkunasta, ikkunoista ja ovesta tuli sisälle ninjoja. Meidät oli hetkessä saarrettu.
- Ja mä pidin vakuutusmyyjiä hyökkäävinä, Mike sanoi.
Samassa yksi ninjoista vetäisi esille nunchakun ja pyöritteli sitä.
- Ai, säkin olet nunchaku-miehiä vai? Mike totesi, vetäisi oman nunchakunsa ja alkoi pyöritellä.
Ninja ei sanonut mitään, mutta yritti pistää paremmaksi. Mike pyöritteli nunchakua kuin se olisi revolveri. Ninja yritti pistää vielä paremmaksi. Mike pyöritti nunchakua yhdellä sormella. ninja vaikutti ällistyneeltä.
- Jatka harjoittelua, Mike totesi.
Siitä se taistelu sitten käynnistyi. Minä suojasin Apriliä ja Raphia. Ensimmäinen ninja sai korkean potkun leukaansa, toinen lyöntisarjatulta vatsaansa ja kolmas terävän hyppypotkun naamaansa. Taistelun lomassa onnistuin näkemään vilaukselta veljeni, jotka pistivät ninjoja ketoon minkä kerkesivät.
- Hei, joku näistä näistä tietää, missä Splinter on. Älkää kolkatko kaikkia, Leo sanoi.
- Nehän yrittää kolkata meidät, Huusin samalla, kun iskin taakseni hiipinyttä ninjaa naamaan.
Sitten huomasin, että ovesta tuli lisää ninjoja kirveiden kanssa. Päätin vetää aseeni esiin. Aseeni ovat viuhkat niin hullulta kuin se kuulostaakin. Kuten sensei kerran sanoi:
- Yksikään vihollinen ei arvaa joutuvansa viuhkahyökkäyksen kohteeksi.
Ninjat yrittivät yhä saada meitä matalaksi. vedin parilta ninjalta jalat alta nopealla kampilla. Sitten huomasin, että kattoikkunasta oli tulossa lisää ninjoja. Lattia natisi kirveiden iskujen ansiosta jos siihen malliin, ettei se kestäisi enempää painoa. Don oli huomannut luultavasti saman, sillä hän sanoi:
- Hei tyypit. Teidän kavereiden ei kyl kantsis tulla tänne.
Ninjat kuitenkin loikkasivat alas valmiina taisteluun. Huono ajatus, sillä lattia petti ja putosimme kauppaan. Hetken jo vaikutti siltä, että olimme päässeet ninjoista eroon, mutta ei. Kaupassa nimittäin oli odottamassa toinen pataljoona ninjoja ja yksi todella vihaisen näköinen tyyppi.
- Ou mään. Hei pliis, me voihkaisimme.
Tyyppi nosti kätensä ja sulki sen nyrkkiin. Ninjat hyökkäsivät. Pidin ninjoja loitolla Aprilista ja Raphista tiukoilla potkuilla ja napakoilla lyönneillä. Näin vilaukselta kuinka Mike pisti ninjoja matalaksi symbaaleilla. Leo ja Don olivat jo aika ahtaalla.
- Nyt todella tarvittais Raphia, Mike ähkäisi, kun yksi ninjoista oli onnistunut kietaisemaan käsivartensa hänen kaulansa ympärille.
juuri silloin ovi avautui ja sisään astui kaveri, jolla oli lätkämaski ja lätkämaila. Jäimme kaikki tuijottamaan kaveria.
- Okei, kuka kolhi vihreää kaveriani? Ja kukas toi kinkku on, kaveri kysyi.
- Kuka ihme toi on? Leo kysyi.
- Wayne Gretzky? Steroideissa, Mike ehdotti.
- Jason talvivarustuksessa, veikkasin.
- Hyökätkää, vihaisen näköinen tyyppi sanoi ja ninjat kävivät hyökkäykseen.
Yksi ninjoista hyökkäsi kimppuuni kirveen kanssa, mutta onnistuin väistämään. huonpuoli oli kuitenkin se, että kirveen terä osui sähköjohtoihin. isku aiheutti oikosulun sulaketaulussa ja sytytti sen tuleen. Tuli alkoi levitä nopeasti.
- Tulipalo! kiljaisin pojille.
- Meidän on päästävä pois täältä. Nopeesti, Leo huudahti.
- Tännepäin, April sanoi ja paljasti kaapin takaa oven.
Don ja Mike nostivat Raphin ylös ja lähtivät raahaamaan häntä ulos Aprilin pidellessä ovea auki. Minä menin heidän jälkeensä ja sitten April. Kuulin, kun Leo kysyi hokkarihemmolta:
- Tuuks sä?
- Mä pidättelen niitä! Mene jo! kaveri huusi.
Leo tuli hetken päästä ulos ja pian myös lätkämies. Kujalla meitä odotti 60-luvun Volkswagen hippipaku. Kaveri ja Don painuivat etupenkille ja me kaikki muut taakse.
- Paina talla pohjaan tällä punaisella minuutilla, lämäri! Ne ninjat voi tulla ulos millä hetkellä tahansa! huusin.
- Nimi on muuten Casey, Kaveri sanoi hiukan ärtyneenä.
- No Casey. Nasta lautaan! huusin.
Lopulta Casey käynnisti auton, painoi tallan pohjaan ja kaahasi ulos kadulta. Lensin kiihdytyksen ansiosta taaksepäin Miken päälle. April kampesi itsensä takaikkunalle ja jäi katselemaan palopaikkaa. Koko rakennus oli jo tulessa ja jostain kaukaa kuului paloautojen sireenien ääni. Seuraavana aamuna saavuimme vanhalle maatilalle. Paikka muistutti hiukan Amityvilleä, mutta ei ollut niin kolkon näköinen. Auto savutti jo sen verran pahasti, että pysähdyimme pihaan. Minä ja Leo nostimme Raphin ulos autosta ja kannoimme sisälle taloon Donin ja Miken seuratessa perässä. April ja Casey jäivät pihalle. Nousimme ylempään kerrokseen ja menimme kylpyhuoneeseen. laskimme Raphin ammeeseen ja pistin veden valumaan. Kun Raph oli harteitaan myöten vedessä, suljin hanan. Leo ei ollut pakomme jälkeen sanonut mitään, mutta olin aika varma, että hän syytti itseään Raphin tilasta. Hän istui tuolilla oven edessä ja katseli Raphia. Kurkkuni tuntui paksulta. Minun syytäni tämä oli. Ei Leon. Minä näin ennepainajaisen. Ei hän. Taputin Leoa olalle ja lähdin ulos kylpyhuoneesta. Kun laskeuduin portaita, näin Aprilin ja Caseyn painuvan käytävän vastakkaisista ovista sisään ja paiskaavan ovet perässään kiinni.
- Vähän niin kuin Twilight zonessa, Don naureskeli.
- Menetinks mä jotain? kysyin.
Viikot sen kuin vierivät ja kuukaudet kuluisvat, kun me piilottelimme maatilalla. Mike samoili enimmäkseen lähimetsässä. leo istui edelleen kylpyhuoneen ovella ja tarkkaili Raphia. Vein hänelle hiukan syötävää, mutta hän ei koskenut koko annokseen.
- Onks sulla joku paastoaika? kysyin, kun vein hänelle kulhollisen hedelmärahkaa ja aamupäiväinen kanakastike ja riisi oli hänen vieressään kylmänä ja koskemattomana.
Koska hippipaku oli sanonut työsopimuksen irti, Don ja Casey olivat ruvenneet kunnostamaan ladossa olevaa vanhaa ruosteista avolavaa. Casey vaikutti ihan mukavalta kaverilta, mutta ei todellakaan ollut minun tyyppiäni. Ei ainakaan sen jälkeen, kun jouduin jahtaamaan häntä ympäri pihaa, jotta saisin luonnoslehtiöni takaisin. Eräänä iltapäivänä istuin olohuoneen sohvalla piirtämässä, kun kuulin Leon huutavan yläkerrasta:
- Raph on hereillä! Tuokaa joku jotain syötävää!
Loikkasin saman tien ylös ja säntäsin keittiöön. Leo ei ollut syönyt juuri mitään pariin viikkoon joten eiköhän hampurilaisateria molemmille kelpaisi. Onneksi April oli käynyt kaupassa edellisenä päivänä. Mikrohampurilaiset ja heti perään lämmitetyt pakasteranskalaiset eivät ehkä ole samalla tasolla kuin Burger kingin ateriat, mutta en minä olisi ehtinyt pihvejä paistamaan. Sain annokset kasaan ja säntäsin portaisiin. April ja Don seisoivat kylpyhuoneen ovella. Kun pääsin ovelle, tajusin, mitä he katselivat. Leo ja Raph halasivat toisiaan.
- Toi on siis niin Kodakin arvoinen tilanne, naurahdin.
Pojat tajusivat meidän katselevan ja irrottautuivat toisistaan aika nolon näköisinä. Meitä oli taas viisi kasassa, mutta jokin kuitenkin ei tuntunut olevan oikein. En ensin oikein keksinyt, mikä se oli, kunnes heräsin yhtenä yönä siihen, kun Raph karjui katolla täyttä kurkkua:
- SPLINTER!!!!
Mestarimme oli edelleen kateissa. Seuraavana aamuna Leo lähti miltei heti metsään samoilemaan. Kai hän halusi olla hetken rauhassa. Istuin sohvalla piirtämässä, kun Mike tuli paikalle Trivial pursuitin kanssa.
- Hei, kaverit. Haluutteks pelata? hän kysyi.
Minä, Don ja Raph vilkaisimme toisiamme ja nyökkäsimme. Levitimme laudan lattialle ja aloimme pelata. Trivial pursuit on hauska peli, vaikka Don yleensä lyö meidät siinä laudalta.
- Mikä kuuluisa kahvila sijaitsee Monte Carlon kasinon edessä? Don kysyi.
- Cafe de Paris, Raph sanoi.
- Kuka amerikkalainen laulaja muistetaan kappaleistaan Mona Lisa ja Nature Boy? Raph kysyi.
- Nat King Cole, Mike vastasi.
- Trygve Lie oli YK:n ensimmäinen pääsihteeri. Minkä maalainen poliitikko hän oli? Mike kysyi.
- Norjalainen, vastasin.
- Mikä romaani kertoo Napoleonin sotaretkestä Venäjälle? kysyin.
- Sota ja rauha, Don vastasi.
Juuri silloin Leo säntäsi sisälle ja huusi:
- Splinter on elossa!
Me jäimme tuijottamaan häntä hieman ällistyneinä. Don nousi ylös ja laski kätensä Leon olalle.
- Me kaikki uskotaan, et se on elossa, hän sanoi.
- En mä usko. Mä tiedän, Leo sanoi.
Me muut katsoimme toisiamme vielä ällistyneempinä. Myöhemmin illalla Leo oli vienyt meidät läheiselle metsäaukiolle. olimme sytyttäneet nuotion ja istuimme nyt sen ympärillä.
- Leo, jos sä raahasit meidät tänne turhan takia… Raph sanoi.
- Älä hermostu. Tää toimii kyllä, Leo sanoi.
- Ja jos ei toimi, mulla on vaahtokarkit valmiina, Mike virnisti ja veti pussin esille.
- Pistä noi pois. Okei, kaverit. Sulkekaa silmänne ja keskittykää, Leo sanoi.
Suljin silmäni, painoin käteni yhteen ja keskityin. Hetkeen ei tapahtunut mitään. Sitten nuotion lieskat muuttuivat sinisiksi ja nuotion yllä leijui Splinterin kuvajainen. Hämmästyin sen verran, että keskittymiseni oli herpaantua.
- Olette kehittyneet paljon, lapseni. Vielä on kuitenkin yksi opetettava viisaus. Se, että ilmestyin teille tänä iltana, kertoo siitä, että olette oppineet toimimaan yhteen. Menen nyt, mutta sanon teille vielä yhden asian. Olen ylpeä teistä, lapseni, Splinter sanoi ja katosi.
Havahduimme hereille ja katsoimme toisiamme. Mike nyyhkytti hiljaa ja minunkin silmiäni kirveli. Seuraavana aamuna aloimme treenata heti herättyämme. Bumerangiliikkeessä oli ollut jo pitkään hiomista, mutta nyt sain vihdoin viuhkan kiertämään kelopuun ilman, että minun täytyi kiivetä irrottaman sitä. Aloimme olla valmiita palaamaan New Yorkiin. Kun palasimme talolle, huomasimme Aprilin ja Caseyn istuvan kuistin keinussa juttelemassa. Don rykäisi kiinnittääkseen heidän huomionsa.
- Mä inhoan tuota, Casey sanoi tullessaan pihalle.
- Mitä nyt? April kysyi.
- On aika palata, Leo sanoi.
Matkamme New Yorkiin sujui ihan hyvin, vaikka koko matkan satoi kuin aisaa. Pysähdyimme erään pizzerian kohdalla.
- Ihan kuin ois matkustanu ilman green cardia, Raph naurahti.
- No tätä vois sanoa jo kunnon kämpäks, Casey sanoi, kun ei vielä tajunnut, että me nostimme viemärin kannen.
- Tuuks sä vai et, kysyin, kun laskeuduimme alas viemäreihin.
Casey näytti siltä, että palaisi mieluummin sille maatilalle. Lähdimme kuitenkin kulkemaan kohti kotiamme.
- Ensin talo Jumalan selän takana ja nyt viemäri. Miks mä en koskaan tutustu tyyppeihin, joilla on ihan tavallinen kämppä, Casey mutisi.
Lopulta pääsimme kotiin. Se ei ollut niin sekaisin kuin olin muistanut, mutta kyllä siellä vielä aisti käydyn taistelun.
- Okei, eiköhän lähdetä etsiin niit roistoja, Raph sanoi.
- Ei vielä. Meidän kantsii levätä ja tehdä suunnitelma, Leo sanoi.
Raph aikoi juuri väittää vastaan, kun kaapista kuului meteliä. Katsoimme toisiamme. leo nosti sormen huulilleen ja veti miekkansa esiin. Me muut vedimme myös aseemme esiin. Leo kiskaisi oven auki ja me olimme valmiina hyökkäämään. Kaapin lattialle oli kyyristynyt Aprilin pomon poika Danny.
- April hei! Tääl on joku sun tuttus, ilmoitin.
- Älkää ampuko, Danny pyysi.
April tuli paikalle.
- Danny? Mitä sä täällä teet? hän ihmetteli.
- Piilottelen. Karkasin kotoa, Danny selitti.
- Sun isäs sekoaa. Toimiiks tää puhelin? April kysyi ja käveli kohti puhelinta.
Danny riensi hänen peräänsä.
- Ei. Anna mun nukkua tää yö täällä. Soitetaan isälle aamulla, hän sanoi.
- Hetkinen? Mitä sä meinaat nukkua täällä? Casey kysyi.
- Sulla taitaa olla klaustrofobia, Don totesi.
- Mitä sä sanoit? Casey sanoi.
- Et sulla taitaa olla klaustrofobia, Don toisti.
- Kuule, mä en todellakaan ole niitä tyyppejä jotka tykkää kundeista, Casey sanoi ja näytti siltä, että voisi täräyttää Donia hetkenä minä hyvänsä.
Päätin mennä väliin.
- Se tarkoitti, että sulla on ahtaanpaikankammo, sanoin.
Casey näytti ensin häkeltyneeltä ja sitten loukkaantuneelta.
- Ahtaanpaikankammo? Ai mulla? hän kysyi.
Minä ja Don nyökkäilimme.
- Joo, mä en jää tänne. Mä nukun autossa, Casey murahti ja lähti takaisin tunneleihin.
Heti, kun hän oli mennyt, purskahdimme kaikki nauruun. Hieman myöhemmin istuin Dannyn kanssa sohvalla ja Danny katseli piirustuksiani.
- Vau! Nää on upeita, hän henkäisi.
- Kiitti, sanoin hieman punastuen.
- Voinks mä ottaa yhden? Danny kysyi.
- Joo siitä vaan, sanoin hymyillen.
Danny otti kuvan, jonka olin piirtänyt Leosta, kun hän oli istunut tunnista ja päivästä toiseen kylpyhuoneen ovella Raphin heräämistä. Samassa Mike tuli paikalle.
- On nälkä. Tekis mieli pizzaa, hän sanoi.
- Mä söin pizzaa täällä pari päivää sitten. Sitä voi olla vielä jäljellä, Danny sanoi.
Don nosti katseensa ja katsoi pöydällä olevaa pizzalaatikkoa. Mike säntäsi hänen luokseen.
- No? hän kysyi.
- Kysymys, Don sanoi.
- Jeah? Mike kysyi.
- Haluatko penisiliiniä pizzaasi? Don kyysi ja avasi laatikon.
Pizza oli homeessa. Mike näytti saavan iskun sydämeensä ja hän ja Don alkoivat käyttäytyä kuin pizza olisi rintamalla kaatunut sotilas. Minua ja Dannya nauratti.
Myöhemmin, kun olimme käyneet nukkumaan, heräsin jälleen painajaiseen. Painajaiset olivat jättäneet minut jo pitkäksi aika rauhaan, mutta nyt ne olivat palanneet. Nyt Leo lojui kuolleena verilammikossa. Nousin ylös ja lähdin kohti keittiötä, kun huomasin Dannyn hiipivän ulos. Päätin lähteä seuraamaan. Danny kiipesi ylös viemäristä ja minä perässä. Casey taisi huomata meidät, sillä hän lähti seuraamaan minua. hetken päästä saavuimme vanhalle varastolle.
- Okei, seuraa sä Dannya. Mä etin toisen tien sisään, sanoin ja sitten hajaannuimme.
Tutkin aluetta jonkin aikaa, kunnes löysin ilmastointiritilän. Irrotin ritilän ja sujahdin sisälle. Varasto oli täynnä pakkilaatikoita, vaikka olin aika varma, että paikan piti olla tyhjillään. Äkkiä kuulin tutun äänen:
- En ole nähnyt sinua päiviin.
- Sensei, henkäisin ja säntäsin äänen suuntaan.
Piilouduin pakkilaatikoiden sekaan kuuntelemaan. Huomasin olevani suurin piirtein Splinterin ja Dannyn välissä. Splinter roikkui seinällä kahlehdittuna. Hän näytti lähes nääntyneeltä.
- Sensei rukka, ajattelin.
Splinter kertoi Dannylle tarinaa mestaristaan Hamato Yoshista, Oroku Sakista ja Tang Shenistä. Olin kuullut tarinan ennenkin. Yoshi ja Saki kilpailivat kaikesta, mutta eniten he kilpailivat Shenistä. Shen kuitenkin rakasti vain ja ainoastaan Yoshia ja sai ympäripuhuttua hänet pakenemaan kanssaan Yhdysvaltoihin. Mutta Saki vannoi kostoa ja seurasi heitä. Eräänä iltana, kun Yoshi palasi rakennustyömaalta kotiin, hän löysi Shenin makaamassa kuolleena lattialla. Silloin Saki, joka oli ollut koko ajan väijyksissä, hyökkäsi. Taistelun aikana Splinterin häkki hajosi ja sensei pääsi vapaaksi. Saki tappoi Yoshin ja Splinter loikkasi hänen naamalleen purren ja raapien. Saki heitti Splinterin lattialle ja leikkasi palan sensein korvasta katanalla. Saki katosi, Yoshi oli kuollut ja Splinter oli jäänyt yksin.
- Mitä tapahtui Oroku Sakille? Danny kysyi.
- Kukaan ei tiedä, mutta sinulla on hänen merkkinsä otsanauhassasi, Splinter sanoi.
Danny otti nauhan päästään ja tuijotti sitä järkyttyneenä. Hän pudotti nauhan lattialle ja aikoi lähteä, kun paikalle ilmestyi se vihaisen näköinen tyyppi ja mies, jonka olin nähnyt painajaisissa. Miehellä oli metallinen samuraikypärä, suun ja nenän peittävä naamio ja kimaltelevat teräspiikkiolkasuojukset.
- Mitä teet täällä, poika? mies ärähti.
- E-en mitään, Danny sopersi.
- Valehtelet, mies sihisi ja vei teräskyntensä Dannyn kasvojen sivulle.
Mies vei hitaasti kynsiään Dannyn sivuitse ja nappasi sitten hänen taskustaan piirustukseni. Mies katsoi kuvaa ja kääntyi sitten vihaisen näköisen tyypin puoleen.
- He ovat palanneet. Lähetä ninjat viemäriin. Hoitelen heidät itse. Ja mitä rottaan tulee, tapa se, hän sähähti, kääntyi kannoillaan ja poistui.
Vihaisen näköinen tyyppi mulkoili hetken Dannya ja häipyi sitten. Danny seisoi paikallaan ja lähti sitten miesten perään. Kun reitti näytti selvältä, tulin esiin piilostani.
- Madonna? Splinter sanoi ja nosti hieman päätään.
Riensin hänen luokseen.
- Odota hetki. Hoidan sut vapaaks hetkessä, sanoin ja vedin viuhkan esiin.
- Ei. Mene. Sinun on autettava veljiäsi. He ovat vaarassa, Splinter sanoi päätään pudistaen.
Minusta tuntui pahalta jättää sensei surman suuhun, mutta veljeni saattoivat jo olla alakynnessä. Kumarsin Splinterille ja säntäsin ulos varastosta. Kun pääsin lopulta perille, huomasin, että pojilla oli homma hanskassa. Ensimmäinen aalto ninjoja oli jo kolkattu.
- Pojat. Olisin toivonu, et näitä olis enemmän, Raph sanoi.
Juuri silloin luolaan ryntäsi lisää ninjoja.
- Sinä ja suuri suusi, mutisin ja vedin viuhkat esiin.
Taistelu sujui oikeastaan harvinaisen hyvin. Tartuin tuolin selkänojaan ja vedin siitä suorille käsille samalla, kun kolkkasin yhden ninjan. Heiluriliikkeellä onnistuin iskemään toistakin ninjaa leukaan ennen kuin tein takaperin voltin lattialle. Sivusilmästä näin, kun Mike taisteli yhden ninjan kanssa ja ajoi tämän aivan putkiston alle. Sitten ninjan päähän osui sauva. Olin jo hetken ihmetellytkin mihin April oli kadonnut.
- Oot luonnon lahjakkuus, sisko, Mike sanoi.
- Kiitti, April virnisti.
Hetken päästä taistelu siirtyi tunneleihin ja siitä sitten kadulle.
- Me potkitaan näitä kilpeen! Mike hihkaisi.
- Vähän laimee, Don totesi.
- Näissä on kilvetisti hommaa! Mike huikkasi.
- Klisee! minä huusin.
- Nä saa kohta kilvestä kalloon! Mike hihkui.
- Just niin! Antaa palaa! minä ja Don hihkaisimme ja jatkoimme ninjojen mätkintää.
Ninjat yrittivät paeta paloportaita pitkin katolle, mutta me tulimme perässä. Jaoin iskuja ja potkuja kaikkiin suuntiin. Käsillä seisottu spagaatipotku vei monta ninjaa matalaksi. Lopulta katolla olimme vain me viisi.
- Eiks enempää? Mike kysyi.
Juuri silloin katolle laskeutui mies painajaisistani. En sanonut mitään, mutta henkäisin aika kuuluvasti. Pojat sen sijaan näyttivät kummastuneilta.
- Onks kellään tietoo, kuka tai mikä toi tyyppi on? Leo kysyi.
- Ei hajuukaan, mut kaveri ei ainakaan tartte purkinavaajaa, Mike vitsaili.
Minun teki mieli kolauttaa Mikeä takaraivoon, mutta en uskaltanut.
- Taistelette hyvin vanhaan tyyliin. Mutta ette ole vielä voittaneet. nyt vastassanne on Silppuri, mies sanoi.
- Silppuri? Leo naurahti ja katsoi meitä muita.
Minua ei naurattanut. Edessämme seisoi minun Freddy Krugerini.
- Mä hoidan tän, Raph sanoi ja syöksyi kohti Silppuria sait koholla.
Silppuri oli kuitenkin nopeampi ja iski Raphin maahan.
- Vau. Tää tyyppi on hyvä, Leo henkäisi.
- Jeah. Mitä jos sä oot seuraava? ehdotin nopeasti.
Leo nyökkäsi ja hyökkäsi. Ei kuitenkaan kestänyt kauan, kun Leokin oli jo lattiassa. Minä, Don ja Mike katsoimme toisiamme.
- Kivi, paperi, sakset? ehdotin.
Pojat nyökkäsivät. heilutimme hetken nyrkkejä ja teimme sitten eleet. Minulla ja Mikellä oli kivi. Donilla oli sakset.
- Hitsi, Don mutisi ja kävi hyökkäykseen.
Pian hän oli maassa, sen jälkeen Mike ja lopulta myös minä. Päätimme pitää aikalisäpalaverin.
- Voisko joku kertoa, missä kohdassa me menetettiin yliote? Mike kysyi.
- Ei hajuukaan, mut jonkun pitäis kertoo tolle, et me ollaan se hyvä tiimi, Don sanoi.
- Yks asia ainakin on varma. Toi kaveri tietää, missä Splinter on, Leo sanoi ja osoitti katanallaan Silppuria.
Silppuri kääntyi ympäri. Tällä kertaa hyökkäsimme yhdessä. Taistelumme kesti jonkin aikaa, mutta Silppuri onnistui jälleen päihittämään meidät. Leo onnistui kuitenkin haavoittamaan Silppuria käsivarteen. Don hieroi myös käsivarttaan. Raph nosti katseensa Silppuriin.
- Missä on Splinter? hän murahti.
- Aa se rotta. Sillä siis on nimi. Tai siis oli nimi, Silppuri sanoi.
Sisukseni tuntuivat jäätyvän. Oliko se vihaisen näköinen tyyppi todella tappanut sensein? Ja entäs Casey ja Danny? Hetken minusta tuntui, että päivällinen tulisi ulos yläkautta. Leo työntyi eteen ja karjaisi:
- Valehtelet!
- Ai niinkö? Silppuri naurahti.
Leo karjaisi raivosta ja syöksyi kohti Silppuria.
- Leo älä, huusin, mutta se oli jo myöhäistä.
Silppuri kamppasi Leon ja painoi keihään kärjen hänen kurkulleen.
- Hän kuolee, Silppuri sanoi.
Me nostimme katseemme.
- Pudottakaa aseet. Nyt! Silppuri käski.
Vilkuilimme toisiamme. Lopulta Raph heitti sait alas katolta samoin kuin Don heitti bon, Mike nunchakut ja minä viuhkat.
- Hölmöt! Teistä ei ole vastusta minulle. Ja veljenne on vasta alkua! Silppuri nauroi ja nosti keihään.
- Eeeeiiii!!!! huusimme kaikki neljä kuorossa.
Olin jo valmis sulkemaan silmäni, kun huomasin jotain ällistyttävää. Splinter oli ilmestynyt paikalle.
- Splinter, henkäisin.
Leo onnistui pääsemään Silppurin otteesta ja kierähti luoksemme.
- Aivan niin Oroku Saki. Tiedän kuka olet. Tapasimme vuosia sitten mestarini kotona. Hamato Yoshin, Splinter sanoi.
Silppuri veti kasvojensa alaosan peittävän naamion ja paljasti kasvoissaan olevat kolme arpea.
- Se on hän, henkäisin.
Silppuri siveli hetken kasvojaan ja käänsi sitten katseensa Splinteriin.
- Sinä. Nyt voin päättää sen, minkä aloitin korvastasi! hän ärähti ja syöksyi Splinteriä kohti keihään kanssa.
Olin jo valmis huutamaan varoituksen, mutta Splinterillä näyttikin olevan homma hanskassa. Nopealla liikkeellä hän heilautti Miken nunchakun Silppurin keihään ympärille ja heilautti hänet roikkumaan katon ulkopuolelle.
- Se joka elää kunniatta… Splinter aloitti juuri, kun Silppuri heitti häntä kohti veitsen.
Splinter nappasi veitsen, irrotti otteensa nunchakusta ja Silppuri putosi huutaen alas. Tömähdyksestä päätellen suoraan roska-autoon.
- Kuolee kunniatta, Splinter sanoi.
Me tulimme Splinterin luokse. Vilkaisin nopeasti alas ja näin, kuinka auton hydraulinen puristin musersi sisältöään pienemmäksi. Värähdin inhosta. Sitten käännyin muihin päin.
- Sensei, sanoin.
Leo, Don, Raph, Mike ja minä halasimme Splinteriä.
- Nuoret, Splinter sanoi hymyillen.
Sitten alkoi kuulua poliisiautojen sireenien ääniä. Käännyimme kaikki katselemaan alas kadulle. Poliisipäälliköllä näytti olevan täysi työ saada teinilauma kuulusteltua. Aprilin pomolla, Charlesilla taas näytti olevan täysi työ puhua April ympäri toimittajan hommiin ja hän saikin lopulta Aprilin suostumaan. April korjaili meikkiään peruutuspeilistä juuri, kun Casey tuli paikalle.
- April, hän sanoi.
- Hei Casey, April sanoi.
- Hei? Näytän siltä kuin olisin väittänyt Mike Tysonia nynnyksi ja sinä sanot hei, Casey hämmästeli.
- Mitä sitten? Tarvitsetko ambulanssia tai jotain? April ihmetteli.
- Ei kun mä siis… Casey yritti ilmiselvästi kertoa jotain, mutta ei saanut asiaansa ulos.
April huokaisi:
- Pussaa nyt vaan. Mun pitää hoitaa tää juttu.
- Oot söpö, kun oot tollanen, Casey hymyili ja suuteli Apriliä.
- Hieno homma, April! hihkuin.
- Kymmenen pistettä, Casey! Mike huusi.
Sitten siirryimme kauemmas reunasta hihkuen riemusta.
- Asiaa! Leo huusi.
- Päheetä! Raph hihkaisi.
- Siistiä! Mike hihkui.
- Makeeta! riemuitsin.
Don aikoi juuri sanoa jotain, kun Splinter rykäisi:
- Olen aina pitänyt tästä. Cowabunga.
Me vilkaisimme toisiamme.
- COWABUNGA!!!! huusimme ja teimme yläkolmosen.
- Olin hauska, Splinter sanoi ja alkoi nauraa.
Hymyilin senseilleni ja veljilleni. Olimme pelastaneet New Yorkin.
Kommentoikaa pliis

Nyt ois vuorossa toka leffa

TMNT 2
Mönjän salaisuus
Donnan päiväkirja

Oli kulunut noin kolme kuukautta siitä, kun olimme päihittäneet Silppurin ja Foot-klaanin. Olimme asuneet jo jonkin aikaan Aprilin luona, koska kotimme sijainnin tiesi suunnilleen koko Nykin alamaailma. Minä ja veljeni harjoittelimme vähän väliä, vaikka se tuntuikin hieman turhalta, koska olimme päihittäneet todella vaarallisen ninjan. Tai no, Splinter hänet päihitti, mutta sama se. Eräänä iltana olimme katoilla harjoittelemassa Stealth assassin- taktiikkaa, jota minä ja Mike kutsumme yksinkertaisesti nimellä Batman Arkham asylum. Ja, jos ihan totta puhutaan, minä olen haka Arkham asylumissa. Piilottelin vesitornin varjoissa ja kiskaisin ensimmäisenä Leon varjoihin. Kun Don, Raph ja Mike kääntyivät ympäri, minä olin jo loikannut toiseen varjoon. Seuraavaksi oli vuorossa Don ja sen jälkeen Raph. Mike pyöri suurin piirtein ympyrää, kun loikkasin varjoista hänen niskaansa.
- Where is Joker? murahdin niin matalalla äänellä kuin pystyin.
- Oikeesti, Donna. Kun mä sanoin, et treenataan Stealth assasinia, mä en meinannu, et ruvetaan larppaan Batmania, Leo sanoi tulleessaan esiin varjoista.
- Höh, kyllä te jätkät tiedätte, että läpäisen Arkham asylumin vaikka silmät kiinni, hymähdin noustessani ylös Miken päältä.
Juuri, kun Leo aikoi kommentoida toteamustani, Don huikkasi katon reunalta:
- Hei, pizzakuski tuli.
Olimme ennen treenejä tilanneet pizzan tai pari. Mike sen tilasi, joten määrästä ei voi mennä takuuseen. Riensimme kaikki seuraamaan tilannetta reunalta. Hassua kyllä kuski suuntasi askeleensa suoraan kohti kadun toisella puolella olevan ostarin takaovelle.
- Hei, minne se on menossa? Mike ihmetteli.
- Jeah, aika outoo. Ostari on ollu kiinni jo pari tuntia, totesin.
- Tää koko juttu haisee. Kantsii mennä tsekkaa, Leo sanoi ja loikkasi alas katolta.
Me muut seurasimme heti perässä ja juoksimme ostarille. Ja näemmä juuri ajoissa, sillä pizzakuski näytti olevan vähän ahtaalla. Puolen tusinaa tyyppiä sukkahousut päässä oli käymässä kaverin kimppuun. Ei ihan reilu tilanne. Siis niiden kannalta, kun meistä on kyse. Loikkasimme pizzakuskin yli ja kävimme taisteluun pitkästä aikaa.
- Asiaa! Leo hihkaisi.
- Sikasiistiä! Raph hihkui.
- Elektistä! Don riemuitsi.
- Elektistä? Jestas, Mike huokaisi ja sai ensimmäisenä nyrkistä naamaan.
Puistelin päätäni käsi otsalla ja huomasin sitten pizzakuskin, joka oli jäänyt tuijottamaan meitä suu auki.
- Hei, Raph! Hoitele silminnäkijä, huudahdin.
Raph nyökkäsi, nappasi kangaskaupan edessä olleesta ale-kopasta valkoisen kankaan, kietoi sen kuskin ympärille ja tunki hänet lopulta roskikseen.
- Sori, skidi. Me hoidetaan tää, hän sanoi ja liittyi sitten takaisin taisteluun.
Leo hoiteli kaksi kaveria urheilukaupan puolella. Toinen sai jalan naamaansa ja toinen makasi pian lattialla jalat ja kädet yhteen sidottuina kuin mikäkin rodeovasikka. Don ja Mike hoitelivat pari kaveria lelukaupassa jojolla ja puhallettavalla huojuvalla pellellä. Minut ne hönöt onnistuivat saartamaan vaatekaupan kosmetiikkapuolella. Vilkaisin ympärilleni ja huomasin metalliset kynsiviilat.
- Miten ois pieni muuttumisleikki? kysäisin hymyssä suin, nappasin kourallisen viiloja ja heitin ne suoraan kohti.
Yksikaveri näytti pian siltä kuin olisi veitsenheittäjän avustaja maalitaulun edessä. Viilat nimittäin törröttivät hänen ympärillään seinässä. Kun loput kävivät hyökkäykseen, kaadoin hyllyn täynnä hajuvesiä. Pullot särkyivät ja tekivät lattian aika liukkaaksi. Ei minun oikeastaan tarvinnut nyrkkejä käyttää, sillä tyypit suoraan sanoen tyrmäsivät itse itsensä. Riensin kaupasta ulos vain nähdäkseni kuinka Mike ajoi kaksi kaveria ulos takaovesta makkarapötköt aseinaan.
- Ens kerralla käytän sinappia, hän huusi vielä tyyppien perään ja heitti vielä makkaratkin perään.
Sitten hän tuli takaisin ja auttoi pizzakuskin ylös roskiksesta. kaveri oli tainnut sittenkin nähdä kaiken.
- Kuka? Mitä? Missä? Miten? kaveri änkytti.
- No jäljelle jäi miksi ja milloin, Don naurahti ja teki yläkolmosen Miken kanssa.
Me muut tulimme paikalle.
- Me nähtiin sut katolta, Mike ei ehtinyt pidemmälle, kun Raph kolautti häntä takaraivoon.
- Ei kun me siis nähtiin sut kujalta, Mike ei taaskaan ehtinyt loppuun, kun tällä kertaa minä kolautin häntä takaraivoon.
Raph kääntyi kuskin puoleen.
- Etsi jostain puhelin ja soita poliisit. Me hoidetaan nämä pellet, hän sanoi.
- Mut… kaveri yritti sanoa.
- Joo joo. Mene jo, Raph sanoi.
Kaveri taisi vihdoin tajuta, sillä hän juoksi ulos. Me pistimme konnat pinoon ja häivyimme napattuamme ensin mukaamme pizzat. Nakkasin kuljetuslaatikkoon muutaman setelin, jotka löysin yhden löylyttämme tyypin taskusta. Sitten painuimme ulos suoraan katolle ja kohti Aprilin kämppää. April olikin jo palannut, kun pääsimme perille. Loikkasimme ikkunasta sisälle fiilistellen ostari-matsia.
- Priimatyötä, kamut! Mike huudahti.
- Ykköspriimaa! Leo hihkaisi.
- Maksimaalista! Raph hihkui.
- Mahtavaa! minä huudahdin.
- Accapellaa! Don riemuitsi.
Me muut käännyimme katsomaan häntä hieman ällistyneinä.
- Ööhh, perestroikaa? Sosiologiaa? Öh…, Don yritti keksiä mitä sanoisi.
- Donnie. Anna olla, sanoin ja Don painoi käden otsalleen.
- Hei, kaverit, April sanoi hymyillen.
- Moi April. Arvaa mitä. Tuotiin päivällistä, huikkasin.
- Pizzaa. Taas kerran, April hymähti.
Virnistin hieman nolona ja käännyin veljieni puoleen. Mike avasi pizzalaatikot.
- Testataas hetki, hän ehdotti.
Meidän tapauksessa testaus tarkoittaa sitä, että hengitetään syvään ja haistellaan aromia. Haju oli niin tajuttoman hyvä, että olisin halunnut ahtaa koko pizzan kerralla suuhuni.
- Ninjapizzaa! Mike hihkaisi.
- Ninjapizzaa? minä ihmettelin.
- Pizzaa joka katoaa äkkiä jälkiä jättämättä, Mike selitti.
Puistelin päätäni hieman huvittuneena.
- Hei Mike. Jenkkifutista, Raph huikkasi.
April taisi tajuta mitä oli tulossa ja niin tajuisin minäkin.
- Jätkät hei. Musta meidän ei pitäis… oi ei, mutisin, kun Mike jo heitti pizzasiivun kohti Raphia.
Raph loikkasi sohvan yli napatakseen siivun ja hetken jo pelkäsin, että temppu ei onnistunut. Sitten Raph nosti esiin sain josta törrötti pizzasiivu. Minulta pääsi helpottunut huokaus.
- Onks uuden kämpän etsintä edistyny? April kysyi.
- No ei oikeestaan. Lehdis ei o tarjolla yhtäkään maanalaista kämppää, Don sanoi selattuaan sanomalehden asuntoilmoituksia.
- Voitaisiinhan me palata viemäreihin, Raph ehdotti.
- Joo niin voitais, mut se on vähän vaikeeta, kun noin 500 Foot- ninjaa tietää missä asutaan, huomautin.
- Se on oikeessa, Don totesi.
- Mitä? Mehän hoidettiin ne. Ne on kaikki linnassa, Raph sanoi.
- Se on oikeessa, Don totesi.
- Me päihitettiin Silppuri, Raph jatkoi.
- Splinter sen kyl päihitti, Leo oikaisi.
- Molemmat on oikeessa, minä totesin.
- Joo, mut se on kuollu. Death. Finito. Me nähtiin se. Se putos pää edellä roska-auton säiliöön… AAAH! Raph sanoi ja oli sitten putoavinaan ikkunasta.
- Raphael! kuului silloin sensein ankara ääni.
Käännyin ympäri ja huomasin Splinterin laskeutuvan portaita.
- Tule pois sieltä. Älä koskaan unohda, kuka olet. Olet ninja. Teidän kaikkien on harjoiteltava näkymättömyyden taitoa, Splinter sanoi.
Raph tuli pois ikkunasta.
- En oikeen tajua. Miks? Mehän pelastettiin koko kaupunki. Miks me ei voitais siis…, hän ei päässyt pidemmälle kun Splinter sanoi:
- Olette piileskelleet viisitoista vuotta. Nyt ulkomaailma alkaa houkutella teitä teinejä, mutta he eivät koskaan voi ymmärtää. Heidän maailmansa ei koskaan voi olla meidän.
Me vilkaisimme toisiamme.
- Eikö edes pizza? Mike kysyi.
Splinter oli hetken hiljaa. Me pidätimme hengitystämme.
- Pizza kyllä käy, hän sanoi lopulta.
Meiltä pääsi helpottunut huokaus.
- Huh, olin jo saada sydärin, Mike mutisi.
Aloimme syödä pizzaa.
- Täs on muuten lautasliinoja, April sanoi ja ojensi nipun servettejä.
- Ai miks? Don kysyi.
April heitti lautasliinat ilmaan sen näköisenä kuin sanoisi:
- Antaa olla.
- Älä huoli, lapseni. Emme ole täällä enää kauaa…, Splinter sanoi.
- Ei tässä mitään. Voitte olla täällä niin pitkään kuin haluatte, April sanoi.
Splinter puisteli päätään sanoen puolittain meille, puolittain Aprilille:
- Ei. Meidän on pysyttävä varjoissa.
- Kyllä, mestari Splinter, Leo sanoi.
- Kyllä, mestari Splinter, Raph matki ilkkuen.
Leo mulkoili Raphia ja iski häntä nyrkillä. Raph iski takaisin, mutta tappelu ei ehtinyt kehittyä siitä pahemmaksi kun Splinter sanoi:
- Hai. Kymmenen volttia nyt.
Pojat mulkoilivat toisiaan ja alkoivat tehdä voltteja.
- Energiantuhlausta. Muistakaa – oikea ninja hallitsee kaiken. Ympäristönsä. Itsensä. Keskittykää siihen mihin meidän on mentävä. Ja jättäkää Silppuri hautaansa, Splinter sanoi.
Myöhemmin heräsin hätkähtäen painajaiseen. En ollut nähnyt painajaisia kolmeen kuukauteen ja nyt ne olivat palanneet. Nousin ylös sohvalta jolla olin nukkunut ja kävelin kohti keittiötä ajatuksena hakea lasi vettä. Aioin juuri laskea lasiin vettä, kun takaani kuului Splinterin ääni:
- Madonna.
Hermoni eivät olleet vielä tasaantuneet sillä kiljaisin ja pudotin lasin altaaseen. Lasi oli onneksi muovia. Käännyin ympäri katsomaan Splinteriä.
- Onko jokin hätänä, tyttäreni? hän kysyi.
En ehtinyt vastata, kun veljeni riensivät paikalle.
- Kuultiin sun huutos, Donna. Onks kaikki okei? Leo kysyi.
Päätin istua saarekkeen baarijakkaralle ja keventää hieman sydäntäni.
- Näin pitkästä aikaa taas painajaisen, kerroin katse lattiassa.
Pojat vilkaisivat ensin toisiaan ja katsoivat sitten minua huolestuneena. Viime kerralla kaksi kolmesta painajaisestani meni nappiin.
- Kerro unestasi, tyttäreni, Splinter pyysi.
Nyökkäsin ja aloin kertoa:
- Seisoin kaatopaikalla. Sitten läheinen romukasa alkoi liikkua. Pääni käski minun juosta, mutta kroppani ei totellut. Sitten romujen seasta nousi esiin käsi ja tarttui minua ranteesta. Sitten heräsin.
Pojat näyttivät vielä huolestuneemmilta ja samoin Splinter. Me kaikki tiesimme kuka sieltä romujen seasta oli kaivautumassa ylös.
- Silppuri, kuiskasin melkein kuulumattomalla äänellä.
Pitkään oli hiljaista. Sitten Splinter kehotti meitä menemään takaisin nukkumaan.
- Teidän on parasta nukkua vielä jonkin aikaa. On jo myöhä, hän sanoi.
Me nyökkäilimme ja lähdimme takaisin nukkumaan. Minusta uni oli kuitenkin jossain todella kaukana. Myöhemmin seuraavana aamuna huomasin herätessäni, että April oli jo lähtenyt töihin. Pojat olivat oikeastaan aika rentoja, vaikka olin saanut harvinaisen pelottavan enteen.
- Älä hermoo, Donna. Se oli vaan unta. Ei Silppuri varmaan mitään uutta rikosaaltoa suunnittele, Mike rauhoitteli, kun istuimme sohvalla katsomassa uutisia TV:stä.
April haastatteli jotain tiedemiestä.
- Ai jaa. Ja mitenköhän viimeksi kävi? minä muistutin.
- Hei, mikäs tuo tärinäpappa on? Raph kysyi.
- Älä ole niin kova. Äijä on tiedemies, Don sanoi.
- Joo. Kiehtovaa. Eikö sieltä tule piirrettyjä? Mike kysyi.
Puistelin päätäni ja nappasin kaukosäätimen Miken nenän edestä.
- Annapa olla. Katsotaan Aprilia, sanoin.
Mike kohautti harteitaan ja jatkoi sipsien mutustusta.
- Hei Mike, etkö voisi rouskuttaa yhtään lujempaa? Kuulen vielä tällä korvalla, Raph huomautti.
Mike kohautti harteitaan ja rouskaisi aivan Raphin korvan juuressa. Raph näytti siltä, että voisi helposti läjäyttää Mikea naamaan. Sitten hän nousi ylös ja käveli kohti telkkaria.
- Katsottaisiin jotain muuta. Ehkä jossain kerrotaan eilisillan tappelusta, hän ehdotti ja aikoi jo vaihtaa kanavaa.
- Raphael. Älä vaihda kanavaa, Splinter sanoi äkkiä.
En ollut edes huomannut hänen tulleen paikalle. Kun uutiset loppuivat Splinter vaikutti harvinaisen mietteliäältä. Ennen kuin ehdin kysyä mitähän mietti hän lähti katolle. Vilkaisin ympärilleni. Kämppä oli kyllä melkoisessa siivossa.
- Jätkät hei. Mitä jos yllätettäis April? ehdotin.
- Joo. Mitä ehdotat? Tehdäänkö kakku vai tilataanko pizza? Mike kysyi.
- Siivotaan, vastasin yksinkertaisesti.
Pojat näyttivät suoraan sanoen tyrmistyneiltä. Mutta ei siinä mikään auttanut. Oli otettava moppi kauniiseen käteen.
- Okei. Leo, hoida sä lamput, Donnie lattiat, Raph tyhjennä sä roskikset, Mike pyyhkii pöytien pinnat ja mä hoidan tiskit ja kylppärin. Kysyttävää? sanoin.
Mike nosti kätensä ja kysyi:
- Onko pakko?
- On, totesin ja aloimme siivota.
Pojilta tuntui kuitenkin inspiraatio puuttuvan, joten pistin radion soimaan. Se auttoi. Siivoaminen alkoi sujua kuin tanssi, vaikka jos suoraan sanon minulla on kaksi vasenta jalkaa. Pesin pöntön, lavuaarin ja yritin vielä jynssätä kylpyammettakin joskin huonolla menestyksellä. Kalkkiraidat ovat todella vaikeita puhdistaa. Tullessani takaisin keittiön ja olohuoneen puolelle huomasin poikien olevan täydessä työntouhussa. Don oli jopa jotenkin onnistunut kiinnittämään kaksi mopin vartta yhteen ja tanssi sen kanssa. Oli siinä naurussa pitelemistä, kun hän suuteli moppiosaa. Mike hääräsi saarekkeen kimpussa.
- Hei kaverit. Tsiigatkaas tää. Vaha päällä. Vaha pois. Vaha päällä. Vaha pois… Mike hoki ja harjasi pöydän pintaa.
Ja tuota samaa olisi jatkunut ties kuinka pitkään ellei Raph olisi tarttunut häntä ranteesta ja sanonut:
- Suu pois.
Juuri silloin April tuli kotiin. Oli sen verran onnistunut ajoitus koska olimme vasta puolivälissä.
- Voi April. Sä pilasit yllärin, huokaisin.
- Kiitos kuitenkin. Ei teidän olisi silti tarvinnut. Missä Splinter muuten on? April kysyi.
- Se on ollu katolla siitä asti kun näki raporttis, Leo totesi.
- Ihan tosi? Mitä varten? April ihmetteli.
- Miettimässä ratkaisua, kuului silloin Splinterin ääni.
Käännyimme kaikki katsomaan äänen suuntaan. Splinter oli tullut alas katolta ja seisoi nyt ikkunassa.
- Olet mietiskellyt jo tunteja sensei, Leo sanoi.
- Niin. Nyt on aika. Tulkaa katolle, Splinter sanoi ja viittasi meitä seuraamaan.
Hetkistä myöhemmin olimmekin kaikki jo katolla ja kuuntelimme Splinteriä. Hänellä oli sylissään jokin kangasnyytti.
- Viime tunnit olen pohtinut monia kysymyksiä. Jotkut koskevat alkuperäämme: viemäriä. Muuttumistamme. Vastaukset on aina salattu menneisyyteen, läpitunkemattoman varjon peittoon. Tähän saakka. Nykyhetken valo kurkottuu valaisemaan sitä varjoa, Splinter sanoi ja otti kangasnyytistä esille kanisterin puolikkaat.
- Ette ole koskaan nähneet tätä, mutta tiedätte mikä se on, hän sanoi.
- Tuossa kanisterissa oli se mönjä… Don aloitti mutta ei päässyt loppuun kun Splinter sanoi:
- Joka muutti meidät kaikki. Olen säilyttänyt sitä nämä 15 vuotta.
- Mutta miksi kerrot siitä vasta nyt, mestari? Raph kysyi.
Sensei ei vastannut, vaan yhdisti kansiterin puolikkaat. Kanisterissa oli kirjaimet T.C.R.I.
- T.C.R.I! Tiesin sen! Tiesin, että siellä oli jotain hämärää tekeillä, April huudahti.
- Aivan. Meidän on saatava selville mitä, sillä tämä kanisteri ei ollut ainoa laatuaan. Kaupunki saattaa olla vakavassa vaarassa, Splinter sanoi.
- Kaikkien näiden vuosien jälkeen. Koko ajan mietimme keitä olemme, pohdiskelin ääneen.
- Menneisyys palaa, lapseni. On aika etsiä vastaukset, Splinter sanoi.
Muutamaa tuntia myöhemmin me olimmekin ja T.C.R.I:n katolla. April oli antanut meille osoitteen.
- Ei yövartijoita, huomasin.
- Ei niin, mutta ollaan silti varovaisia, Leo sanoi, kun livahdimme ovesta sisään.
Sisällä oli hiljaista. Harvinaisen hiljaista. Tai ehkä oikea ilmaisu olisi epäilyttävän hiljaista. Minusta tuntui koko ajan siltä, että joku hyökkäisi niskaamme. Tai sitten minun ei olisi pitänyt katsoa sitä Tohtori Jekyll ja Mr Hydea. Hetken päästä pääsimme huoneeseen jossa oli jonkin totaalisen iso vehje, josta minä en tajunnut mitään. Toisaalta enhän minä tämän tiimin tekniikkanero ole.
- Vau. Ihanku oltais videopelissä, Mike hihkaisi.
- Hei, kamut. Kattokaa! Don huudahti äkkiä ja osoitti lähellä olevaa tietokonetta.
Juoksimme sen luo ja Don istui tuolille. Hänen sormensa alkoivat juosta näppäimistöllä ja näyttöruudulle ilmestyi luettelo kanistereista.
- Hävitetty. Hävitetty. Hävitetty, Don totesi selattuaan listaa.
- Hei tyypit. Myöhässä ollaan. Ei panttia eikä palautusta, Mike totesi tullessaan paikalle tyhjien kanistereiden kanssa.
- Paitsi yksi, Don sanoi ja kaivoi luettelosta esiin sen ainoan kanisterin joka oli aktiivinen.
- Aktiivinen? minä ihmettelin.
- Saatko tiedot esille? Leo kysyi.
- Voin yrittää. Mut jos se on koodattu koko systeemi saattaa kaatua, Don sanoi.
Hän katsoi meitä.
- Tee se, Leo sanoi.
Don nyökkäsi ja rupesi näppäilemään. Minusta tuntui yhä enemmän siltä, ettemme olleet yksin. Olin aika varma, että olin kuullut vaimeita askeleita. Kuin joku kävelisi japanilaisilla sandaaleilla.
- Voi rähmä! Don voihkaisi äkkiä.
Tiedosto oli koodattu ja koko näyttö oli pimennyt. Samassa huomasin heijastuksen näyttöruudussa. Takanamme seisoi joukko Foot-ninjoja ja se vihaisen näköinen tyyppi.
- Jätkät. Meil on pikku ongelma, totesin hieman hermostuneena.
Pojat kääntyivät ympäri ja näkivät vihollisemme. Vihaisen näköisellä tyypillä oli kädessään täysinäinen kanisteri.
- Viimeinen kanisteri! Don huudahti.
Mike nappasi pöydältä dekantterilasin ja heitti sen päin vihaisen näköistä tyyppiä onnistuen iskemään kanisterin pois hänen kädestään. Raph nappasi kanisterin ja lähti juoksemaan. Pari Foot-ninjaa lähti hänen peräänsä. Raph heitti kanisterin Mikelle jolloin ninjat lähtivät hänen peräänsä. Homma alkoi muistuttaa jenkkifutista, kun kanisteri sinkoutui minulle. Ympärilleni alkoi kerääntyä ninjoja. Päätin tehdä sen ainoan liikkeen mikä pälkähti päähäni. Aloitin touch down-rynnäkön. Pääsin nopeasti muurin läpi ja viskasin kanisterin Donnielle, joka nappasi tuolin ja lähti rullaamaan sen kanssa eteenpäin.
- Hei tyypit! Tyrskyt odottaa! hän nauroi Foot-ninjojen juostessa perässä.
Sitten yksi ninja heittäytyi lattialle sauvan kanssa. Tuoli pysähtyi kuin seinään.
- Kaatuu! Don huusi lentäessään lattialle.
Kanisteri lensi hänen kädestään suoraan vihaisen näköisen tyypin eteen. Hän nosti sen ja ninjat riensivät hänen luokseen.
- Ninjat, kadotkaa, tyyppi sanoi ja paiskasi maahan savupommin.
Koko huone täyttyi savulla.
- Tosi upeeta, Leo köhi.
- Tyypillistä, Don yski.
- Loistavaa, Raph kakoi.
Myös minä ja Mike yskimme.
- Tämän huonommaks tää ei voi mennä, yskin.
- Kyllä muuten voi. Foot sai sen kanisterin, Mike sanoi heti, kun sai yskänpuuskan hallintaan.
Leo katsoi meitä muita vakavana.
- Palataan Aprilin kämpille. Meidän pitää vähän suunnitella seuraavaa siirtoa, hän sanoi.
Me muut nyökkäilimme ja lähdimme seuraamaan Leoa.
Seuraavana aamuna olimmekin jo alkaneet pakata tavaroitamme. Olimme edellisenä iltana puhuneet Splinterin kanssa ja hänestä meidän olisi parasta vaihtaa maisemaa.
- Mut ettehän te ole vielä edes löytäneet uutta asuntoa, April sanoi.
- Tiedetään, mut tänne jääminen on liian vaarallista, Leo selitti.
- Teistä en tiedä tyypit, mut mun tekis mieli… Mike ei ehtinyt loppuun, kun oven takaan kuului:
- Pizza!
Me kaikki käännyimme katsomaan ovelle.
- Okei. Toi oli outoa, Mike totesi.
- Neiti O’Neil? kuului oven takaa.
Tunnistin äänen.
- Se on se pizzakuski! Pian piiloon! huudahdin.
Säntäsimme kaikki saman tien piiloihin. Olin piilossa katon rajassa ja näin selvästi, kun April avasi oven. Se samainen pizzakuskipoika, jonka olimme tavanneet aiemmin, seisoi ovella.
- En tilannut pizzaa, April sanoi.
- Joo, no joku naapurissa tilasi eikä ollutkaan kotona joten totesin, että koska tilaatte muutenkin paljon… poika sanoi ja tuli sisään.
April lähti hakemaan lompakkoaan. Silloin poika huomasi saarekkeella jotain. Miken nunchakut.
- Harrastatko taistelulajeja? hän kysyi.
- En varsinaisesta, mut harjoittelen näillä aina välillä, April sanoi ja pyöritteli nunchakuja.
Aika säälittävä esitys, jos suoraan sanon. April laski nunchakut pöydälle.
- Haen vain lompakkoni niin saat maksun, hän sanoi.
- Ei kiirettä. Mun pitääkin varmistaa yks pikku juttu, Pizzakuski sanoi ja tallasi Raphin jalalle.
Sitä ei olisi kannattanut tehdä, sillä Raph oli heti valmis möyhentämään pizzakuskin. Me loikkasimme esiin hillitsemään äkkipikaista veljeämme.
- Voinks mä lyödä sitä? Voinks mä? Raph kysyi.
Pizzakuski perääntyi vähän matkaa, kunnes törmäsi takanaan seisovaan Splinteriin.
- Ehkä on parasta, että istut alas, hän sanoi.
Pizzakuski tuijotti muutaman sekunnin Splinteriä ja kaatui sitten suorilta jaloilta pyörtyneenä lattialle. Muutamaa minuuttia myöhemmin Splinter jo kertoikin syntytarinaamme pizzakuskille, joka oli kertonut nimekseen Keno.
- Nimesin heidät viemäreihin huuhtoutuneen renessanssi-taiteesta kertovan kirjan avulla, Splinter kertoi.
- Nimeni on Leonardo, Leo sanoi ja kumarsi.
- Mun nimi on Donatello, Don sanoi hymyillen.
- Mä oon Raphael, Raph murahti.
- Meikä on Michelangelo, Mike virnisti.
- Ja minä olen Madonna, hymyilin.
- Jeah. Kaikki parhaat nimet päättyy o:hon, Mike vitsaili.
Mulkaisin Mikeä aika pahasti. Raph sen sijaan oli jo valmis täräyttämään. Mike tajusi paeta, mutta ei päässyt pitkälle, kun Splinter sanoi:
- Michelangelo. 20 volttia. Nyt.
Mike huokaisi ja siirtyi syrjemmälle tekemään voltteja.
- Tuli tässä mieleen. Siitä mitä kerroitte niistä ninjoista. Kaupungilla liikkuu juttua, et ne värvää teini-ikäisiä, Keno kertoi.
- Ne varmaan kokoo joukkojaan, järkeilin.
- Hei. Mähän voisin soluttautua niiden joukkoon ja kertoa sit niiden piilopaikan sijainnin, Keno ehdotti.
Meistä muista suunnitelma oli uhkarohkea, mutta Raph oli heti mukana.
- Se vois toimia, hän hihkaisi.
- Ei, Splinter sanoi päättäväisesti.
- Miten niin ei? Keno ihmetteli.
- Se on aivan liian vaarallista, Splinter sanoi.
- Mut… Raph yritti vielä.
- Ei, Splinter sanoi ja hänen äänensä kuulosti siltä, että asia oli loppuun käsitelty.
Raph murahti ja lähti ulos. Juuri silloin Splinter huomasi, että Mike lähinnä vain hyppi ja laski muka voltteja. Mike huomasi Splinterin katselevan.
- Yks? Joo, Mike kysyi ja aloitti alusta.
Myöhemmin illalla me ja April seisoimme sateessa kujalla. April juoksi kadun yli varmistamaan, että reitti oli selvä. Päästyään viemärin kannelle hän heilautti kättään selvän merkiksi. Leo juoksi aukolle ja irrotti kannen. Me muut tulimme perässä ja laskeuduimme viemäreihin. Samassa huomasin, että Mike oli jäänyt juttelemaan Aprilin kanssa. Kiipesin takaisin ylös.
- Jätä Casablanca toiseen kertaan, hymähdin vetäessäni hänet alas.
- Me haetaan Splinter myöhemmin, Leo huikkasi vielä ennen kuin veti viemärin kannen paikalleen.
Lähdimme kävelemään viemäreissä taskulamppujen kanssa. Lopulta Raph pysähtyi.
- Oikeesti tyypit. Foot kokoaa joukkojaan ja me vaan hiippaillaan viemäreissä, Raph puuskahti.
Leo kääntyi ympäri.
- Raph. Me ei voida tehdä mitään ennen kun me ollaan löydetty uus kämppä, Leo sanoi.
- Hei kamut. Yks sana joka ratkaisee asunto-ongelman. Lomaosake, Mike virnisti.
Puistelin päätäni samalla kun suuntasin taskulampun valokeilan Miken päähän. Don koputteli hetken Miken päätä ja totesi:
- Jep. Ei ihan kypsä.
- Te voitte etsiä sen uuden kämpän nelisin. Mä selvitän, mitä Foot juonii, Raph kivahti ja lähti kävelemään poispäin ennen kuin Leo ehti estää.
Aioin jo lähteä Raphin perään, mutta Leo pysäytti minut.
- Äh. Anna sen mennä, hän sanoi.
Me jatkoimme eteenpäin. Uutta kämppää ei vain meinannut löytyä millään.
- Luulis et uuden kämpän löytäminen ois helppoa, Don totesi.
- Mut ei, hymähdin.
- Idioottikin löytäis täältä uuden kämpän, Don sanoi.
- Mut eiii!!! Mike huusi pudotessaan alas maassa olevasta aukosta.
- Mike! me huudahdimme ja juoksimme aukolle.
- Mike! Kaikki okei kamu? kysyin.
- Teidän pitää nähdä tää! Mike huikkasi.
Me muut vilkaisimme toisiamme.
- Naiset ensin, Don totesi.
Vilkaisin Donia hieman ärtyneenä. Vaikka olen tyttö minulle ei kannata sanoa että tappelen kuin tyttö. Loikkasin alas aukosta ja Leo ja Don seurasivat heti perässä. Olimme jonkinlaisten portaiden yläpäässä. Don huomasi seinällä jotain.
- Virtakytkin. Mahtaako… kuulin hänen mutisevan kun hän veti kytkimestä.
Luolaan syttyivät valot.
- Vau! Sähköt, Mike hihkaisi.
- Vanha metroasema, henkäisin nähdessäni paikan laajuuden.
Eniten taisin kyllä ilahtua katonrajassa olevasta lasimaalauksesta. Äkkiä Don työnsi päänsä esiin vanhasta metrovaunusta.
- Kaikille omat huoneet, hän totesi.
- Mahtuuks sinne ateljee? kysyin vilkaistessani sisälle.
Tilaa ainakin näytti olevan sekä työpöydälle, että pitkään kaapissa lojuneelle maalaustelineelle. Vaikka olen ninja olen myös intohimoinen taiteilija.
- Me taidettiin löytää uus kämppä vai mitä sanotte? kysyin.
Leo ja Don nyökkäilivät.
- Georgiassa on kuulemma viihtyisät viemärit, Mike sanoi.
Puistelin päätäni.
Myöhemmin olimme alkaneet roudata kamojamme uuteen kämppäämme. Olin saanut huoneeseeni jo kaikki roinani kun kuulin Donnien puhuvan puhelimessa.
- Hei, April. Joo, me ollaan löydetty uus kämppä. Muuten ootko nähny Raphia? Don kysyi.
- Jos Raph ei ois häipyny jahtaamaan Footia niin me oltais saatu kamat tänne jo ajat sitten, Leo ärähti ja sitten kuului tömähdys ja voihkaisu.
Päättelin äänistä, että Leo oli paiskannut jonkin täyden laatikon Donnien jalalle.
- Leo lähettää terveisiä, Don voihkaisi.
Työnsin pääni ulos metro-osastoni ikkunasta.
- Kysytkö unohtuiko Aprilin kämpille joitakin lyijykyniä? pyysin.
Ennen kuin Don ehti kysyä Mike tarrasi puhelimeen.
- Hei, April. Halusin vain sanoa… heippa! Mike hihkaisi ja alkoi sitten pussailla luuriin.
Vetäydyin sisälle päätäni puistellen. Hieman myöhemmin olinkin jo saanut huoneeni kuntoon. Maailmankartta, kiinalainen taulu, Mikki Hiiri-seinäkello, eläinkalenteri ja muut tavarat olivat jo paikoillaan. Aioin juuri pystyttää maalaustelineen, kun kuulin puhelimen soivan. Kukaan muu ei tuntunut olevan lähellä joten menin vastaamaan.
- Hamatot. Madonna, vastasin.
- April täällä. Nyt on todellakin hätätila, April hätäili.
- Rauhoitu. Kerro mistä on kyse, rauhoittelin.
- Keno palasi hetki sitten kaatopaikalta. Foot pitää sitä piilopaikkanaan. Raph on vangittu, April kertoi.
- MITÄ!!!!!????? huusin niin kovaa, että Leo, Don ja Mike riensivät paikalle.
- Mitä nyt Donna? Mikä hätänä? Leo kysyi.
Käännyin katsomaan veljiäni harvinaisen huolestuneena.
- Raph. Hänet on vangittu, sanoin.
Poikien ilmeet olivat niin pöllämystyneet, että jos en olisi ollut niin järkyttynyt olisin varmaan ulvonut naurusta. Lopulta Leo tarttui puhelimeen.
- Missä ne pitää piiloaan? hän kysyi.
Hetkeen Leo ei sanonut mitään. Nyökkäili vain. Lopulta hän laski luurin ja kääntyi meihin muihin päin.
- No mitä tehdään? Don kysyi.
- Me pelastetaan se, Leo sanoi päättäväisesti.
Muutamaa tuntia myöhemmin olimme päässeet kaatopaikalle.
- Hiljaista, Don totesi.
- Joo vähän liian hiljaista, Leo sanoi.
Vahdissa oli vain kaksi Foot-ninjaa. Don livahti paikalle ja kolkkasi molemmat. Leo ja Mike tarttuivat kaksikkoa kainaloista ja raahasivat heidät varjoihin.
- Helppoa, Mike totesi.
- Joo vähän liian helppoa, Leo sanoi.
Kävelimme eteenpäin, kunnes huomasin jotain. Raph seisoi aukion keskellä metallipalkkiin sidottuna ja suu tukittuna ilmastointiteipillä.
- Katsokaa! Raph! huudahdin.
- Joo vähän liian Raph, Mike vitsaili.
- Mikey! ärähdin ja kolautin häntä takaraivoon.
- Okei, mentiin, Leo sanoi ja viittasi meitä seuraamaan.
Hiippailimme eteenpäin. Raph yritti ilmiselvästi sanoa jotain, mutta ei siitä teipin takia saanut mitään tolkkua. Loikkasimme esiin autonrengaskasan takaa, mutta mitään ei tapahtunut.
- Onks Foot ruvennu lepsuileen? ihmettelin.
- Musta tuntuu, et kun katsoo näit rakenteit ja noit lamppuja niin ne varmaan laukasee ansan just nyt, Don sanoi samalla hetkellä, kun valot rävähtivät päälle.
Ennen kuin ehdin edes tajuta killuimmekin jo parin metrin korkeudella verkossa. Foot-ninjat ympäröivät meidät.
- Aika hyvin Don. Myöhässä mutta hyvin, Mike huomautti.
Sitten hän astui esiin. Hän oli mies painajaisistani, minun Freddy Krugerini, ööh… äh antaa olla. Minä luovutan. Hän oli Silppuri. Myönnän kyllä auliisti, että henkäisin aika kuuluvasti. Pojat kääntyivät myös katsomaan.
- Hei! Leo huudahti ällistyneenä.
- Mitä? Don huudahti järkyttyneenä.
- Silppuri! Mike huudahti kauhistuneena.
- Mähän sanoin, et mun painajainen toteutuu, hymähdin.
- Olen odottanut teitä. Minulla on teille yllätys, Silppuri sanoi.
Jotenkin minusta tuntui, etten todellakaan halunnut tietää mikä se yllätys oli, mutta se selvisi kuitenkin aika nopeasti. Pari Foot-ninjaa veti esille pressulla peitetyn lavan ja poistivat peitteen. Lava oli täynnä teroitettuja metalliteriä. Samassa verkko lähti liikkeelle. Vilkaisin nosturiin päin ja huomasin puikoissa sen vihaisen näköisen tyypin. he aikoivat pudottaa meidät teriin. Aloimme kamppailla päästäksemme ulos verkosta.
- Onpas tää jämäkkää tekoa. Ei hajoa millään, Don ähkäisi.
- Pitäiskö valittaa johonkin? Leo kysyi.
Verkko lähestyi teriä.
- En saanut koskaan nähdä Pariisia! Mike huusi.
Lähemmäs.
- Ei o kiva sanoo mähän sanoin, mutta mähän sanoin, huomautin.
Lähestyimme edelleen teriä ja olisimme pian niiden päällä. Olisimme niin kuolleita kuin olla ja voi jos ei tapahtuisi ihmettä. Olin jo valmis sulkemaan silmäni kun nuoli sujahti ilman halki vain sentin päässä teristä. Vilkaisin ylös ja näin vilahduksen Splinteristä.
- Sori Silppuri. Sä unohdit meidän vakuutuksen, Leo sanoi noustessaan seisomaan.
- Just niin. Splinter-vakuutuksen, Mike lisäsi.
- Tappakaa heidät! Silppuri karjaisi.
Foot-ninjat hyökkäsivät. Leo, Don ja Mike suojasivat, kun juoksin Raphin luoja kiskaisin teipin hänen suultaan.
- Auts! Yritäks repiä mun huulet irti?! hän ärähti.
Mulkoilin Raphia hetken ja tungin teipin uudestaan hänen suuhunsa.
- Jos mä irrotan nää ensin, hymähdin ja ryhdyin irrottamaan köysiä.
Kun sain Raphin vapaaksi huomasin minua kohti syöksyvän Foot-ninjan. Ei se kaveri kovin pitkälle ehtinyt, kun sai jo tiukan hyppypotkun naamaansa. Mutta seuraava oli jo tulossa. Vetäisin viuhkat esiin. Tyyppi yritti iskeä minua miekalla, mutta nappasin miekan terän viuhkojen väliin ja kamppasin hänet. Kolmas ninja sai kunnolla nyrkistä naamaan. Silppuri taisi tajuta, etteivät hänen joukkonsa pärjäisi meille.
- Razar! Tokka! hän karjaisi.
Juuri silloin läheisen varaston seinä kaatui maahan ja esiin astui kaksi ruminta otusta, joita olen yleensä nähnyt. Enkä laske kauhuleffoja. Toinen näytti olevan susi ja toinen näykkijäkilpikonna.
- Onks noi ollu Gladiaattoreissa? Mike kysyi.
- Hyökätkää! Silppuri käski.
Rumilukset murisivat, karjuivat ja lähtivät tulemaan kohti. Don virnisti meille ja hyökkäsi otuksia kohti bo:n kanssa.
- Mitä isompia ne on. Sitä korkeemmalta ne putoo, hän naurahti ja iski Razaria sauvalla.
Ei se susi kuitenkaan kaatunut. Sen sijaan se oli niin kovaa tekoa, että sai Donin värisemään iskun voimasta. Minä puistelin päätäni käsi otsalla.
- Voitaishan me olla kavereita eiks? Don kysyi hieman hermostuneena.
Sen sijaan, että olisi vastannut Razar tarttui Doniin ja lennätti hänet kauas jonnekin autonromukasojen taakse.
- Näemmä ei, totesin.
Sitten hirvitykset kääntyivät meihin päin.
- Mitäs tehdään, Leo, kysyin hermostuneena.
Leolla oli vastaus valmiina.
- Me pidetään noi rumilukset kiireisinä. Mene sä auttaan Donia, hän sanoi.
Nyökkäsin ja lähdin juoksemaan suuntaan, jonne Don oli lentänyt. Myönnettäköön, että pistin samalla pari Foot-ninjaa matalaksi, kun estin Donia. Lopulta löysin hänet. Hän oli lentänyt suoraan yhden varaston katon läpi sisälle. Ovi ei ollut lukossa ja en kyllä ihmettele, sillä sisällä Donin kanssa ollut kaveri ei olisi päässyt mihinkään. Minulla meni hetki tajuta kuka kaveri oli, mutta sitten tajusin kuka hän oli. Hän oli se tiedemies jota April oli haastatellut TV:ssä. Katsoin Donia kysyvästi ja nyökkäsi. Riensin vapauttamaan hänet. Kiskaisin teipin hänen suultaan hitaammin ja siitä huolimatta hän parkaisi. Katsoin teippiä.
- Pitänee harjoitella, mutisin.
- Kiitos, hän sanoi ja jäi sitten tuijottamaan meitä suu auki.
- Me hoidetaan sut vapaaksi, sanoin ja ryhdyin avaamaan köysiä.
Tuntui kyllä hieman omituiselta, ettei hän alkanut kirkua kuin tyttö tai, ettei hän pyörtynyt meidät nähdessään. Toisaalta tiedemiehet taitavat olla ihan toinen juttu. Lopulta hän sai kielensä liikkeelle.
- Keitä… keitä te olette? hän kysyi.
Olin juuri saanut hänet vapaaksi ja katsoin Donia kysyvästi.
- Me selitetään myöhemmin. Sut on saatava pois täältä, Don sanoi ja viittasi minua ja proffaa seuraamaan.
Kun pääsimme takaisin taistelukentälle, Mike heilutti yhden auton romun takaa.
- Tännepäin! Mä löysin pakotien! hän huusi.
Juoksimme romun taakse. Mike oli onnistunut löytämään viemäriaukon.
- Hieno homma, veli, hihkaisin, kun Mike ja Don kiskoivat kannen ylös.
Leo ja Raph juoksivat paikalle juuri, kun autoimme proffaa alas viemäriin. Razar oli heidän kinterillään ja repi oven irti auton romusta. Käännyin katsomaan muita.
- Mitä jos otettais hatkat, ehdotin.
Don, Raph ja Leo nyökkäsivät ja sujahdimme alas viemäreihin. Päästyäni alas aioin sännätä pakoon, mutta minut pysäytti turhautunut murina. Käännyin ympäri. Se näykkijäkilpikonna Tokka oli yrittänyt seurata meitä viemäreihin ja jäänyt jumiin viemäriaukkoon. Oli se kyllä aika huvittava näky. Mike jopa meni niin pitkälle, että rupesi kutittamaan Tokkan jalkapohjia. Siinä kohdassa oli kyllä pakko puhaltaa peli poikki. Raph nappasi Mikeä bandanan nauhoista.
- En tahtois keskeyttää, mut meidän ois parasta painua kämpille, hän sanoi.
Proffa tuijotti meitä edelleen suu auki.
- Tämä ei voi olla totta, hän sanoi.
- Kyllä tää vain on. 15 vuotta sitten… Mike ei ehtinyt pidemmälle, kun proffa sanoi:
- Mutageenikanisteri putosi viemäreihin ja aiheutti mutaationne. Fantastista, hän hihkaisi.
- Todellakin. Tiedemiehet on ihan toinen juttu, mutisin, kun Leo sitoi liinan proffan silmille.
Varotoimi, jolla estetään kaveria selvittämään luolan sijaintia. Kun pääsimme luolaan ja olimme poistaneet liinan proffan silmiltä, hän näytti siltä, että hänen leukansa putoaisi lattialle.
- Uskomatonta. Te piileskelette vanhalla metroasemalla, hän sanoi.
- Ja tää on vasta kämppä numero 2, totesin.
Seuraavana aamuna heräsin huomatakseni, että pojat katsoivat TV:stä uutisia.
- Mitä uutta? kysyin unisesti.
Leo kääntyi katsomaan minua.
- Razar ja Tokka iskivät, hän sanoi.
Unisuus karisi minusta hetkessä.
- Mitä? Minne? kysyin.
- Ei onneksi minnekään ydinkeskustassa. Yhdelle vähän syrjemmälle kadulle ja silminnäkijätkin pääsi karkuun taksilla, Don sanoi katse telkkarissa.
Olin juuri huokaisemassa helpotuksesta, kun April ilmestyi paikalle.
- Kaverit! Meillä on iso ongelma, hän sanoi.
Me vilkaisimme toisiamme. April alkoi selittää. Razarin ja Tokkan järjestämä sekasorto kadulla oli vasta alkusoittoa. Silppuri halusi meidän ottavan uusintaerän hirvitysten kanssa jo sinä iltana.
- Hän sanoi, että jos ette ilmesty rakennustyömaalle, Silppuri päästää Razarin ja Tokkan taas irti. Tällä kertaa Keskuspuistossa, April kertoi.
- Siellä on aina ihan sikana ihmisiä. Ne ei ikinä osaa varoa kaikkia! huudahdin.
- Eikä me pärjätä niille. Viimeksi ne aikoivat tehdä meistä muusia, Mike sanoi.
- Jos vain olis jokin keino päihittää ne, Don mutisi.
- Ehkä onkin, proffa sanoi.
Käännyimme kaikki katsomaan häntä.
- Luulisin voivani valmistaa vastalääkkeen, joka muuttaa ne takaisin eläimiksi, proffa sanoi.
- Selvän teki. Ruvetaan hommiin, Don sanoi.
Meidän oli kyllä ensin soitettava Kenolle, että saisimme tarvittavat kemikaalit. Ja pizzan koska Mike soitti. Don ja proffa sekoittivat kemikaalit ja se sotku näytti siltä kuin se olisi tullut yhtä aikaa ulos sekä ylhäältä että alhaalta. Ja siltä se myös haisi.
- Ja ton sotkunko pitäis päihittää Razar ja Tokka. Ihmettelen kyllä miten jos ne ei tainnu löyhkästä, ihmettelin samalla kun löyhyttelin kättä nenäni edessä.
Haju oli melkein yhtä paha kuin silloin kun Nykiä ravistelee matalapaine ja viemärissä haisee mädiltä kananmunilta. Leo ja Mike testasivat hajua lähietäisyydeltä. Leo näytti siltä, että voisi pahoin ja samoin Mike. Proffa otti saavista kauhallisen lientä ja kaatoi sen Simpsonit-lasiin.
- Voliá. Valmista on, hän sanoi.
- Hienoa. Sitten vain ruiskutetaan toi mönjä niiden niskaan, Leo sanoi.
- Öh tuota noin… aine toimii vain sisäisesti joten…, proffa aloitti.
- Täh!? Pitäiskö meidän saada ne nielemään toi? Miten ihmeessä me se muka tehdään? ällistyin.
- Mulla ois yks ehdotus, Mike sanoi.
Muutamaa tuntia myöhemmin olimmekin jo saapuneet rakennustyömaalle. Mike kantoi donitsipakkausta.
- Ootsä varma tästä? Don kysyi.
- Onks Schwarzenegger vaikee kirjottaa? Mike kysyi.
Puistelin päätäni ja seurasin muita raksalle.
- Hiljaista, Leo totesi.
- SILPPURI!!!!! Raph karjaisi äkkiä niin kovaa, että hyppäsin ainakin kolme metriä ilmaan.
- Kiitti kauheesti. En hikkaa enää koskaan, sihisin juuri, kun valot syttyivät.
Telineille ja ympärillemme ilmestyi Foot-ninjoja. Silppuri seisoi telineillä.
- Tervetuloa, hän sanoi.
Silloin eteemme astuivat Razar ja Tokka.
- Ainoo asia mikä tästä puuttuu. Hulk Hogan ja sen tytär juontamassa, mutisin.
Silppuri viittasi Razarin ja Tokkan kimppuumme. Leo astui esiin ja sanoi:
- Hei odottakaa. Mitä jos syötäis ensin rituaaliset öh… donitsit?
Leo katsoi Mikeä hieman hermostuneena. Toimisiko suunnitelma. Mike toi donitsipakkauksen rumiluksille. Ensin ne vaikuttivat epävarmoilta, mutta alkoivat sitten ahmia sellaista vauhtia, että Mike jäi pizzan ahminnassa armotta kakkoseksi. Suunnitelma tuntui toimivan, kunnes Razar musersi yhden donitsin kädessään ja huomasi vasta-ainejääpalat..
- Oh boy. Ne tajus juonen, mutisin.
Tilanne oli todella paha. Meillä oli vastassa kaksi otusta, jotka olivat yhtä isoja kuin TV-painijat joskaan ei yhtä hyvännäköisiä. Onnistuimme väistelemään otuksia jotenkuten. Razar tarttui jälleen Doniin ja alkoi pyörittää.
- Miks aina mä?! Don huusi, kun Razar lennätti hänet päin meitä.
- Mitä tehdään Leo? kysyin, kun sain kiskottua itseni pois Raphin alta.
Leo katsoi Raphia.
- Ota rumempi, hän sanoi ja säntäsi hyökkäykseen.
- Ota itse rumempi! Raph huusi hänen peräänsä.
- Kumpi noist on se rumempi? Mike ihmetteli.
- Ne on kyl yhtä rumia, totesin.
Yhteishyökkäyksestä ei juurikaan ollut hyötyä, sillä Razar ja Tokka lennättivät meidät viereisen rakennuksen sivuovesta sisälle. Paikka näytti olevan disco. Razar ja Tokka seurasivat meitä sisälle. Valmistautuessamme taisteluun vilkaisin lavalle ja aloin kirkua. Pojat kääntyivät katsomaan minua.
- Mikä siel on? Joku uus Silppurin kätyrikö? Leo kysyi.
- Se on Vanilla Ice! minä kiljuin.
Olen aika kova Vanilla Ice-fani. Minulla on kaikki hänen levynsä. Razar ja Tokka hyökkäsivät, mutta jokin hidasti niiden liikkeitä ja ne röyhtäilivät koko ajan.
- Yök. Mitä sä oikeen oot syöny? Valkosipulia? kysyin ja heilutin kättäni nenäni edessä.
Samassa huomasin väkijoukon seassa professori Perryn.
- Hei proffa on tuolla, huikkasin Donille.
Don nyökkäsi ja vetäytyi hetkeksi tappelusta. Meiltä alkoi olla jo ideat vähissä, kun Don tuli takaisin vaahtosammuttimien kanssa.
- Näiden pitäis auttaa, hän sanoi.
- Ja me saadaan ne nielemään tuo? ihmettelin.
Don ei sanonut mitään, mutta iski silmää sen näköisenä, että hänellä oli kyllä suunnitelma. Raph ja Mike hämäsivät Razaria ja Tokkaa samalla kun minä ja Leo vieritimme niiden jalkoihin tynnyrit. Otukset kaatuivat maahan. Minä ja Leo pitelimme Razaria ja Tokkaa maassa kun Raph ja Don alkoivat suihkuttaa sammutusvaahtoa niiden kurkuista alas. Hetken rimpuiltuaan ja karjuttuaan ne hiljenivät. Suunnitelma oli toiminut. Me olimme jo aikeissa ruveta tuulettamaan kun paikalle ryntäsi lauma Foot-ninjoja ja se vihaisen näköinen tyyppi. Minua hymyilytti. Razarin ja Tokkan jälkeen nuo olisivat ihan helppo nakki. Pojat alkoivat taistelun lomassa bilettää. Minä keskityin lähinnä mätkintään.
- Hei Donna! Anna palaa! Tääl on bileet! Mike huikkasi.
- Monestiko se pitää sanoa? Mä en osaa tanssia, sanoin ja pamautin yhtä ninjaa nyrkillä naamaan.
- No sit mä opetan, Mike naurahti ja tarttui minua kädestä.
Voin sanoa suoraan, että hän vei ja minä vikisin. Pikku hiljaa aloin päästä askelista jyvälle. Samalla onnistuimme kolkkaamaan jonkin verran ninjoja.
- Mähän sanoin et se sujuu, Mike sanoi.
- On siinä mulla kavaljeeri, hymähdin huvittuneena ja lennätin viuhkan päin yhtä Miken kimppuun takaapäin yrittänyttä ninjaa.
Lopulta vastassa oli enää se vihaisen näköinen tyyppi.
- Kilpirusennus kuutonen? kysyin.
- Jeah, Leo sanoi.
Heittäydyimme kilpi edellä tyyppiä kohti ja saimme hänet kilpilukkoon.
- Kaatuu, totesin kun tyyppi kaatui lattialle.
- Go ninja go ninja go! lavalla ja yleisössä huudettiin.
Me aloimme bilettää ja liikuimme samalla kohti lavaa. meitä lähti seuraamaan pari nuorta. Kun pääsimme lavalle Vanilla Ice oli juuri lähdössä.
- Hei Vanilla! huikkasin.
Räppäri kääntyi katsomaan minua.
- Voinks mä saada nimmarin kilpeen? kysyin ja käännyin ympäri.
Näin sivusilmästä kuinka Vanilla nyökkäsi ja otti esille tussin. Siinä meni hetki, mutta se kannatti. Vanilla Icen nimmari kilvessä. Mä en käy suihkussa enää koskaan. Juuri silloin lavalle ilmestyi Silppuri.
- Ette ole vielä voittaneet. Minulla on vielä niin paljon ainetta, että voin luoda kokonaisen armeijan mutantteja, hän sanoi ja veti esille mutageenikanisterin.
Samassa sivuovesta lavalle ryntäsi Keno. Hän potkaisi kanisterin Silppurin kädestä. Kanisteri lensi yleisön joukkoon ja suoraan professori Perryn käteen. Hän näytti peukkua ja häipyi ovesta ulos.
- Olit sanomassa? kysyin huvittuneena.
Silppuri ei kuitenkaan näyttänyt jäävän alakynteen sillä hän tarttui meitä lavalle seuranneeseen tyttöön ja otti esille pienen koeputken täynnä mutageeniä.
- Luulitteko minua niin tyhmäksi, että pitäisin kaiken yhdessä paikassa. Nyt pysykää aloillanne tai kaadan tämän litkun tytön niskaan, Silppuri sanoi.
Mike ja Don hivuttautuivat vaivihkaa vahvistimen ja keytarin luo.
- Lyödäänkö vetoa, peltipurkki? kysyin.
Olin juuri huomannut, että Silppuri seisoi aivan kaiuttimen edessä.
- Taisitte hävitä jo, Silppuri naurahti.
Näin sivusilmästä, kun Don väänsi nupit kaakkoon.
- Valmiina? Don kysyi.
Käännyin Leoon ja Raphiin päin.
- Tukkikaa korvanne! huusin.
- Rock ’n’ roll! Mike kiljaisi ja iski keytarin koskettimia.
Mahtava ääniaalto lennätti Silppurin ikkunan läpi ulos rakennuksesta ja räjäytti kaiuttimen.
- Jes se toimi. Nyt mentiin, Leo sanoi ja kääntyi sitten katsomaan Kenoa, joka oli polvistunut pyörtyneen tytön viereen.
- Menkää vaan. Se on teidän taistelu, hän sanoi hymyillen.
Nyökkäsimme ja juoksimme kohti ovia. Äkkiä jokin sai minut pysähtymään.
- Hei, jätkät! Kattokaa, huudahdin.
Razar ja Tokka olivat muuttuneet takaisin sudeksi ja näykkijäkilpikonnaksi.
- Meistä olis uuden dieettikuurin luojiks, Mike vitsaili.
Pukkasin häntä kyynärpäällä kylkeen. Juoksimme ulos laiturille. Mitään ei kuitenkaan näkynyt.
- Lenskö se veteen asti? ihmettelin.
- Mitään ei ainakaan näy, Leo totesi.
Raph katsoi meitä muita.
- Cowabunga? hän kysyi.
- Cowabunga!!!!! huusimme ja teimme yläkolmoset.
Taisimme juhlia liian aikaisin sillä juuri silloin valtava nyrkki iskeytyi laiturinkannen läpi. Seuraavaksi käsi repi yhden laudan irti ja sitten me putosimme lautojen mukana alas. Hetken aikaa yskin pölyä, mutta sitten nostin katseeni enkä pitänyt näkemästäni. Edessämme seisoi valtavan kokoinen ja valtavien teräspiikkien verhoama Silppuri.
- Se on Super-Silppuri! Don kiljaisi.
- Ne viimeiset mutageenipisarat. Silppuri sai ne niskaansa, tajusin.
Silppuri karjaisi ja alkoi ravistella laiturin tukipalkkeja. Leo ryntäsi Silppurin luo.
- Silppuri lopeta! Jos sä romautat laiturin me kaikki kuollaan! Leo huusi.
Silppuri tarttui Leoa vyöstä ja nosti ilmaan.
- Siis olkoon niin, hän murahti ja paiskasi Leon päin meitä.
Autoimme Leon pystyyn.
- Mitä tehdään Leo? kysyin jo hieman huolestuneena.
- Muistatteko, mitä Splinter sanoi kerran? Leo kysyi.
- Ööh… pizza kyllä käy? Mike veikkasi.
- Ei vaan, että oikea ninja hallitsee itsensä ja ympäristönsä. Muistakaa, me ollaan kilppareita, Leo sanoi.
Tajusin, Mitä Leo tarkoitti juuri, kun laituri alkoi sortua. Hyppäsimme veteen kun laituri romahti alas. Pysyimme hetken aikaa veden alla ja nousimme sitten pintaan. Yskin vettä ja nousin veljieni kanssa rantaan.
- Oon sanonu tän ennenkin ja sanon sen taas…, Mike aloitti.
- On mahtavaa olla kilppari, me sanoimme yhteen ääneen.
- Harmi vaan, ettei Silppurista voi sanoa samaa, totesin samalla, kun puristin bandanapalmikostani vettä.
Juuri silloin lautaröykkiössä värähti. Romun seasta nousi esiin käsi.
- Ei oikeesti! Ei kukaan voi selvitä tosta! kiljaisin.
Silloin käsi laskeutui ikään kuin lepäämään laudan kappaleiden päälle.
- Ei edes Silppuri, Raph sanoi.
Myöhemmin palasimme kotiin fiilistellen sitä, että olimme lopullisesti päihittäneet Silppurin.
- Mä sanon sen suoraan jätkät. Cowabunga, hihkaisin.
Splinter istui katsomassa TV:tä.
- Kotona ollaan, sensei, Leo huikkasi.
Splinter kääntyi katsomaan meitä.
- Nähtiinkö teitä? hän kysyi.
- Ei tietenkään. Mehän ollaan ninjoja. Harjoitetaan näkymättömyyden taidetta, Mike naurahti.
Splinter veti esille sanomalehden, jossa oli kuva meistä discon lavalla ja yllä komeili otsikko ”Ninja rap on syntynyt”.
- Yrittäkää kovemmin, hän sanoi.
- Ups, minulta pääsi.
- Kaksikymmentä volttia nyt. Ja muistakaa go ninja go ninja go, Splinter sanoi naureskellen.
- Ei naurata, murahdin, kun aloimme tehdä voltteja.
Kommentoikaa pliis

Ensimmäinen pikku kilpparit tarinani



TMNT
Nukke nimeltä Sakura

- Tää tais olla viimeinen laatikko, Leo sanoi kantaessaan pahvilaatikkoa sisälle vanhaan vedenpuhdistamoon.
Foot oli hyökännyt luolaan ja kilpikonnat olivat joutuneet vaihtamaan maisemaa. Donna säntäili laatikolta toisen luo ja kaiveli niitä kuumeisesti. Hän näytti huolestuneelta.
- Mitä sä etsit? Mike kysyi.
- Sakuraa. Kunpa se ei ois jääny kuormasta, Donna huolehti.
Muuttoavuksi tullut April näytti kysyvältä.
- Kuka tai mikä on Sakura? hän kysyi.
- Sakura oli mun lempilelu, kun mä olin pieni. Se on japanilainen nukke, Donna selitti.
- Et kai sä vaan väitä, et sulla on edelleen se hölmö geishanukke, Raph naurahti.
- Hei, itse olet säästänyt ne sun vanhat gladiaattorifiguurit, Donna hymähti loukkaantuneena.
Muut alkoivat virnuilla, kun Raphin naama venähti nolostuneen näköiseksi.
- Donna ei pienenä menny minnekään ilman Sakuraa. Oisitpa nähny millainen soppa siitä synty, kun se katosi kerran, Leo kertoi.

- On linnan tornissa vankina neito. Se sillä nyyhkyttää, viiden vanha Donna hyräili asetellessaan nukkea istumaan sängyntolpan päälle.
Mike juoksi sisälle Donnan huoneeseen mukanaan Hopeavahti-figuuri.
- Hopeavahti pelastaa, hän hihkui.
Donna katsoi veljeään huvittuneen näköisenä.
- Mites sankari pääsi muinaiseen Japaniin? hän kysyi.
- Käytti tohtori Kupolin aikakonetta, Mike vastasi.
- Te tyypit ette voi olla tosissanne, kuului ovelta Raphin ääni.
Kaksikko käänsi katseensa ovelle. Raph nojasi oven pieleen kädet puuskassa.
- Ai hei, Raph. Haluatko leikkiä? Me kaivattais pahaa sotaherraa, Donna ehdotti.
- Leikkiä? Älä naurata. Mut jos välttämättä haluat, Raph sanoi, nappasi nuken ja lähti juoksemaan.
- Sotaherra ryösti juuri prinsessan, hän nauroi.
- Hei! Donna huusi ja lähti veljensä perään.
- Hei odottakaa! Mike huudahti ja lähti heidän peräänsä.
Donna juoksi Raphin perässä saliin, jossa Leo ja Don harjoittelivat ninjutsua Splinterin valvonnassa.
- Anna Sakura takaisin! Donna huusi.
- Tuu hakemaan, Raph nauroi.
Donna loikkasi kohti Raphia ja onnistui tarttumaan häntä jaloista. Raph kaatui maahan. Pahaksi onneksi nukke lensi hänen kädestään viemäriveteen.
- Sakura! Donna kiljaisi ja säntäsi pientareelle.
Nukke oli kutienkin jo uponnut. Donna alkoi itkeä. Raph nousi ylös.
- Lakkaa vollottamasta. Se on vaan yks tyhmä nukke, hän puuskahti.
Donna jäykistyi.
- Tyhmä nukke? hän kysyi.
Raph nyökkäsi. Donna nousi ylös.
- Tyhmä nukke? hän kysyi uudestaan.
- No mikä muu se sit on? Raph kysyi.
Ennen kuin Raph ehti edes reagoida Donna veti häntä nyrkillä päin näköä. Leo, Don, Mike ja Splinter tuijottivat Donnaa ällistyneinä. Tavallisesti Donna oli todella ujo, mutta nyt hän oli todella vihainen.
- Sakura ei ole mikään tyhmä nukke! Jos joku täällä on tyhmä, niin sä Raph! Mä… mä… mä vihaan sua! Donna huusi ja juoksi itkien ulos salista.
- Donna! Don huusi ja juoksi sisarensa perään Mike kannoillaan.
Raph nousi ylös puistellen pölyä päältään ja näytti happamalta.
- Tyttö pääs yllättään, hän murahti.
- Oliks tossa nyt jotain järkeä? Leo kysyi ärtyneenä.
- Mitä sä mulle valitat? Donnahan se veti mua turpaan, Raph ärähti ja kääntyi katsomaan Leoa.
- Joo, mut sä heitit Sakuran veteen. Pyydä anteeks, Leo sanoi.
- Täh? Donna on aina ollu heikoin. Miks mun pitäis pyytää anteeks jotain nuken katoamista? Raph kivahti.
- Riittää Raphael. Madonna on sisaresi. Ei vihollisesi, Splinter sanoi ja laski kätensä Raphin olalle.
Raph katsoi hetken Splinteriä häkeltyneenä, mutta laski sitten katseensa häpeävän näköisenä.
Donna oli juossut suoraan huoneeseensa ja paiskannut oven kiinni melkein Donin ja Miken nenän edestä.
- Mitä tehdään? Luuleks, et Donna haluaa olla yksin? Mike kysyi.
- Se nähdään kohta, Don totesi ja koputti oveen.
Ensin ei kuulunut mitään, mutta sitten kuului itkuinen ääni:
- Kuka siellä? Ja jos siellä on Raph, antaa heittää.
- Ei kun ne ollaan me. Don ja Mike. Voidaanks me tulla sisään? Don kysyi.
Oven takana tuli hiljaista. Sitten se aukesi ja rakoon ilmestyi Donnan itkuiset kasvot.
- Okei, mut nopeesti, hän sanoi ja raotti ovea niin, että pojat pääsivät sisälle.
Donna heittäytyi sängylle nyyhkyttämään. Don istui sängylle silitti hänen kilpeään. Mike istui Donin viereen.
- Älä Raphista välitä. Sehän yrittää aina esittää kovaa, Mike sanoi.
- Mut mä sain Sakuran senseiltä synttärilahjaks, Donna nyyhkytti tyynyä vasten.
- Rap osaa olla nuija, mut on silläkin sydän paikallaan, Don yritti.
Donna nosti päänsä ylös tyynystä ja katsoi veljiään hieman tympääntyneenä.
- No sitten se on jossain tosi syvällä, hän hymähti.
Juuri silloin ovelta kuului koputus. Donna katsoi ovea ja kysyi:
- Kuka siellä?
- Se oon mä, Leo, kuului Leon ääni.
- Onks Raphikin siellä? Donna kysyi.
Hetkeksi tuli hiljaista, mutta sitten Leo sanoi:
- Joo on
- Sä voit tulla sisään Leo. Raph saa jäädä ulos, Donna sanoi.
Pojat katsoivat toisiaan. Leo nyökkäsi ovea kohti. Raph osoitti itseään ja puisteli päätään. Leo osoitti ovea ja mulkoili Raphia. Raph teki eleen, mikä ilmaisi, että hän tekisi sen vain kuolleen ruumiinsa yli. Leo pyöritteli silmiään a työnsi Raphin ovelle. Raph mulkoili Leoa, joka katsoi häntä ärtyneenä. Raph puisteli päätään ja kääntyi kohti ovea.
- Donna. Mä olen pahoillani siitä, mitä tapahtui ja sanoin. Mun ei ois pitäny olla niin ilkeä. Annatko anteeksi, sisko? hän kysyi.
Oven takaa ei kuulunut mitään. Sitten Don ja Mike tulivat ulos.
- Joo, vasta sitten, kun sä palautat Sakuran, Don sanoi.
- Ja mielellään ehjänä, Mike lisäsi.
- Mitä?! Onks se hullu?! Mä en tasan lähde etsimään nukkea ympäri viemäreitä, Raph huudahti.
- Sun on vähän pakko. Vai miltä kuulostais Leo, Don, Mike ja Donna, Mike sanoi.
- Okei, okei. Mä etsin sen pahuksen nuken, Raph murahti ja lähti kohti luolan suu aukkoa.
Leo, Don ja Mike Lähtivät perään. Hieman myöhemmin nelikko olikin jo viemäreissä ja he tutkivat paikkoja taskulampuilla. Mike taputti Donia olalle. Kun Don kääntyi katsomaan taakseen, Mike suuntasi taskulampun kasvoihinsa ja veti naamansa niin aavemaiseen virnistykseen, että Don kiljaisi. Mikeä alkoi naurattaa.
- Älä tee noin, Don ärähti.
- Anteeksi, oli pakko, Mike hihitti.
- Hei, pojat. Tulkaa katsomaan, Leo huikkasi äkkiä.
Don, Mike ja Raph juoksivat paikalle. Leo oli löytänyt suuren putkistoliitoksen, joka oli sekä syvä että korkea.
- Hei tuolla! Raph huudahti ja osoitti erästä liitoskohtaa.
Donnan nukke lojui putken päällä.
- Mä haen sen, Raph sanoi.
- Ootsä varma? Toi putki vaikuttaa aika hauraalta, Leo kysyi.
- Mä aiheutin tän sotkun, joten korjaan sen kans, Raph sanoi ja lähti tasapainottelemaan putkea pitkin kohti nukkea.
Leo, Don ja Mike pidättelivät henkeään. Raph kyyristyi nukkea kohti ja sai napattua sen. Hän kääntyi ympäri ja nosti nuken ylös kuin voiton kunniaksi.
- Yes! muut huudahtivat.
He kuitenkin taisivat riemuita liian aikaisin, sillä Raphin jalka lipesi ja hän putosi putkelta. Hän sai kiinni putkesta.
- Raph! muut huusivat.
- Hoitakaa mut ylös täältä! Raph huusi.
Sillä välin luolassa Splinter koputti Donnan ovelle.
- Madonna? hän kysyi.
Vastausta ei kuulunut. Sen sijaan oven takaa kuului nyyhkytystä. Splinter avasi oven ja katsoi sisälle huoneeseen. Donna istui sängyllä peitto päällään ja selaili luonnoslehtiötä.
- Madonna, Splinter sanoi ja istui sängylle tyttärensä viereen.
Donna nosti katseensa ja yritti pyyhkiä kyyneleitä.
- Niin isä? Mitä nyt? hän kysyi.
Splinter katsoi nuorinta oppilastaan.
- Ikävöit nukkeasi, etkö vain? hän kysyi.
Donnan silmiin kihosi yhä enemmän kyyneleitä.
- Kerro vain kaikki minulle, Splinter kehotti.
Donna alkoi itkeä ja painoi päänsä isänsä rintaa vasten. Splinter silitti hänen päätään ja taputti hänen kilpeään.
- Olen tässä. Älä itke enää. Kaikki on hyvin, hän hyssytteli.
- Raph osaa olla ilkeä ja mun ei ois pitäny huutaa sille. Mut sakura on mun suosikki eikä se muuksi muutu, Donna nyyhkytti.
- Niin, nimesit nukkesi kirsikaksi kuten sadussa Peukaloliisa. Tyttö syntyi kirsikankukassa, Splinter hymyili ja silitti Donnan päätä.
Donna nyökkäsi ja halasi isäänsä. He istuivat sängyllään pitkään hiljaa. Sitten Splinter katsoi Donnaa.
- Tiedätkö, missä veljesi ovat? hän kysyi.
Donna näytti hieman yllättyneeltä.
- Luultavasti huoneissaan. Raph yritti kyllä pyytää anteeksi, mutta sanoin suoraan, että anteeksipyyntö hyväksytään vasta, kun Sakura palautetaan. Ja miks Raph muka menis etsimään sitä, hän hymähti ja vei kädet ristiin rinnalle.
- Siksi, että hän on veljesi ja välittää sinusta, Splinter sanoi.
- Niinpä kai, mut nyt mä epäilen sitä aika vahvasti, Donna mutisi.
Splinter katsoi onnetonta tytärtään pitkään. Sitten hän halasi Donnaa.
- Olet loukkaantunut veljesi käytöksestä. Se on ymmärrettävää. Mutta parasta olisi, että antaisit anteeksi veljellesi ja unohtaisit loukkauksen, Splinter sanoi hymyillen.
Donna niiskaisi, pyyhki kyyneleitään ja hymyili. Splinter nousi ylös.
- Minun on parasta lähteä etsimään veljiäsi, hän sanoi.
- Mä tulen mukaan, Donna sanoi ja oli jo nousemassa.
- Ei. Jää vain tänne. Tunnen viemärit paremmin kuin sinä ja veljesi. Ja olen aika varma, ettet halua vielä hetkeen nähdä Raphaelia, Splinter sanoi hymyillen.
Donna nyökkäsi ja istui takaisin sängylle. Splinter lähti huoneesta ja suuntasi kohti luolan suuaukkoa.
Samaan aikaan Raph roikkui edelleen putkella yhden käden varassa.
- Älä liiku Raph! Leo huusi.
- Ei, kun meinasin lähtee kävelylle. Keksikää ny jotain! Mun ote lipsuu! Raph huusi.
- Hei, mulla välähti, Don hihkaisi.
Hetken kuluttua Leo, Don ja Mike olivat muodostaneet ketjun ja Mike ojensi kättään Raphille.
- Pian, tartu käteen! Mike huusi.
Raph yritti ponkaista putkelta ja sai kuin saikin otteen Miken kädestä. Huonompi juttu oli se, että nyt painoa oli liikaa ja Leon ote seinästä irtosi. Kaikki neljä olivat pudota kuiluun, mutta Leo sai kiinni putkesta.
- Okei, tää suunnitelma ei mennyt ihan putkeen, Don totesi.
Leo huomasi, että putki alkoi pettää.
- Putki pettää! hän huusi.
- Täh?! Don ja Mike kiljaisivat.
Raph vilkaisi alas ja katsoi sitten ylös veljiinsä.
- Jos me kuollaan nyt, niin mä sanon nyt sen suoraan. Mä oon pahoillani kaikesta, mitä oon tehny ja sanonu! Raph huusi.
Mike tuijotti Raphia hetken ällistyneenä ja katsoi sitten Donia.
- Sanoks Raph just sen, mitä mä kuulin? hän kysyi.
Don nyökkäsi, mutta ei ehtinyt sanoa mitään, kun putki petti. Pojat olivat pudota huutaen alas, kun Leon käteen tarttui harmaa rottamainen käsi.
- Sensei! Leo huudahti.
- Pidä kiinni, poikani, Splinter sanoi ja onnistui kiskomaan pojat ylös.
Pojat ryntäsivät heti ylös päästyään halaamaan häntä. Splinter halasi myös nuoria oppilaitaan, mutta katsoi sitten näitä vakavana.
- Olisitte voineet kuolla. Miksi menitte tuonne? Ettekö tienneet, että se on vaarallista? hän kysyi.
- Anteeksi sensei. Mutta me…, Leo ei ehtinyt pidemmälle, kun Raph keskeytti:
- Kaikki on minun syytäni, isä. Näin Sakuran liitoskohdassa ja aioin käydä hakemassa sen. En ajatellut, että putki ei kestäisi painoani.
Splinter katsoi kolmanneksi vanhinta poikaansa kauan. Sitten hän hymyili.
- Teit tyhmän rohkean ja vaarallisen tempun, mutta toimit oikein. Onko sinulla nukke? Splinter sanoi.
Raph nyökkäsi ja veti nuken selkänsä takaa. Kun hän näki nuken paremmin, hänen naamansa venähti. Nuken hiukset olivat sekaisin ja takuilla, Kirsikankukkapanta oli lähes irronnut ja kirkkaanpunainen perinteinen kimono oli likomärkä ja täynnä tahroja.
- Donna tappaa mut, Raph mutisi.
Muut tulivat katsomaan.
- Vau, se näyttää ihan samalta kuin se japanilainen kaivoon hukkuneen tytön haamu siinä yhdessä Scooby Doo-jaksossa, Mike sanoi.
- Musta se kyl näyttää siltä tytöltä sadusta Prinsessa ja herne, Don totesi.
- Ihan sama. Mä olen silti pulassa, Raph sanoi.
Splinter otti nuken ja tarkasteli sitä. Sitten hän katsoi poikiaan.
- Saamme kyllä tämän kuntoon. Seuratkaa minua, Splinter sanoi hymyillen ja viittasi poikia seuraamaan.
Kun he olivat päässeet luolaan Splinter johdatti pojat huoneeseensa. Pojat istuivat lattialle ja Splinter laski nuken pienelle teepöydälle. Sitten hän kävi hakemassa lämmintä vettä. Pojat katsoivat toisiaan. Mitä heidän senseinsä aikoi tehdä? Splinter katseli nuken hiukset maljassa ja nosti sen ylös. Sitten hän katsoi poikia.
- Hakisiko joku nuken kamman? Splinter pyysi.
Raph kyllä huomasi, että sensei katsoi häntä.
- Mä voin käydä, Mike hihkaisi ja säntäsi ulos.
Raphista tuntui, että hän voisi huokaista helpotuksesta. Hetken päästä Mike tuli takaisin kamman kanssa.
- Sain lainattua Donnalta, hän sanoi.
- Sanoiks sä jotain nukesta? Raph kysyi huolestuneena.
- En sanonut. En mä nyt niin julma ole, Mike sanoi ja ojensi kamman.
Splinter nyökkäsi ja katsoi sitten Leoa ja Donia.
- Hakisitteko liimaa ja saippuaa, hän pyysi.
- Hyvä on, sensei, Leo sanoi ja lähti Donin kanssa ulos huoneesta.
Raphista alkoi tuntua hieman vaivautuneelta, kun Splinter lähetti muut hakemaan tavaroita.
- Raphael, Splinterin ääni havahdutti Raphin.
- Niin sensei? hän kysyi.
- Tule tänne, Splinter sanoi ja viittasi häntä tulemaan teepöydän luo.
Raph nousi ylös ja meni pöydän luo. Splinter ojensi hänelle kamman. Raph näytti ällistyneeltä ja vilkaisi Mikeä kuin varmistaakseen alkaisiko tämä virnuilla. Mike ei kuitenkaan nauranut tai ruvennut vitsailemaan. Hän vain hymyili ja nyökkäsi kannustavasti. Raph huokaisi ja käänsi katseensa nukkeen. Hän ei oikein olisi halunnut ottaa nukkea käteensä. Huonolla säkällä hän voisi vahingossa repiä nukelta pään irti. Splinter katsoi häntä hymyillen. Aivan kuin hän olisi lukenut hänen ajatuksensa.
- Älä pelkää. Minä kyllä autan, hän sanoi.
Raph nyökkäsi ja otti sekä nuken että kamman. Hän alkoi hitaasti kammata nuken hiuksia. Hetkistä myöhemmin nukke alkoi jo näyttää enemmän geishalta kuin haamulta. Raph oli sensein ja veljiensä avustuksella saanut Sakuran kukkapannan paikalleen ja puhdistettua sekä kuivattua kimonon.
- Okei valmista tuli, hän totesi, kun nukke istui pöydällä kuin uutena.
- Ei aivan, Raphael, Splinter sanoi ja ojensi vaaleanpunaisen paperiarkin.
Raph katsoi arkkia hölmistyneenä.
- Japanissa origamit ovat tavallisia anteeksipyynnön aikana annettavia lahjoja. Sisaresi nukkeen sopii hyvin kirsikankukka, Splinter sanoi.
Raph nyökkäsi hieman mietteliään näköisenä. Splinter nousi ja kääntyi Leoon, Doniin ja Mikeen päin.
- Tulkaa. Annetaan veljellenne miettimisrauha, hän sanoi ja ohjasi pojat ulos.
Raph katseli hetken aikaa paperia ja sitten hän keksi. Nuken nimi oli Sakura. Donnan lempisatu oli Peukaloliisa. Eikös tyttö syntynyt kirsikankukassa.
Hieman myöhemmin Donnan huoneen ovelta kuului koputus.
- Kuka siellä? Donna kysyi.
- Se oon mä. Raph, kuului Raphin ääni.
- Ala vetää! Donna kivahti.
- Mulla on tärkeetä asiaa, Raph sanoi.
Donna nousi sängyltä ja käveli närkästyneenä ovelle.
- Eikö se mennyt kaaliin, että anteeksipyyntö hyväksytään vasta… Donna keskeytti lauseensa nähdessään Raphin ojentavan hänelle kirsikankukka origamia kun hän avasi.
Hän katsoi veljeään ärtyneenä.
- Ja tonko muka pitäis korjata tilanne? hän kysyi ja oli jo aikeissa paiskata oven kiinni, kun Raph sanoi:
- Odota.
Hän avasi kukan terälehdet ja paljasti Sakuran, joka istui kukan keskellä ikään kuin valtaistuimella.
- Sakura! Donna huudahti ihastuneena ja nappasi sekä nuken että kukan Raphin käsistä.
Hän halasi nukkea ja katsoi sitten Raphia. Raph näytti nolota.
- Niin tota mä olen pahoillani siitä mitä tapahtui. Annatko anteeksi? hän kysyi.
Donna hymyili ja halasi Raphia.
- Tietysti. Sä osaat olla välillä aika inhottava isoveli, mut sä oot silti isoveli. Sori muuten siitä mottauksesta, hän sanoi.
- Itse asiassa mä taisin kyl ansaita sen mottauksen, Raph virnisti.


- En mä tollasta muista, viisitoistavuotias Raph hymähti nostaessaan yhden muuttolaatikoista lattialta.
- Mä kyllä muistan. Mulla on vieläkin se sun tekemä origami tallella, Donna naurahti.
Raph murahti happamana ja kantoi laatikon huoneeseensa. April katsoi Donnaa hymyillen.
- Sakura tais olla sulle tärkee, kun sä olit pieni, hän sanoi.
- No joo, Donna sanoi niskaansa hieroen.
Äkkiä Raphin huoneesta kuului huuto:
- Hei, Donna! Sakura löyty! Donna kääntyi katsomaan, kun Raph tuli huoneestaan japanilainen nukke mukanaan.
Hän ojensi sen Donnalle.
- Kiitti, Raph, Donna sanoi ja käänsi sitten katseensa nukkeen hymyillen.
- On linnan tornissa vankina neito. Se siellä nyyhkyttää, hän hyräili.
Kommentoikaa pliis