Turtles tarinoita

Tmnt kirjoitti:Oli kulunut jo pari päivää ja Donin, Caseyn ja Aprilin pakosuunnitelma oli alkanut, mutta yhä kehitteillä...
He esittivät kivillä ja kepeillä, miten suunnitelma etenisi. Don oli keppi, Casey oli iso kivi ja April pieni kivi.

Don selosti: "... Sitten menemme tänne ja sitten tuonne..." Hän liikutti kiviä ja keppiä haluamaansa paikkaan ja sanoi: "Noin. Loput suunnittelemme sitten lennossa." Casey sanoi: "Emme me lennä." Don laittoi tassunsa päänsä päälle ja sanoi turhautuneena: "Tiedät mitä tarkoitan."

Lyhkänen...

Tää on hyvä tarina . Jatka ja äkkiä

Jatkuu
- Miten me tonne sisälle oikein päästiinkään? toinen varjoista kysyi.
- Torvi. Ei me tonne sisälle päästäkään. Vain ninja pääsee, toinen sanoi.
- Mites se on mahdollista? toinen ihmetteli.
Hetken oli hiljaista ja sitten kuului hiljainen ääni:
- Sillä on aikavaltikka.
Leo, Don ja Karai katsoivat toisiaan.
Kommentoikaa pliis

Ninjatar kirjoitti:Jatkuu
- Miten me tonne sisälle oikein päästiinkään? toinen varjoista kysyi.
- Torvi. Ei me tonne sisälle päästäkään. Vain ninja pääsee, toinen sanoi.
- Mites se on mahdollista? toinen ihmetteli.
Hetken oli hiljaista ja sitten kuului hiljainen ääni:
- Sillä on aikavaltikka.
Leo, Don ja Karai katsoivat toisiaan.
Kommentoikaa pliis

hyppääks renee mukaan tuli vaan mieleen, koska aikavaltikka

Ei muuta kuin se valtikka ja musta Renee on vähän tyhmä. Jatkuu
Don katsoi Leoa ja tämä nyökkäsi. Heidän oli päästävä Ninjan tukikohtaan. Pojat nousivat ylös ja vetivät aseet esiin. He hiipivät varjoja apunaan lähelle vartijoita iskivät näiltä tajut kankaalle. Karai nousi myös esiin ja riensi lohikäärme ratsun luo.
- Okei. Nyt mentiin, Leo sanoi ja kolmikko kiipesi lohikäärmeen selkään.
Lohikäärme levitti siipensä ja lehahti lentoon
Kommentoikaa pliis

Mikey sanoi: "En ole." Raph sanoi: "Hyvä on."Hän kääntyi ja käveli pois. Hän lähti metsään siihen suuntaan, minne oli nähnyt Snown lähteneen. Hän seurasi Snown hajujälkeä pohjoiseen. Sanoit palaavasi ennen meitä. Missä olet?

Raph seurasi hajujälkeä aina pienelle aukiolle saakka, jossa oli hajusta päätellen ollut lintuparvi. Kun Raph käveli aukion keskelle, hän huomasi jäljen kaartuvan jyrkästi länteen. Lumi vahvisti asian: siinä oli länteen päin johtavat juoksujäljet. Mitä ihmettä?

Sitten Raph huomasi edessään liikettä. Aluskasvillisuus heilui puolelta toiselle, kun Roi juoksi Raphia päin kauhistunut ilme kasvoillaan. Roi jarrutti hänen eteensä jalat maassa liukuen. Raph kysyi: "Mikä hätänä?" Roi vastasi hengästyneenä: "Karhu hyökkäsi. Se iski yllättäen. Veli on liian peloissaan liikkuakseen." Raph kysyi pikaisesti: "Onko Snow kanssanne?" Roi nyökkäsi ja sanoi: "Hän on haavoittunut, mutta jatkaa taistelua. Hän käski minut. hakemaan apua."

Raphin ei tarvinnut kuunnella enempää. Hän rynnisti Roin tulosuuntaan ja huusi tälle: "juokse kotiin ja ilmoita muille!" Roi nyökkäsi ja juoksi kotia kohti. Raph juoksi minkä jaloistaan pääsi. Jos Snow oli haavoittunut, hän ei ehkä pysty taistelemaan täysillä voimillaan.

Raph kuuli jo karhun ärjyntää. Hän toivoi olevansa ajoissa paikalla. Kun Raph hyppäsi viimeisten puskien yli, hän näki, kun Snow hyppäsi pelottomasti karhun selkään. Karhu yritti epätoivoisesti saada Snown irti itsestään, mutta ei ylettynyt häneen. Karhu nousi takajaloilleen ja ravisteli isoa kehoaan. Snow joutui irrottamaan otteensa. Hän lensi muutaman metrin päähän Raphista. Nyt, kun Snow oli pysähtynyt, hän saattoi nähdä tämän vasemmassa kyljessään olevat ilkeät haavat.

Raph kysyi: "Tarvitsetko apua?" Snow säpsähti ja katsoi taakseen. Hänen katseensa täyttyi helpotuksesta. Snow sanoi: "Raph, ihanaa että tulit. Voisitko auttaa?" Raph nyökkäsi. Snow jatkoi: "Hyvä. Hyppää tuon karhun selkään, kun annan merkin."

Raph nyökkäsi ja lähti lähestymään karhua hiljaa. Karhu oli noussut takajaloilleen ja näytti nyt tuplasti isommalta. Se ei kuitenkaan pelottanut Raphia. Hän kulki karhun taakse, mutta karhu liikkui sen mukana suojaten näin omaa selkäänsä. En pääse kulkemaan sen taakse! Karhu alkoi lähestyä Raphia kynnet ilmassa heiluen.

Juuri, kun karhu oli vain muutaman metrin päässä Raphista, Snow hyppäsi karhun päälle ja puraisi sen päähän. Heti puraistuaan, Snow hyppäsi pois ja jäi murisemaan paikalleen. Karhu oli vihainen ja kääntyi Snowta päin kääntäen selkänsä Raphille. Raph huomasi tilaisuutensa tulleen ja iski. Hän upotti hampaansa syvälle karhun selkään, eikä aikonut päästää pienestä irti. Karhu alkoi huitoa käpäliään ympäriinsä ja yritti saada Raphin irti selästään. Sitten Snow hyppäsi salaman nopeasti kohti karhun kurkkua. Karhun yksi kynsi raapaisi Snown silmäkulmaa, mutta se ei pysäyttänyt häntä. Snown hampaat pureutuivat syvälle karhun kurkkuun ja karhu joutui pakokauhun valtaan. Se ei edes yrittänyt ravistaa irti vihollisiaan, kun se rynnisti metsään. Snow irrotti otteensa ensimmäisenä. Raph seurasi häntä pian sen jälkeen.

Raph katsoi, kun kauhistunut karhu juoksi tiehensä. Sitten Raph kääntyi ja käveli Snown luokse. Snow makasi lumessa noin 10 metrin päässä hänestä. Kun Raph oli lähietäisyydellä, Snow sanoi: "Kiitos, kun autoit. En olisi selviytynyt ilman sinua." Raph sanoi: "Älä turhaan kiittele. Olisin auttanut muutenkin, vaikka et olisi pyytänyt sitä." Snow sanoi: "Niin kai sitten." Snow nousi ja käveli takaisin päin. Hän sanoi: "Tule. Mennään rauhoittelemaan Chibiä. Hän on täysin poissa tolaltaan."

Raph seurasi Snowta pienen pusikon luokse. Snow ryömi puoliksi sen alle ja sanoi: "Kaikki hyvin. Voit tulla ulos nyt." Snow ryömi ulos pensaasta. Raph näki, kun pieni oranssi pää kurkisti pensaan alta ja sanoi: "O-oletko täysin varma? E-ettei se vain ole palannut?" Snow nyökkäsi ja sanoi: "Se karhu ei palaa tänne vähään aikaan." Chibi näytti hieman rentoutuneemmalta, mutta oli silti varuillaan, eikä tullut ulos pensaasta.

He odottivat pensaan vieressä siihen asti, kunnes Leo, Venus ja Roi olivat löytäneet paikalle. Chibi oli heidät nähtyään suoraan hypännyt emonsa suojiin ja hukkunut nuolaisuihin. Kotimatkalla Raph oli antanut tukea Snowlle, koska tämän kyljessä olevat haavat olivat haitanneet hänen kävelyään.

Pesässä Raph ja Snow olivat käpertyneet toistensa viereen. Raph sanoi: "Silmäkulmastasi vuotaa verta." Hän puhdisti haavan pikaisesti hellin nuolaisuin. Snow tönäisi Raphin leikkisästi pois ja sanoi: "Olet liian ylisuojelevainen." Sanoistaan huolimatta Raph näki Snown kasvoilla lempeän katseen. He laskivat päänsä käpäliensä päälle ja nukahtivat uneen.


VIHDOINKIN!!!!!!! Melkein surullista kun en enää oikein kirjota joka päivä. Mutta nyt lupaan yrittää saada entisen tahdin takasin.

TMNTfani! kirjoitti:Mikey sanoi: "En ole." Raph sanoi: "Hyvä on."Hän kääntyi ja käveli pois. Hän lähti metsään siihen suuntaan, minne oli nähnyt Snown lähteneen. Hän seurasi Snown hajujälkeä pohjoiseen. Sanoit palaavasi ennen meitä. Missä olet?

Raph seurasi hajujälkeä aina pienelle aukiolle saakka, jossa oli hajusta päätellen ollut lintuparvi. Kun Raph käveli aukion keskelle, hän huomasi jäljen kaartuvan jyrkästi länteen. Lumi vahvisti asian: siinä oli länteen päin johtavat juoksujäljet. Mitä ihmettä?

Sitten Raph huomasi edessään liikettä. Aluskasvillisuus heilui puolelta toiselle, kun Roi juoksi Raphia päin kauhistunut ilme kasvoillaan. Roi jarrutti hänen eteensä jalat maassa liukuen. Raph kysyi: "Mikä hätänä?" Roi vastasi hengästyneenä: "Karhu hyökkäsi. Se iski yllättäen. Veli on liian peloissaan liikkuakseen." Raph kysyi pikaisesti: "Onko Snow kanssanne?" Roi nyökkäsi ja sanoi: "Hän on haavoittunut, mutta jatkaa taistelua. Hän käski minut. hakemaan apua."

Raphin ei tarvinnut kuunnella enempää. Hän rynnisti Roin tulosuuntaan ja huusi tälle: "juokse kotiin ja ilmoita muille!" Roi nyökkäsi ja juoksi kotia kohti. Raph juoksi minkä jaloistaan pääsi. Jos Snow oli haavoittunut, hän ei ehkä pysty taistelemaan täysillä voimillaan.

Raph kuuli jo karhun ärjyntää. Hän toivoi olevansa ajoissa paikalla. Kun Raph hyppäsi viimeisten puskien yli, hän näki, kun Snow hyppäsi pelottomasti karhun selkään. Karhu yritti epätoivoisesti saada Snown irti itsestään, mutta ei ylettynyt häneen. Karhu nousi takajaloilleen ja ravisteli isoa kehoaan. Snow joutui irrottamaan otteensa. Hän lensi muutaman metrin päähän Raphista. Nyt, kun Snow oli pysähtynyt, hän saattoi nähdä tämän vasemmassa kyljessään olevat ilkeät haavat.

Raph kysyi: "Tarvitsetko apua?" Snow säpsähti ja katsoi taakseen. Hänen katseensa täyttyi helpotuksesta. Snow sanoi: "Raph, ihanaa että tulit. Voisitko auttaa?" Raph nyökkäsi. Snow jatkoi: "Hyvä. Hyppää tuon karhun selkään, kun annan merkin."

Raph nyökkäsi ja lähti lähestymään karhua hiljaa. Karhu oli noussut takajaloilleen ja näytti nyt tuplasti isommalta. Se ei kuitenkaan pelottanut Raphia. Hän kulki karhun taakse, mutta karhu liikkui sen mukana suojaten näin omaa selkäänsä. En pääse kulkemaan sen taakse! Karhu alkoi lähestyä Raphia kynnet ilmassa heiluen.

Juuri, kun karhu oli vain muutaman metrin päässä Raphista, Snow hyppäsi karhun päälle ja puraisi sen päähän. Heti puraistuaan, Snow hyppäsi pois ja jäi murisemaan paikalleen. Karhu oli vihainen ja kääntyi Snowta päin kääntäen selkänsä Raphille. Raph huomasi tilaisuutensa tulleen ja iski. Hän upotti hampaansa syvälle karhun selkään, eikä aikonut päästää pienestä irti. Karhu alkoi huitoa käpäliään ympäriinsä ja yritti saada Raphin irti selästään. Sitten Snow hyppäsi salaman nopeasti kohti karhun kurkkua. Karhun yksi kynsi raapaisi Snown silmäkulmaa, mutta se ei pysäyttänyt häntä. Snown hampaat pureutuivat syvälle karhun kurkkuun ja karhu joutui pakokauhun valtaan. Se ei edes yrittänyt ravistaa irti vihollisiaan, kun se rynnisti metsään. Snow irrotti otteensa ensimmäisenä. Raph seurasi häntä pian sen jälkeen.

Raph katsoi, kun kauhistunut karhu juoksi tiehensä. Sitten Raph kääntyi ja käveli Snown luokse. Snow makasi lumessa noin 10 metrin päässä hänestä. Kun Raph oli lähietäisyydellä, Snow sanoi: "Kiitos, kun autoit. En olisi selviytynyt ilman sinua." Raph sanoi: "Älä turhaan kiittele. Olisin auttanut muutenkin, vaikka et olisi pyytänyt sitä." Snow sanoi: "Niin kai sitten." Snow nousi ja käveli takaisin päin. Hän sanoi: "Tule. Mennään rauhoittelemaan Chibiä. Hän on täysin poissa tolaltaan."

Raph seurasi Snowta pienen pusikon luokse. Snow ryömi puoliksi sen alle ja sanoi: "Kaikki hyvin. Voit tulla ulos nyt." Snow ryömi ulos pensaasta. Raph näki, kun pieni oranssi pää kurkisti pensaan alta ja sanoi: "O-oletko täysin varma? E-ettei se vain ole palannut?" Snow nyökkäsi ja sanoi: "Se karhu ei palaa tänne vähään aikaan." Chibi näytti hieman rentoutuneemmalta, mutta oli silti varuillaan, eikä tullut ulos pensaasta.

He odottivat pensaan vieressä siihen asti, kunnes Leo, Venus ja Roi olivat löytäneet paikalle. Chibi oli heidät nähtyään suoraan hypännyt emonsa suojiin ja hukkunut nuolaisuihin. Kotimatkalla Raph oli antanut tukea Snowlle, koska tämän kyljessä olevat haavat olivat haitanneet hänen kävelyään.

Pesässä Raph ja Snow olivat käpertyneet toistensa viereen. Raph sanoi: "Silmäkulmastasi vuotaa verta." Hän puhdisti haavan pikaisesti hellin nuolaisuin. Snow tönäisi Raphin leikkisästi pois ja sanoi: "Olet liian ylisuojelevainen." Sanoistaan huolimatta Raph näki Snown kasvoilla lempeän katseen. He laskivat päänsä käpäliensä päälle ja nukahtivat uneen.


VIHDOINKIN!!!!!!! Melkein surullista kun en enää oikein kirjota joka päivä. Mutta nyt lupaan yrittää saada entisen tahdin takasin.

Awww ! Tää on niin ihana stoori. Jatka ja äkkiä

Jatkuu
Monta tuntia myöhemmin pojat ja Karai saapuivat Pimeyden vuorille. Kolmikko lensi lohikäärmellä sisälle luolaan ja käytävää pitkin eteenpäin. Ensimmäisessä luolassa oli aseitaan hiovia salamurhaajia. Kukaan ei nostanut katsetaan työstään eikä siis huomannut lohikäärmeen selässä lentävää kolmea sankaria.
Kommentoikaa pliis

Ninjatar kirjoitti:Jatkuu
Monta tuntia myöhemmin pojat ja Karai saapuivat Pimeyden vuorille. Kolmikko lensi lohikäärmellä sisälle luolaan ja käytävää pitkin eteenpäin. Ensimmäisessä luolassa oli aseitaan hiovia salamurhaajia. Kukaan ei nostanut katsetaan työstään eikä siis huomannut lohikäärmeen selässä lentävää kolmea sankaria.
Kommentoikaa pliis

they are sneaky Little bitch... En osaa kirjottaa, mutta kuitenkin. Ne on sokeita

Kiva et tykkäät . Jatkuu
Seuraavassa luolassa oli örkkejä jotka varustelivat katapultteja hyökkäysvalmiuteen. Lohikäärme lensi luolan halki ilman mitään reaktiota. Kolmannessa luolassa oli lohikäärmeitä. Lohikäärme laskeutui luolan lattialle ja sankarit laskeutuivat sen selästä.
Kommentoikaa pliis

Ninjatar kirjoitti:Kiva et tykkäät . Jatkuu
Seuraavassa luolassa oli örkkejä jotka varustelivat katapultteja hyökkäysvalmiuteen. Lohikäärme lensi luolan halki ilman mitään reaktiota. Kolmannessa luolassa oli lohikäärmeitä. Lohikäärme laskeutui luolan lattialle ja sankarit laskeutuivat sen selästä.
Kommentoikaa pliis

ne loharitkaan ei varmaan reagoi myöskään... Mutta aina voi olla vääräässä tein tmntfanin susista animaation käykää vilkasee:D:D:D:D:D:D:D

http://rittomtmnt.deviantart.com/art/4-wolves-running-536415224

Kiva et tykkäät . Muuten tosi upee kuva . Jatkuu
- Tästä eteenpäin meidän on kai liikuttava jalkaisin, Leo totesi.
Muut nyökkäilivät ja he lähtivät liikkelle. Luolan toisella laidalla olevaa ovea vahti lohikäärme.
- Ton ohi on päästävä, Don mutisi.
Hän lausui hiljaa loitsun ja muutti sankarit näkymättömiksi.
Kommentoikaa pliis

I'm back^^ !!!! XDXD Sori ku en oo kirjottanut ikuisuuteen, mutta mun pitää pistää nää asiat tasapainoon:

- Tmntfoorumi
- Deviantart
- Suden katse (roolipeli)

Joten älkää tappako mua jos kirjottaminen jää "vähän" takaalalle.

Mut jatkuu Donista<3

Don, April ja Casey olivat hämärän tullen hiomassa strategiaansa. Casey oli muussa mussuttamassa ateriaansa, jonka oli ns. Hetki sitten saanut ja välillä ehdotti vaihtoehtojaan haukkausten välissä. He suunnittelivat koko yön ja saivat aikaiseksi suunnitelman joka otettaisiin käyttöön seuraavana päivänä...

Heh en kerro mikä se suunnitelma onXD

Tmnt kirjoitti:I'm back^^ !!!! XDXD Sori ku en oo kirjottanut ikuisuuteen, mutta mun pitää pistää nää asiat tasapainoon:

- Tmntfoorumi
- Deviantart
- Suden katse (roolipeli)

Joten älkää tappako mua jos kirjottaminen jää "vähän" takaalalle.

Mut jatkuu Donista<3

Don, April ja Casey olivat hämärän tullen hiomassa strategiaansa. Casey oli muussa mussuttamassa ateriaansa, jonka oli ns. Hetki sitten saanut ja välillä ehdotti vaihtoehtojaan haukkausten välissä. He suunnittelivat koko yön ja saivat aikaiseksi suunnitelman joka otettaisiin käyttöön seuraavana päivänä...

Heh en kerro mikä se suunnitelma onXD

Tosi kiva pätkä

Jatkuu
He hiipivät hiljaa ovea kohti kun lohikäärme äkkiä nosti päänsä ja nuuhki ilmaa. Se murisi. Samassa se heilautti häntäänsä ja onnistui taklaamaan Leon ja Karain. Loitsu raukesi ja paljasti kaksikon. Lohikäärme näytti ensin pöllämystyneeltä ja hyökkäsi sitten suoraan kohti. Leo ja Karai nappasivat miekkansa.
- Me pidetään tää otus kiireisenä! Hae sä se valtikka! Leo huusi.
Don nyökkäsi ja juoksi ovelle jonka lohikäärme oli jättänyt vartioimatta. Hän harppoi portaita kolme askelmaa kerrallaan ja pääsi lopulta ylös.
Kommentoikaa pliis

Ninjatar kirjoitti:Jatkuu
He hiipivät hiljaa ovea kohti kun lohikäärme äkkiä nosti päänsä ja nuuhki ilmaa. Se murisi. Samassa se heilautti häntäänsä ja onnistui taklaamaan Leon ja Karain. Loitsu raukesi ja paljasti kaksikon. Lohikäärme näytti ensin pöllämystyneeltä ja hyökkäsi sitten suoraan kohti. Leo ja Karai nappasivat miekkansa.
- Me pidetään tää otus kiireisenä! Hae sä se valtikka! Leo huusi.
Don nyökkäsi ja juoksi ovelle jonka lohikäärme oli jättänyt vartioimatta. Hän harppoi portaita kolme askelmaa kerrallaan ja pääsi lopulta ylös.
Kommentoikaa pliis

Jeee... Doni saa olla action hero/superstar<3

Kiva et tykkäät . Jatkuu .
Portaiden päässä oli valtava luola. Sen keskellä oli valtava kivinen valtaistuin ja sen edessä oli koroke jolla oli aikavaltikka. Ninja seisoi kivien peilin edessä ja tuntui puhuvan jonkun kanssa. Don hiipi hiljaa kohti aikavaltikkaa. Ninja puhui peilin kautta sisälleen juuttuneelle Drakolle.
- Pari päivää vielä ja meillä on varjojen viitta on meidän, Ninja sanoi.
- Parasta olisi jos aiomme päästä valtaan...mitä, Drakon kuvajainen sanoi huomatessaan Donin.
Kommentoikaa pliis

Ninjatar kirjoitti:Kiva et tykkäät . Jatkuu .
Portaiden päässä oli valtava luola. Sen keskellä oli valtava kivinen valtaistuin ja sen edessä oli koroke jolla oli aikavaltikka. Ninja seisoi kivien peilin edessä ja tuntui puhuvan jonkun kanssa. Don hiipi hiljaa kohti aikavaltikkaa. Ninja puhui peilin kautta sisälleen juuttuneelle Drakolle.
- Pari päivää vielä ja meillä on varjojen viitta on meidän, Ninja sanoi.
- Parasta olisi jos aiomme päästä valtaan...mitä, Drakon kuvajainen sanoi huomatessaan Donin.
Kommentoikaa pliis

voin sanoa/kirjottaa v
Ain yhden sanan... BUSTED!!

Kiva et tykkäät . Jatkuu
- Valtikka yritetään varastaa! Drako karjaisi.
Ninja kääntyi ympäri. Don tajusi tulleensa huomatuksi.
- Voihan vesilisko. Pahuksen peili. Se paljasti mut, hän ajatteli samalla kun näkymättömyysloitsu raukesi.
Ninja muuttui lohikäärmeeksi ja syöksyi kohti Donia. Don onnistui juuri ja juuri väistämään ja nappasi aikavaltikan korokkeelta. Hän säntäsi takaisin portaisiin ja juoksi täyttä vauhtia alas
Kommentoikaa pliis

Hyviä uutisia: EN OLE KUOLLUT! JEE! Enkä kyllä ajatellut lopettaa tätä, jos se siltä näytti. Tarvitsin vain hiukan intoa lisää. Mutta eiköhän jatketa.

Karhun kynnet hipoivat pienen pennun turkkia. Terävät mustat piikit lähestyivät hetki hetkeltä, eikä pentu pystynyt enää perääntymään pidemmälle. Hän oli loukussa tiheän pensaan alla, missä ei ollut pakotietä. Karhu ojensi käpäläänsä, jotta voisi raapaista pelokasta oranssia pentua. Juuri, kun kynnet olivat vain millien etäisyydellä pennun turkista, pentu heräsi.
Chibin siniset silmät hehkuivat pelkoa ja kauhua. Hän tärisi, vaikka hänellä ei ollut kylmä. Taas sama uni... Pentu nousi huterille jaloilleen ja käveli horjuen ulos luolasta. Hän tunsi, kuinka kylmä tuuli sai turkin aaltoilemaan ja nenän jäätymään. Hän kahlasi lumessa pienen aukion poikki ja ahtautui kahden pensaan välistä. Yö oli hiljainen. Lunta ei satanut, eikä tuuli tuivertanut kovaa. Chibin hengittäessä ulos, ilma hänen keuhkoistaan höyrystyi ja haihtui nopeasti olemattomiin. Lumi narskui mukavasti joka askeleella. Muiden eläinten ääniä ei kuulunut. Vain tuulen hento vihellys.
Chibi päätyi pian suuren pellon reunamille. Hän asteli vielä muutaman metrin keskemmälle peltoa ja istuutui kylmään lumeen. Pentu huokaisi ja kohotti katseensa tähtiin. Hän uppoutui kokonaan omiin ajatuksiinsa, eikä huomannut, että joku oli seurannut häntä. Se käveli kevein askelin Chibin taakse ja kysyi: "Mitäs sinä täällä teet?"
Chibi hätkähti ja kääntyi nopeasti ympäri. Tajutessaan, kuka tulija oli, hän rauhoittui. Chibi istuutui ja vastasi: "En mitään, isä."
Leo kävi makuulleen Chibin viereen ja kysyi: "Näitkö taas painajaista?" Isä tiesi hänet liian hyvin. Pentu nyökkäsi vaisusti. Leo sanoi: "Taasko? Chibi, se tapahtui kolme päivää sitten." Chibi kääntyi kohtaamaan Leon sinisen katseen ja sanoi: "Minä tiedän. Mutta..." Hän käänsi katseensa tassuihinsa ja jatkoi: "...En vain pysty ajattelemaan muuta. Olisin voinut kuolla. Kahdesti."
Leo nousi istumaan ja veti Chibin lähelleen. Isän lämpö tuntui rauhoittavalta. Hetkeen he eivät puhuneet mitään. He vain nauttivat toistensa läheisyydestä ja katselivat tummaa tähtitaivasta. Sitten Chibin kysymys rikkoi hiljaisuuden: "Isä, miksi olen näin säikky? Miksi pelkään näin paljon?" Leo vastasi: "Pelko kuuluu elämään. Siltä ei voi juosta karkuun tai piiloutua. Sen kanssa täytyy oppia elämään." Chibi kysyi: "Mutta entä jos en opi elämään sen kanssa?" Leo vastasi: "Turhaan huolit. Pelko tekee vahvemmaksi. Se on osa meitä." Chibi kysyi: "Mutta miten?" Leo käänsi päänsä ja katsoi häntä lempeästi ja sanoi: "Tulet kyllä näkemään sen ennemmin tai myöhemmin." Hän käänsi katseensa takaisin tähtiin.
Hetken aikaa oli taas hiljaista, kunnes Chibi kysyi uuden kysymyksen: "Miksi olen näin epäonninen. Ensin putosin jääkylmään veteen ja sitten karhu yritti syödä minut." Leo vastasi: "Jotkut voivat tulkita tuon epäonnena, mutta minä olen eri mieltä." Chibi oli hämmentynyt. Miten jääveteen putoaminen ja karhun hyökkäys voi olla onnekasta? Hän kysyi: "Mitä tarkoitat? Miten se voi olla onnea, kun karhu ja jäävesi hyppäävät niskaan?" Leo selitti: "Sinulla oli onnea, kun selvisit niistä kummastakin. Aikuinen susikaan ei kestä kylmässä vedessä kovin kauan, puhumattakaan pennusta. Moni aikuinen susi on kuollut karhun hyökkäyksessä." Chibi mietti noita sanoja hetken päässään ja sitten sanoi: "En siltikään ymmärrä." Leo sanoi: "Ymmärrät kyllä vanhempana."
Leo laskeutui toistamiseen lumeen. Nuori Chibi kömpi isänsä päälle ja kysyi tuolta: "Oletko sinä pelännyt koskaan mitään?" Leo huokaisi ja sanoi: "Tietenkin. Olin pentuna melkein yhtä säikky kuin sinä." Chibi ei voinut uskoa korviaan. Ei hänen isänsä pelännyt mitään! Hän kysyi: "Mitä sinä pelkäsit eniten?" Leo vastasi: "Ennen emoni kuolemaa pelkäsi eniten ukkosta, niin kuin moni muukin samanikäinen pentu. Emoni kuoleman jälkeen pahin pelkoni, joka varjostaa minua edelleen, on että johdattaisin omat läheiseni harhateille ja se, että heille tapahtuisi jotain kamalaa. Mutta se siitä aiheesta."
Leo nousi jaloilleen ja ravisteli lumet pois turkiltaan. Ravistus sai Chibin tippumaan hänen selästään ja pentu lennähti pää edellä hankeen. Hän nosti päänsä pois hangesta ja ravisteli itseään. Leo kysyi: "Oletko kunnossa?" Chibi nyökkäsi. Leo käveli hänen luokseen ja tönäisi tuon tulosuuntaan. Hän sanoi: "Lähdetään takaisin kotiin." Isän kanssa keskustelu oli rauhoittanut hänen mieltään. Chibi hyppeli kevein askelin takaisin kotia kohti. Niin kevyeltä hän ei ole itseään tuntenut pitkään aikaan.
Heidän saavuttua takaisin lämpimään ja pimeään kotiluolaan, Chibi tunsi itsensä hyvin väsyneeksi. Hän meni takaisin emon viereen ja käpertyi pieneksi keräksi pehmeän sammaleen päälle. Hän sulki silmänsä ja vaelsi unen syövereihin. Tänä yönä hän ei näkisi samaa painajasta, joka on vainonnut häntä pitkän aikaa. Tänä yönä hän saisi nukkua rauhassa.

TMNTfani! kirjoitti:Hyviä uutisia: EN OLE KUOLLUT! JEE! Enkä kyllä ajatellut lopettaa tätä, jos se siltä näytti. Tarvitsin vain hiukan intoa lisää. Mutta eiköhän jatketa.

Karhun kynnet hipoivat pienen pennun turkkia. Terävät mustat piikit lähestyivät hetki hetkeltä, eikä pentu pystynyt enää perääntymään pidemmälle. Hän oli loukussa tiheän pensaan alla, missä ei ollut pakotietä. Karhu ojensi käpäläänsä, jotta voisi raapaista pelokasta oranssia pentua. Juuri, kun kynnet olivat vain millien etäisyydellä pennun turkista, pentu heräsi.
Chibin siniset silmät hehkuivat pelkoa ja kauhua. Hän tärisi, vaikka hänellä ei ollut kylmä. Taas sama uni... Pentu nousi huterille jaloilleen ja käveli horjuen ulos luolasta. Hän tunsi, kuinka kylmä tuuli sai turkin aaltoilemaan ja nenän jäätymään. Hän kahlasi lumessa pienen aukion poikki ja ahtautui kahden pensaan välistä. Yö oli hiljainen. Lunta ei satanut, eikä tuuli tuivertanut kovaa. Chibin hengittäessä ulos, ilma hänen keuhkoistaan höyrystyi ja haihtui nopeasti olemattomiin. Lumi narskui mukavasti joka askeleella. Muiden eläinten ääniä ei kuulunut. Vain tuulen hento vihellys.
Chibi päätyi pian suuren pellon reunamille. Hän asteli vielä muutaman metrin keskemmälle peltoa ja istuutui kylmään lumeen. Pentu huokaisi ja kohotti katseensa tähtiin. Hän uppoutui kokonaan omiin ajatuksiinsa, eikä huomannut, että joku oli seurannut häntä. Se käveli kevein askelin Chibin taakse ja kysyi: "Mitäs sinä täällä teet?"
Chibi hätkähti ja kääntyi nopeasti ympäri. Tajutessaan, kuka tulija oli, hän rauhoittui. Chibi istuutui ja vastasi: "En mitään, isä."
Leo kävi makuulleen Chibin viereen ja kysyi: "Näitkö taas painajaista?" Isä tiesi hänet liian hyvin. Pentu nyökkäsi vaisusti. Leo sanoi: "Taasko? Chibi, se tapahtui kolme päivää sitten." Chibi kääntyi kohtaamaan Leon sinisen katseen ja sanoi: "Minä tiedän. Mutta..." Hän käänsi katseensa tassuihinsa ja jatkoi: "...En vain pysty ajattelemaan muuta. Olisin voinut kuolla. Kahdesti."
Leo nousi istumaan ja veti Chibin lähelleen. Isän lämpö tuntui rauhoittavalta. Hetkeen he eivät puhuneet mitään. He vain nauttivat toistensa läheisyydestä ja katselivat tummaa tähtitaivasta. Sitten Chibin kysymys rikkoi hiljaisuuden: "Isä, miksi olen näin säikky? Miksi pelkään näin paljon?" Leo vastasi: "Pelko kuuluu elämään. Siltä ei voi juosta karkuun tai piiloutua. Sen kanssa täytyy oppia elämään." Chibi kysyi: "Mutta entä jos en opi elämään sen kanssa?" Leo vastasi: "Turhaan huolit. Pelko tekee vahvemmaksi. Se on osa meitä." Chibi kysyi: "Mutta miten?" Leo käänsi päänsä ja katsoi häntä lempeästi ja sanoi: "Tulet kyllä näkemään sen ennemmin tai myöhemmin." Hän käänsi katseensa takaisin tähtiin.
Hetken aikaa oli taas hiljaista, kunnes Chibi kysyi uuden kysymyksen: "Miksi olen näin epäonninen. Ensin putosin jääkylmään veteen ja sitten karhu yritti syödä minut." Leo vastasi: "Jotkut voivat tulkita tuon epäonnena, mutta minä olen eri mieltä." Chibi oli hämmentynyt. Miten jääveteen putoaminen ja karhun hyökkäys voi olla onnekasta? Hän kysyi: "Mitä tarkoitat? Miten se voi olla onnea, kun karhu ja jäävesi hyppäävät niskaan?" Leo selitti: "Sinulla oli onnea, kun selvisit niistä kummastakin. Aikuinen susikaan ei kestä kylmässä vedessä kovin kauan, puhumattakaan pennusta. Moni aikuinen susi on kuollut karhun hyökkäyksessä." Chibi mietti noita sanoja hetken päässään ja sitten sanoi: "En siltikään ymmärrä." Leo sanoi: "Ymmärrät kyllä vanhempana."
Leo laskeutui toistamiseen lumeen. Nuori Chibi kömpi isänsä päälle ja kysyi tuolta: "Oletko sinä pelännyt koskaan mitään?" Leo huokaisi ja sanoi: "Tietenkin. Olin pentuna melkein yhtä säikky kuin sinä." Chibi ei voinut uskoa korviaan. Ei hänen isänsä pelännyt mitään! Hän kysyi: "Mitä sinä pelkäsit eniten?" Leo vastasi: "Ennen emoni kuolemaa pelkäsi eniten ukkosta, niin kuin moni muukin samanikäinen pentu. Emoni kuoleman jälkeen pahin pelkoni, joka varjostaa minua edelleen, on että johdattaisin omat läheiseni harhateille ja se, että heille tapahtuisi jotain kamalaa. Mutta se siitä aiheesta."
Leo nousi jaloilleen ja ravisteli lumet pois turkiltaan. Ravistus sai Chibin tippumaan hänen selästään ja pentu lennähti pää edellä hankeen. Hän nosti päänsä pois hangesta ja ravisteli itseään. Leo kysyi: "Oletko kunnossa?" Chibi nyökkäsi. Leo käveli hänen luokseen ja tönäisi tuon tulosuuntaan. Hän sanoi: "Lähdetään takaisin kotiin." Isän kanssa keskustelu oli rauhoittanut hänen mieltään. Chibi hyppeli kevein askelin takaisin kotia kohti. Niin kevyeltä hän ei ole itseään tuntenut pitkään aikaan.
Heidän saavuttua takaisin lämpimään ja pimeään kotiluolaan, Chibi tunsi itsensä hyvin väsyneeksi. Hän meni takaisin emon viereen ja käpertyi pieneksi keräksi pehmeän sammaleen päälle. Hän sulki silmänsä ja vaelsi unen syövereihin. Tänä yönä hän ei näkisi samaa painajasta, joka on vainonnut häntä pitkän aikaa. Tänä yönä hän saisi nukkua rauhassa.

Aaawww! Tää oli tajuttoman söpöä . Voi pikku Chibiä

Jatkuu .
Don juoksi portaita alas tajuten lohikäärme Ninjan roikkuvan yhä karjuen kintereillään. Leo ja Karai käänsivät katseensa solasta ulos säntäävään Doniin.
- Mulla on valtikka. Mitä jos otettais hatkat? hän kysäisi.
Leo nyökkäsi ja loikkasi Karain kanssa päihittämänsä lohikäärmeen selkään. Don juoksi kohti lohikäärmettä ja sai otteen Leon ojentamasta kädestä juuri ennen kuin Ninja ehti saada hänet hampaisiinsa. Lohikäärme lensi täyttä vauhtia ulos luolasta Ninja perässään.
Kommentoikaa pliis:D

Ninjatar kirjoitti:Jatkuu .
Don juoksi portaita alas tajuten lohikäärme Ninjan roikkuvan yhä karjuen kintereillään. Leo ja Karai käänsivät katseensa solasta ulos säntäävään Doniin.
- Mulla on valtikka. Mitä jos otettais hatkat? hän kysäisi.
Leo nyökkäsi ja loikkasi Karain kanssa päihittämänsä lohikäärmeen selkään. Don juoksi kohti lohikäärmettä ja sai otteen Leon ojentamasta kädestä juuri ennen kuin Ninja ehti saada hänet hampaisiinsa. Lohikäärme lensi täyttä vauhtia ulos luolasta Ninja perässään.
Kommentoikaa pliis:D  

Täpärä pelastuminen ja pako.

Holly heräsi auringon säteiden osuessa hänen silmiinsä. Hän aukaisi väsyneet silmänsä ja nosti päänsä ylös. Pentu muuttui heti innokkaaksi, kun tämä muisti, mitä heidän pitäisi tänään tehdä. Leo oli luvannut viedä heidät metsästämään.

Holly nousi seisomaan, venytteli ja katsoi nukkuvia sisaruksiaan. Kukin nukkui sikeästi lähellä toisiaan emon vierellä. Holly ei viitsinyt häiritä kenenkään unia, joten hän päätti lähteä luolansuulle katsomaan ympäristöä. Vanhan lumen päälle oli satanut kerros uutta puuterimaista lunta. Puiden oksat olivat saaneet kauniin valkoisen lumikerroksen. Lumessa näkyi myös jäniksen jättämät jäljet, mutta ne olivat jo vanhat.

Holly näki sivusilmillään jonkin liikkuvan. Hän katsoi oikealle ja näki, että hänen isänsä häntä liikkui hieman. Leon silmät eivät kuitenkaan olleet auki. Holly laskeutui saalistusasentoon. He olivat menossa saalistamaan. Miksei harjoittelisi vaanimista ennen sitä? Hän hiipi niin äänettömästi, kuin ikinä pystyikään, ja lähestyi liikkuvaa hännänpäätä. Hollyn ollessa vajaan metrin päässä, hän päätti hyökätä. Hän jännitti takajalkansa ja hyppäsi häntää kohti.

Hänen ollessa enää vain muutaman sentin päässä hännänpäästä, Leo nosti häntänsä ilmaan ja Holly tömähti maahan. Hän nousi ja ravisteli itseään. Hän nosti päänsä ja näki Leon katsovan häntä lempeällä sinisellä katseellaan. Holly kysyi: "Olitko hereillä koko ajan?" Leo vastasi: "En. Mutta kuulin askeleesi. Oma häntäsi taisi myös hipaista nenääni." Holly katsoi isäänsä hieman nolostuneena ja kysyi: "Minulla on siis vielä paljon opittavaa?" Leo nyökkäsi nopeasti ja nousi venyttelemään. Hän sanoi Hollylle: "Käy herättämässä sisaruksesi. Lähdetään metsälle."

Holly hyppi iloisena takaisin muiden luokse. Hän puski Roin kylkeen, jotta tuo heräisi. Harmaa pentu nosti uneliaan päänsä ja kysyi: "Mitä nyt?" Holly vastasi: "Isä vie meidät metsälle. Nopeasti nyt, ettei hän mene ilman meitä." Roi nousi ja alkoi herätellä muita. Holly kuuli ja huomasi, että heidän äitinsä oli myös herännyt. Tuo nosti päänsä ja kysyi: "Mihin te olette menossa näin aikaisin aamulla?" Holly vastasi ylpeästi: "Isä vie meidät metsälle." Venus käänsi katseensa hetkeksi Leoon ja sanoi sitten: "Hyvä on. Pitäkää hauskaa." Holly vastasi kävelleessään muiden perässä luolansuulle: "Kyllä pidetään."

Leo odotti heitä ulkona lähellä luolansuuta. Lumihanki oli heidän kokoisilleen hiukan syvä. Leo nousi ja nyökkäsi päätään merkiksi lähteä. Hollylla oli muiden sisarustensakin tavoin vaikeuksia syvässä lumessa. Leo huomasi tuon ja sanoi: "Kulkekaa omissa jalanjäljissäni. Siinä on helpompi kävellä."

Holly kahlasi tiensä isän jättämään pieneen polkuun. Lunta oli siinä hieman vähemmän kuin muualla. Se teki kävelemisestä tuplasti helpompaa. He aloittivat pienen vaelluksensa. Leo oli tietenkin kärjessä, häntä seurasi Roi, Holly itse oli seuraava, sitten tuli Chibi ja viimeisenä käveli Hope. Roi käänsi päätään ja sanoi muille: "Eikö tämä olekin hienoa?" Holly ja Hope nyökkäsivät, mutta Chibi epäröi hieman. Tuo sanoi: "En tiedä. Entä jos törmäämme kettuun tai karhuun?" Hope tönäisi Chibiä hieman ja sanoi: "Isä kyllä ajaa sen pois. Lakkaa murehtimasta turhia."

He saapuivat pian eräälle toiselle aukiolle. Leo pysähtyi sen keskellä ja istuutui kylmään lumeen. Hän sanoi: "Opetan teille nyt, miten lähestytään saalista äänettömästi. Narskuva lumi tekee oppimisesta hieman hankalampaa, mutta uskon tiedän pystyvän siihen." Juuri, kun Leo oli näyttämässä heille miten vaanitaan, Holly kuuli takanaan jonkun lähestyvän. Hän kääntyi ja yritti nähdä, mikä heitä lähestyi. Hän helpottui, kun tulija ei ollutkaan mikään vihollinen. Setä Raph ja Snow olivat tulleet heidän mukaansa. Leo kysyi: "Mikä teidät tänne tuo?" Snow vastasi: "Tulimme auttamaan. Emme uskoneet sinun pärjäävän neljän villin pennun kanssa." Holly vilkaisi salaa isäänsä ja tuo näytti olevan hieman kiitollinen. Tuo sanoi: "Kiitos. Apua täällä kaivattikin."

Aikuiset näyttivät vielä, miten vaanitaan saaliin lähelle ja miten kannattaa hyökätä. Holly katsoi silmä tarkkana heidän puuhia ka yritti painaa muistiinsa kaiken sen, minkä he olivat opettaneet. Leo sanoi: "Raph. Ota mukaasi Roi ja Hope. Lähdette kokeilemaan onneanne pohjoiseen. Snow, ota sinä Holly ja menkää länteen." Holly oli tyytyväinen isänsä valintaan. Hän oli alkanut pitää tuosta uudesta sudesta. Snow oli lempeä ja mukava ja hän oli hiljattain pelastanut Chibin hengen. Leo jatkoi: "Minä ja Chibi lähdemme sitten yhdessä itään."

Holly hyppeli hangessa Snown vierelle. Snow katsoi häntä ja kysyi: "Oletko valmis?" Holly nyökkäsi ja he lähtivät yhdessä kävelemään pois aukiolta. Hän käveli Snown jalanjäljissä ja seurasi tuota tiukasti perässä. He pysähtyivät suuren kiven luona, jossa Snow kysyi: "Katsotaan, osaatko havaita saaliin ilman näkyviä jälkiä." Holly keskittyi kuuntelemaan. Hän kuuli ainoastaan tuulen hiljaisen vihellyksen ja harvojen lintujen laulun. Hän yritti nähdä saaliin, muttei havainnut ensimmäistäkään liikettä aluskasvillisuudessa. Hän siirtyi nyt viimeiseen aistiinsa. Hänen nenäänsä tarttui heti tuore hiiren tuoksu sekä vanha oravan haju. Hän etsi vielä, mistä suunnasta hiiren haju lähti. Hän sanoi: "Haistan hiiren. Se on tässä lähellä." Hän katsoi Snowta, joka nyökkäsi vastaukseksi. Tuo sanoi: "Voit nyt yrittää pyydystää sen. Kunhan teet niin, kuin opetimme, uskon sinun pärjäävän ihan hyvin." Snown kannustavat sanat toivat häneen lisää itsevarmuutta ja hän lähti vaanimaan.

Holly kulki lähes äänettömästi eteen päin kohti pahaa aavistamatonta hiirtä. Pian hän saattoi nähdä hiiren ruskean turkin. Hän otti vielä muutaman askeleen eteen päin, kunnes oli tarpeeksi lähellä hyökkäykseen. Holly jännitti jalkansa ja hyökkäsi. Hiiri huomasi hänet, mutta oli jo myöhäistä. Hollyn pienet hampaat tarttuivat hiiren selkään. Hän tappoi saaliinsa nopeasti puremalla selkärangan poikki. Hän pudotti juuritapetun saaliinsa ja katsoi sitä silmät kiiluen. Hän oli onnistunut saamaan ensimmäisen saaliinsa!

TMNTfani! kirjoitti:Holly heräsi auringon säteiden osuessa hänen silmiinsä. Hän aukaisi väsyneet silmänsä ja nosti päänsä ylös. Pentu muuttui heti innokkaaksi, kun tämä muisti, mitä heidän pitäisi tänään tehdä. Leo oli luvannut viedä heidät metsästämään.

Holly nousi seisomaan, venytteli ja katsoi nukkuvia sisaruksiaan. Kukin nukkui sikeästi lähellä toisiaan emon vierellä. Holly ei viitsinyt häiritä kenenkään unia, joten hän päätti lähteä luolansuulle katsomaan ympäristöä. Vanhan lumen päälle oli satanut kerros uutta puuterimaista lunta. Puiden oksat olivat saaneet kauniin valkoisen lumikerroksen. Lumessa näkyi myös jäniksen jättämät jäljet, mutta ne olivat jo vanhat.

Holly näki sivusilmillään jonkin liikkuvan. Hän katsoi oikealle ja näki, että hänen isänsä häntä liikkui hieman. Leon silmät eivät kuitenkaan olleet auki. Holly laskeutui saalistusasentoon. He olivat menossa saalistamaan. Miksei harjoittelisi vaanimista ennen sitä? Hän hiipi niin äänettömästi, kuin ikinä pystyikään, ja lähestyi liikkuvaa hännänpäätä. Hollyn ollessa vajaan metrin päässä, hän päätti hyökätä. Hän jännitti takajalkansa ja hyppäsi häntää kohti.

Hänen ollessa enää vain muutaman sentin päässä hännänpäästä, Leo nosti häntänsä ilmaan ja Holly tömähti maahan. Hän nousi ja ravisteli itseään. Hän nosti päänsä ja näki Leon katsovan häntä lempeällä sinisellä katseellaan. Holly kysyi: "Olitko hereillä koko ajan?" Leo vastasi: "En. Mutta kuulin askeleesi. Oma häntäsi taisi myös hipaista nenääni." Holly katsoi isäänsä hieman nolostuneena ja kysyi: "Minulla on siis vielä paljon opittavaa?" Leo nyökkäsi nopeasti ja nousi venyttelemään. Hän sanoi Hollylle: "Käy herättämässä sisaruksesi. Lähdetään metsälle."

Holly hyppi iloisena takaisin muiden luokse. Hän puski Roin kylkeen, jotta tuo heräisi. Harmaa pentu nosti uneliaan päänsä ja kysyi: "Mitä nyt?" Holly vastasi: "Isä vie meidät metsälle. Nopeasti nyt, ettei hän mene ilman meitä." Roi nousi ja alkoi herätellä muita. Holly kuuli ja huomasi, että heidän äitinsä oli myös herännyt. Tuo nosti päänsä ja kysyi: "Mihin te olette menossa näin aikaisin aamulla?" Holly vastasi ylpeästi: "Isä vie meidät metsälle." Venus käänsi katseensa hetkeksi Leoon ja sanoi sitten: "Hyvä on. Pitäkää hauskaa." Holly vastasi kävelleessään muiden perässä luolansuulle: "Kyllä pidetään."

Leo odotti heitä ulkona lähellä luolansuuta. Lumihanki oli heidän kokoisilleen hiukan syvä. Leo nousi ja nyökkäsi päätään merkiksi lähteä. Hollylla oli muiden sisarustensakin tavoin vaikeuksia syvässä lumessa. Leo huomasi tuon ja sanoi: "Kulkekaa omissa jalanjäljissäni. Siinä on helpompi kävellä."

Holly kahlasi tiensä isän jättämään pieneen polkuun. Lunta oli siinä hieman vähemmän kuin muualla. Se teki kävelemisestä tuplasti helpompaa. He aloittivat pienen vaelluksensa. Leo oli tietenkin kärjessä, häntä seurasi Roi, Holly itse oli seuraava, sitten tuli Chibi ja viimeisenä käveli Hope. Roi käänsi päätään ja sanoi muille: "Eikö tämä olekin hienoa?" Holly ja Hope nyökkäsivät, mutta Chibi epäröi hieman. Tuo sanoi: "En tiedä. Entä jos törmäämme kettuun tai karhuun?" Hope tönäisi Chibiä hieman ja sanoi: "Isä kyllä ajaa sen pois. Lakkaa murehtimasta turhia."

He saapuivat pian eräälle toiselle aukiolle. Leo pysähtyi sen keskellä ja istuutui kylmään lumeen. Hän sanoi: "Opetan teille nyt, miten lähestytään saalista äänettömästi. Narskuva lumi tekee oppimisesta hieman hankalampaa, mutta uskon tiedän pystyvän siihen." Juuri, kun Leo oli näyttämässä heille miten vaanitaan, Holly kuuli takanaan jonkun lähestyvän. Hän kääntyi ja yritti nähdä, mikä heitä lähestyi. Hän helpottui, kun tulija ei ollutkaan mikään vihollinen. Setä Raph ja Snow olivat tulleet heidän mukaansa. Leo kysyi: "Mikä teidät tänne tuo?" Snow vastasi: "Tulimme auttamaan. Emme uskoneet sinun pärjäävän neljän villin pennun kanssa." Holly vilkaisi salaa isäänsä ja tuo näytti olevan hieman kiitollinen. Tuo sanoi: "Kiitos. Apua täällä kaivattikin."

Aikuiset näyttivät vielä, miten vaanitaan saaliin lähelle ja miten kannattaa hyökätä. Holly katsoi silmä tarkkana heidän puuhia ka yritti painaa muistiinsa kaiken sen, minkä he olivat opettaneet. Leo sanoi: "Raph. Ota mukaasi Roi ja Hope. Lähdette kokeilemaan onneanne pohjoiseen. Snow, ota sinä Holly ja menkää länteen." Holly oli tyytyväinen isänsä valintaan. Hän oli alkanut pitää tuosta uudesta sudesta. Snow oli lempeä ja mukava ja hän oli hiljattain pelastanut Chibin hengen. Leo jatkoi: "Minä ja Chibi lähdemme sitten yhdessä itään."

Holly hyppeli hangessa Snown vierelle. Snow katsoi häntä ja kysyi: "Oletko valmis?" Holly nyökkäsi ja he lähtivät yhdessä kävelemään pois aukiolta. Hän käveli Snown jalanjäljissä ja seurasi tuota tiukasti perässä. He pysähtyivät suuren kiven luona, jossa Snow kysyi: "Katsotaan, osaatko havaita saaliin ilman näkyviä jälkiä." Holly keskittyi kuuntelemaan. Hän kuuli ainoastaan tuulen hiljaisen vihellyksen ja harvojen lintujen laulun. Hän yritti nähdä saaliin, muttei havainnut ensimmäistäkään liikettä aluskasvillisuudessa. Hän siirtyi nyt viimeiseen aistiinsa. Hänen nenäänsä tarttui heti tuore hiiren tuoksu sekä vanha oravan haju. Hän etsi vielä, mistä suunnasta hiiren haju lähti. Hän sanoi: "Haistan hiiren. Se on tässä lähellä." Hän katsoi Snowta, joka nyökkäsi vastaukseksi. Tuo sanoi: "Voit nyt yrittää pyydystää sen. Kunhan teet niin, kuin opetimme, uskon sinun pärjäävän ihan hyvin." Snown kannustavat sanat toivat häneen lisää itsevarmuutta ja hän lähti vaanimaan.

Holly kulki lähes äänettömästi eteen päin kohti pahaa aavistamatonta hiirtä. Pian hän saattoi nähdä hiiren ruskean turkin. Hän otti vielä muutaman askeleen eteen päin, kunnes oli tarpeeksi lähellä hyökkäykseen. Holly jännitti jalkansa ja hyökkäsi. Hiiri huomasi hänet, mutta oli jo myöhäistä. Hollyn pienet hampaat tarttuivat hiiren selkään. Hän tappoi saaliinsa nopeasti puremalla selkärangan poikki. Hän pudotti juuritapetun saaliinsa ja katsoi sitä silmät kiiluen. Hän oli onnistunut saamaan ensimmäisen saaliinsa!

Oi miten söpöä

Kiva et tykkäät . Jatkuu
Kolmikko lensi täyttä vauhtia ulos luolasta käytävään ja siitä suoraan seuraavaan luolaan. Örkit eivät kääntäneet päätään työstään vaikka Ninja lensi karjuen perässä. Seuraavassa luolassa alkoi tulla vaikeampaa sillä salamurhaajat olivat hyökkäysvalmiudessa. Leo yritti saada lohikäärmeen nousemaan korkeammalle mutta turhaan. Äkkiä lohikäärme avasi suunsa ja syöksi tulta. Salamurhaajat loikkasivat äkkiä pois alta ja lohikäärme lensi ulos pimeyden vuorilta.
Kommentoikaa pliis