kilppari rooli peli

"siksi inhoankin sinua..." jack oli samassa tarrannut leoa paidan rintamuksesta kiinni.
"jokainen hengenvetosi on myrkkyä minulle. jos et merkitsisi sandralle niin paljon, kaivaisin silmäsi päästäsi, niin ettei edes sandra ilkeäisi katsoa sinua päin. mutta sinulla on onni matkassasi kulta poika." jack irrotti otteensa leosta.
"olet riippuvainen hänestä, enemmän kuin hän sinusta. myönnä pois! et olisi noin kova ilman häntä vai olenko väärässä? kykenisitkö jo kohtaamaan silppurin?"

TOISAALLA

sandra silitteli harun tukkaa kuunnellessaan tytön itkua. vaikka sandran oma tilanne ei ollut paljon harun tilaa parempi, oli hänellä silti leo tukenaan. harulla...ei ollut ketään. sandra ei kyennyt edes käsittämään miltä tytöstä mahtoi tuntua. sandra yritti ymmärtää koroma ajatuksen juoksua. mitä tämän päässä liikkui? hän oli tuntenut tämän pitkään ja tämä oli aina inhonnut veljeään syvästi tämän tekojen takia. raykin oli vasta äskettäin kuollut..johtuiko tämä raystä? ensin oli mennyt melissa sitten ray. olivatko ne olleet koromalle liian isoja menetyksiä?

"Ei hätää Taro-san... Hän on kunnossa.." Kazuma sanoi selvästi jo rauhallisempana. "Miksi muuten hyökkäsitte meidän kimppuumme? Teitä sietäisi rankaista!!" poika sanoi, hieman äkäisenä. "Mutta sinä ja veljesi pääsette pälkähästä.. ainakin toistaiseksi.. Luvatkaa minulle, ettette ikinä petä minun tai isäni luottamusta!!" Kazuma pyysi.

" minä saan voimani läheisistäni, rohkeuteni heidän tuestaan " Leo sanoi kuulostaen jo loukkaantuneelta.
" ilman veljiäni ja Sandraa en seisoisi tässä nyt ja olen ylpeä voidessani myöntää sen "
Leo risti kätensä ja katsoi Jackiä pitkään. " sinä pidät minua heikkona, mutta minusta heikkous on jos ei kykene hakemaan läheisiltään tukea, Jack olet liian ylpeä voidaksesi myöntää...että sinä pelkäät jääväsi yksin? Syy miksi vihaat minua on koska pelkäät menettäväsi Sandran...Jack, onko Sandra todella ainut syy elossa olemiseesi? "

TOISAALLA

Haru tiesi...syy miksi hän kärsi hallusinaatioista ei ollut koska Haru ei ollut taistellut hetkeen...syy oli, että Harusta tuntui että hän oli taas yksin, kuin Haru olisi palannut takaisin sinne kellariin, hänestä tuntui kuin maailma olisi taas pimentynyt.

jack siristi silmiään koston haluisena.
"mokoma matelija...olet saanut aina kaiken liian helpolla. mitä sinä yksinäisyydestä mitään tiedät!!?" jack karjaisi painellen leon ohi pois huoneesta.

TOISAALLA

"haru, boris ei tule olemaan viimeinen viimeinen mies maan päällä," sandra sanoi hiljaa.
"vaikket nyt saisi häntä mielestäsi, ajallaan se tunne helpottaa." harun itku oli sydäntä raastavaa. hieman kauempana jack seurasi tapahtumia. Jack, onko Sandra todella ainut syy elossa olemiseesi? jack ravisteli päätään. miksi hän oli näin kaksi naamainen? hän halusi pitää sandran kaukana leosta, mutta se että halusiko enää sandraa itselleen niinkuin ennen. jack kyyristyi huoneen nurkkaan pää polviin nojaten.
"haru...anna jotain mistä kiinni saan. tuntuu kuin luisuisit otteestani..."

Mandy laskeutui jaloilleen kuin kissa ja hieraisi niskaansa. Sitten hän vilkaisi ylös pilvenpiirätäjän katolle. Hänen kannattaisi miettiä suunnitelmat uusikisi. Ainakin yksi oli varmaa. Nuo hyypiöt eivät saisi klooneja puolelleen.

//Muuten mis Leo ja muut on?//

// Harun asunnolla //

Leo huokaisi syvään ja sekoitteli hiuksiaan.
" miten kauan kestää ennenkuin kykenet jatkamaan elämääsi Jack.. " Leo mumisi surullisena.

TOISAALLA

Viimein Haru rauhoittui ja nyt tämä vain halasi Sandraa.
" anteeksi...jouduit näkemään minut tälläisenä " Haru sanoi heikosti avaamatta silmiään.
Itkeminen oli helpottanut tytön oloa huomattavasti, joten Haru kykeni miettimään taas järkevästi.

sandra hymyili tälle lempeästi.
"älä pyytele anteeksi. jokaisella on oikeus itkeä, kun on surullinen. en minäkään ole poikkeus ollut." sandra kuivasi hihallaan harun silmiä.
" tule, palataan sisälle. ilma alkaa viilentyä."

TOISAALLA

koroma kuunteli hiljaisuutta nojatessaan borista vasten. vampyyrin sykkimätön sydän sai koroma oman sydämmen kuulostamaan basson iskuilta.
"tämä ei voi jatkua näin..."koroma sanoi.
"on oltava tietyt säännöt, jos aijomme jatkaa..."

Norman käveli luutnantti Blaken kanssa kerrostalon sisälle ja koputti sitten oveen. Sitten hän käänsi katseensa Blakeen, ja taas koputti oveen. Ovea ei avattu. "Ei vastausta... Hukkaamme aikaa vain täällä..." Norman sanoi huokaisten raskaasti ja oli jo aikeissa lähteä. "Ehkä meidän silti kannattaisi käydä kurkkaamassa..." Blake totesi. "Siellä ei ole ketään kotona..." Norman selitti ja yllättäen Blake potkaisi oven hajalle. "Nyt on..." Blake hymähti. "En ole varma, onko tuo täysin laillista.." Norman huokaisi jälleen ja seurasi Blaken perässä. Huone oli hyvin pimeä ja seinällä oli paljon ristejä. "Näyttää siltä, että Nathaniel Williams on melko uskonnollinen kaveri..." Blake myönsi. "Me kysyimme häneltä pari kuukautta sitten, koska hän oli aiheuttanut häiriötä puistossa." Blake kertoi. "Hän oli sanonut, että oli kuullut ääniä.." Blake jatkoi. Kaksikko tutkivat huoneista johtolankoja. Ilman kenenkään huomaamatta, oli Nathaniel astellut sisään ja järkyttynyt. "Hyvä ajoitus, Nathaniel. Mies jota me etsimme..." Blake sanoi. "Armon enkelit ja ministerit, puolustaa meitä..." Nathaniel sanoi perääntyen pari askelta. "Olen agentti Norman Jayden, FBI:sta. Haluaisin kysyä muutamia kysymyksiä." Norman sanoi lähestyen Nathanielia. "Koska Jumala on minun todistajani, en ole tehnyt mitään. Olen syytön." Nathaniel sanoi. "Rentoudu, kukaan ei syytä sinua mistään. Haluamme vain puhua..." Norman sanoi rauhallisella äänellä. "Miksi kaikki krusifiksit? Pelkäätkö jotain?" Norman kysyi. "Tunti on lähellä ja Jumalan viha iskee miehet alas! Valmistaudun maailmanloppua varten.." Nathaniel vastasi. "Nathaniel, muistatko missä olit viime tiistaina klo 16:30?" Norman kysyi jälleen. "Täällä. Olin täällä... Rukoilin - koko päivän." Nathaniel vastasi. "Oliko joku sinun kanssasi?" Norman kysyi. "Ei... Ei, olin yksin." Nathaniel vastasi. "Entä äänet, Nathaniel?" Blake kysyi nyt puolestaan. "Kuuletko vielä ääniä?" Blake jatkoi. "Tiedämme kuka puhuu sinulle, emmekö tiedäkin, Nathaniel? Me molemmat tiedämme, kuka puhuu sinulle." Blake sanoi, alkaen kiertää Nathanielia ympäri. "Älä... puhu... siitä...!" Nathaniel sanoi. "Mitä hän sanoo sinulle, Nathaniel?" Blake ärsytti toista tahallaan. "Blake, mitä sinä teet?" Norman kysyi. "En voi puhua siitä... Sinä et saa puhua siitä!" Nathaniel huusi takaisin. "Hän määrää sinua etsimään uusia saaliita, niinhän?" Blake sanoi. "Nyt riittää! Jätä hänet rauhaan!" Norman käski. "Lisää ja lisää saaliita..." Blake totesi. "Ei... Älä mainitse sitä..." Nathaniel pyysi. "Te tuotte sen tänne..." Nathaniel sanoi. "Hän käski sinua menemään puistoon ja nappaamaan sen lapsen..." Blake sanoi. "Carter, oletko ihan seonnut!!" Norman huusi ja koitti mennä rauhoittamaan tilannetta, kunnes Blake kävi Nathanielin kimppuun, heittäen tuon lattialle. Kun Nathaniel nousi, hän vetäisi aseen esille ja osoitti sillä Blakea. "Laske ase heti maahan!" Norman käski, osoittaen omalla pyssyllään Nathanielia. Blake pakotti Normanin ampumaan. "Pudota ase! Nyt!" Norman huusi. "Kuuntele vain ja ainoastaan minun ääntäni!" Norman käski, mutta tuloksetta. Niinpä Norman veti liipaisimesta ja Nathaniel kaatui elottomana maahan. "Minä... ammuin häntä..." Norman sanoi järkyttyneenä. "Jep. Niin sinä teit." Blake totesi. "En voi sanoa, että jään kaipaamaan häntä.. No niin, mennään." Blake hoputti.

// turtlestypy, millon pistät Yoshiron metsiin? sen pitäis treffata Ightvestan //

Taro huojentui valtavasti, kun kuuli, että Karai oli kunnossa. Hänen ilmeensä kuitenkin synkkeni, kun Kazuma kysyi miksi he olivat hyökänneet tämän kimppuun. "Se oli vain pelkkää teatteria. Olimme mukamas Mandyn juonissa mukana, mutta oikeasti sydämemme kuuluu Silppurille ja sinulle, eivät pettureille... " Taro sanoi kumartaen Kazumalle. "Jos sallitte minun sanoa, niin minusta te olette liian pehmeä. Kaikki petturit täytyy tuhota, yhtäkään ei saa jättää henkiin.." Taro hymähti. "Minä voin luvata sen, etten petä teidän luottamustanne.." Taro jatkoi, nostaen sitten päänsä. "Tuonko jotakin teille kahdelle? Teetä, vaikkapa?" Taro kysyi.

Kultahiuksinen tyytyi vain mulkaisemaan klooneja häijysti. "Mitä te vielä siinä oikein odotatte?! Alkakaa häipyä silmistämme, teitä ei enää tarvita!!" Jiro sanoi ja oli jo lähellä, ettei olisi potkaissut klooneja persuuksille. "Btw Rei, mene sinä vain nussimaan sitä saatanan itseään olevaa suurta ninjaa äläkä ikinä tule tänne takaisin!!" Jiro sanoi virnistäen, tarkoittaen Mandyä. Tarvittaisiin vain Akin yksi vomakas isku, niin kloonit lentäisivät kuin leppäkeihäät.

Sora oli tullut Kazuman huoneeseen. "Kazuma-herra... Vein isänne lepäämään ja sidoin hänen haavansa. Hänen pitäisi heräillä piakkoin" Sora ilmoitti, hymyillen, oli niin mukavaa huomata, ettei Mandy pyrkinyt sisään ja kohta Silppurikin olisi taas johdossa.

"Uskon sinuun ja veljiisi Taro. Te olette uskollisia kuin vahtikoirat ja olette taitavia taistelijoita." Kazuma sanoi, pitäen katsekontaktin alamaiseensa, Taron sanoessa että hänen ja veljiensä sydämet kuuluisivat Kazumalle ja tuon isälle. "Olet aivan oikeassa... Minä taidan olla liian pehmeä.." Kazuma myönsi hieman häpeissään. "Mutta minä pystyn tappamaan aivan kuten isäkin.." poika sanoi ylpeänä. "Pidän asenteestasi." Kazuma totesi. Poika pysyi vaitonaisena sitten, kun Taro kysyi halusiko nämä teetä. "Tuo yksi tee. Karaille." Kazuma päätti sitten vastata Tarolle, joka lähti tekemään teetä. Kazuman katse oli nyt kohdistunut Soraan. "Hyvin tehty, Sora." Kazuma sanoi, odottaen että Karai heräisi. "Ilmoitathan sitten minulle, kun isä herää..."


// Anteeksi autohitistä Jalle! //

// Öääh... jos ne vois vaikka nyt kohdata? Kun Yoshirolla on sit illalla matsi //

Yoshiro oli muuttunut koiramuotoonsa ja harjas meni tämän silmille. Ärsyttävää, kun ihmisenä Yoshiron hiukset eivät menneet silmille. Yoshiro piti itsensä liikkeellä ja valppaana. Katse seurasi koko ajan ympäristöä, jos vihollinen eksyisi paikalle. Se oli oikeastaan mahdotonta, Hakuchoja kun ei näkynyt Karasujen alueella. Yhtäkkiä Yoshiro huomasi puussa olevan, tuplasti vanhemman ja suuremman koiran, joka oli arpien peittämä. "Hoi! Mitä oji-san siellä puussa oikein tekee? Ettekö pääse alas?" Yoshiro kysäisi kohteliaana.

TOISAALLA:
"Mikähän Mikelle tuli..? Mike on ollut hyvin outo näinä päivinä.. Raph, onko sinulla mitään ideoita mikä häntä voisi vaivata?" Don kysyi veljeltään, sulkien sitten television tylsistyneenä.

// Tuollaiset pienet autohitit eivät haittaa... & yay Iggy-pappa on sit Yoshiron henkisenä tukena! //

Taro kuunteli mielenkiinnolla, mitä Kazumalla oli oikein sanottavanaan. "Niin me olemme." Taro sanoi hymyillen Kazumalle tuon kehuessa heitä hyviksi taistelijoiksi. "Mutta minä pystyn tappamaan aivan kuten isäkin.." poika oli sanonut ylpeään kuuloisena, kun hän oli myöntänyt olevansa pehmeä. "Sen uskon. Taistelitte urheasti veljeäni vastaan. Ei ole mikään ihme, että olet Silppurin poika.." Taro sanoi hymyillen yhä. Kazuma tahtoi teen ja Taro menikin valmistamaan teetä.


Toisaalla:
Ightvestan lekotteli päiväänsä puun oksalla nukkuen. Se saattoi näyttää muista klaanilaisista oudolta, mutta vanhus vähät välitti moisista. Pian hän kuuli ääntä ja silmät rävähtivät auki. Eripari silmät sitten huomasivat toisen, reilusti nuoremman uroksen. "Nukuin, kunnes minut herätettiin." vanhus sanoi naurahtaen käheästi. "Minäkö en pääse alas? Pyh ja pah! Katsohan tätä, poika!" Ightvestan kehotti ja pian katosi nuoren Karasun näkyvistä. Kohta se oli jo Yoshiron silmien edessä. "Mitäs tuohon sanot poika? Osaisitko itse tehdä katoamistempun?" arpiturkki kysyi mielipidettä ja naurahti nähdessään Yoshiron hölmistyneen ilmeen. "Sinähän taidat olla Karasusta, etkö vain?" Ightvestan kysyi sitten, tutkien toista eripari silmillään.

"Kyllä, herrani." Sora sanoi ja meni häätäämään Jiron kanssa klooneja pois rakennuksesta. "Kannattaisi häipyä hyvän sään aikana, ennen kuin Silppuri herää ja saa tietää teidän todellisen asian laidan..." Sora nauroi hieman. Hän mielellään menisi sanomaan Silppurille, että Mandy & kloonit pettivät heidät.

"Luulen, että Mike on sekaisin sen takia, kun Lucivar ei ole täällä..." Raph veikkasi.

Rei katsoi jäätävästi Soraa ja Jiroa ja heitti maahan savupommin. Kloonit katosivat.

TOISAALLA
Mandy seisoi katolla ja tarkkaili kiikareilla Harun kämpän tapahtumia. Jos hänellä kävisi oikein hyvä säkä hän saisi sankarit ajettua suoraan vihollisen syleilyyn niin että nämä tuhoaisivat toisensa. Ja sitten hän ja kloonit pääsivät New Yorkin herroiksi

"Helppoa kuin mikä! Jokainen Karasu osaa tuon liikkeen, vanhus!" Yoshiro huudahti ylpeänä. "Ja kyllä, olen Karasu. Senhän näkee jo harjaksestanikin!" Yoshiro vastasi kumartaen hieman. "Olen Yoshiro, Yasun ja Amin jälkeläinen." Yoshiro sitten esittäytyi kohteliaasti. "Entä te herra? Kuka te olette?" Yoshiro kysyi hymyillen.


TOISAALLA:
"Tosiaan...! Siitä se taitaa johtua!" Don myönsi. "Mutta olen huolissani hänestä..." Don totesi huokaisten raskaasti. "Ärsyttää, kun en voi tehdä mitään hänen auttamiseksi... ja Leokin on ollut jo kauan poissa.." Don jatkoi ja löi nyrkkinsä lattiaan. "Miksi minä en pysty auttamaan muita...?" Don kysyi ja yllättäen hän huomasi silmiensä kostuvan. Don itki, painoi päänsä käsiinsä.

"Tiesin, että olet Yasun poika. Yasu oli niin hyvä johtaja..." Ightvestan huokaisi viimeisen lauseen kohdalla. "Muistutat kyllä häntä todella paljon..." vanhus totesi hymyillen ystävällisesti. "Oletkohan sinä perinyt yhtään mitään äidiltäsi..?" tuo ajatteli ääneen, Yoshiro tosiaankin oli täydellinen kopio edesmenneestä isästään. "Voisit ottaa isäsi paikan Karasujen johtajana." uros sanoi.

Samurai oli ollut jonkun aikaa meditaatioasennossa mutta oli herännyt nyt horroksesta ja käveli Donin luo. Hän laski kätensä Donin olalle.

Leonardo pysähtyi ja kääntyi katsomaan ulos ikkunasta.
Hänellä oli paha tunne, jokin hänen sisällään sykki...jokin mitä Leo ei osannut kuvitella.

TOISAALLA

Haru nousi käveli Sandran perässä takaisin sisälle ja huomasi Leonardon tuijottavan ulos ikkunasta.
" Leonardo, onko jokin vialla? " Haru kysyi.
" minulla on paha tunne.... " Leo mumisi. " Emme ole kuulleet Silppurista pitkään aikaan... "
" eikö se ole vain hyvä? " Haru kysyi huokaisten.
Leonardo kääntyi katsomaan Sandraa ja Harua hetkellisesti mietteissään.
" saatat olla oikeassa...ehkä mietin asioita vain liikaa... " Leo sanoi.

sandra asteli leon vierelle tarttuen tätä kädestä hieman huolestuneen näköisenä.
"onko kaikki hyvin?" sandra kysyi hieman huolestuneen näköisenä.
"miksi otit asian esille nyt?"

TOISAALLA

boris ymmärsi mitä koroma ajoi takaa.
"ei arkoja aiheuta puheen aiheiksi?" tämä sanoi.
"eikä turhia raivokohtauksia," koroma sanoi haudaten kasvonsa boriksen takkiin.

" anteeksi...tuntui kuin joku olisi katsellut minua " Leo sanoi ja hymyili hennosti.
Haru pysähtyi keittiön lähellä ja kääntyi kannoiltaan.
" Vilkaisen missä Jack on " Haru sanoi ja käveli Sandran ja Leon ohitse.
" Onko Haru kunnossa? " Leo kysyi Sandralta.

TOISAALLA

Haru näki Jackin olohuoneen nurkassa ja tyttö käveli tämän luokse ja kumartui pojan tasolle.
" Onko jokin vialla? " Haru kysyi yllättäen pojan kokonaan.
Nähtävästi Jack ei ollut huomannut Harun saapumista huoneeseen.

sandra katsoi hieman surumielisenä harun perään.
"haru on vain viimein ymmärtänyt, miten paljon menettämisen tuska kirpaisee," tämä sanoi. sandra kietoi kätensä leon käsivarren ympärille.
"olen vain niin iloinen ettet lähtenyt luotani."

TOISAALLA

"olen vain niin mitätön idiootti," jack mumisi nostamatta päätään polvistaan.
"tuntuu, etten saa otetta mistää vaikka kuinka haluaisin. kaikki vain lipuu pois sormieni ulottumattomiin.."

Haru näytti huolestuneelta ja sitten tämän käsi meni pojan olkapäältä tämän pään päälle.
Haru alkoi silittämään Jackin päätä hieman epävarmana, koska ei ollut varma miten ketään piristettiin.
Mitä Sandra sanoisi tässä vaiheessa?
" rehellisesti sanottuna....en tiedä miten piristää sinua, mutta on paljon parempi jos voit ymmärtää että vaikka Sandra onkin rakastunut Leonardoon, hän vieläkin välittää sinusta " Haru sanoi olettaen ongelman johtuvan Sandrasta ja Leosta. " ymmärrän että se sattuu...minä todella ymmärrän... "

TOISAALLA

Leonardo hymähti lempeästi.
" en voisi jättää sinua mistään hinnasta "

"tiedän.." sandra sanoi livauttaen leolle kevyen suukon. silloin sandra näki silmäkulmastaan boriksen joka oli ilmestynyt keittiön ovelle. sillä punaisella sekunnilla hän näki niin punaista, että jätti leon seisomaan niile sijoilleen ja ryntäsi kohti borista terävät hampaat yhteen louksuen. boris ehti juuri ajoissa pois alta, ennen kuin sandra huitaisi pitkillä kynsillään kohdasta jossa boris oli hetki sitten seissyt.
"syöpäläinen!" sandra murisi.
"sandra! lopeta!" koroma oli ilmestynyt boriksen perässä ulos keittiöstä ja jähmettynyt sijoilleen.
"sandra...sinä....mitä sinulle tapahtui?" koroman kysymys yllätti sandran ja tämä vilkaisi itseään. näky sai tämän pysähtymään. hän ei ollut muuttunut täysin. sandra oli edelleen kaksi raajainen, mutta hänen kätensä kasvoivat tuuheaa karvaa ja sormien tilalla oli terävät kynnet. farkut olivat repeytyneet muutamasta kohtaa ja niistä tunki karvaa ulos.
"mitä..." sandra syöksyi eteisen rikkonaiselle peilille. korvat...hänellä oli korvat...toinen silmä veresti punaisena ja toinen oli valkoinen.
"mitä helvettiä!!!!!!"